Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. lokakuuta 2025
Hänet valtasi kylmä, melkein ivallinen tunne, jota hän kohta häpesi ja jonka hän tukehdutti. »Olet antanut minun kauan odottaa, Regina!» Ja kun tyttö kääntyi puoleksi kuuta kohden, näki Boleslav kaidat, arkipäiväiset kasvot ja nenänipukan, joka halveksivasti rypistyi. »Nimeni on Helena, jos olet sen unhottanut», sanoi hän ja kääntyi nyreissään selin.
Ainoa mahdollinen on siis kihlauksen purkaminen. Ja koska Helena oli moneen kertaan saanut kokea, ettei hän sitä voi tehdä Georgin ollessa heillä, niin hänessä nyt heräsi ajatus tehdä se kirjeessä.
Niin vaatii sinunki omatuntosi, jos se ei ole aivan paatunut. Jumalan ja ihmisten edessä olisi väärin tehty enään pidättää häntä luonamme". Helena hyppäsi seisoalleen. Hänen poskensa punottivat ja hän polki jalkaa, huutaen Esalle: "Sinä olet luonnoton aviomies ja suuri raukka! Minun tuskistani sinä et huoli ja mailman edessä sinä olet siten jalomielinen. Jää hyvästi, Aumolan isäntä!
Toisessa silmässä on valkonen kaihi. Helena ei voi päästä erille kotoa, vaikka kysymyksessä on vaan tämmöinen pieni aamu-ajelu. Hän seisoo ulko-ovessa, on kyllä lähdössä, mutta yhä ja yhä palaa takasin ja puhuu sisälle. Aina kun hän irtaantuu pari kolme askelta ovelta, näyttäytyy sieltä hänen saattajansa: naurava palvelustyttö sylilapsen kanssa, joka lapsi on Helenan nuorin.
Hänen käytöksessään useita kohden ilmestyiki jonkinmoinen ylpeys, vaan tämä ylpeys ei perustunut noihin ulkonaisiin etuihin, vaan siihen, että Helena ei voinut olla julkisesti osoittamatta ylenkatsettaan kaikenlaista ahdasmielisyyttä vastaan, ilmestyipä se sitte kauniissa tai rumissa, rikkaissa tai köyhissä. Muutoin Helena oli hyväsydämminen, varsinki köyhiä vastaan.
"Petilius Cerealis lähti yhdeksännen legionan kanssa kaupunkia auttamaan", jatkoi Cineas; "mutta hän syöstiin pakoon, jalkaväki kaadettiin kokonaan ja ainoastaan hevosväki muassaan pakeni kenraali." Helena katseli kauvan ja suruisesti veljeänsä. "Voi Cineas!" Tämä oli kaikkein pahin uutinen.
Silloin Helena tuli hänen luokseen ja rupesi sanomaan: Eihän sitä, rakas Georg, voi tietää mikä on kenenkin Mutta ei voinut sanoa loppuun, vaan rupesi kesken itkemään, ja otti Georgista molemmin käsin. Georg irrotti hellästi hänen kätensä ja piti niitä edessään, niin että Helena tuli kauemmas hänestä ja hän saattoi nähdä Helenan kasvoihin.
Erik, sanoi hän lempeästi, mene alas isäsi luo, minun olisi tarpeen olla yksin ajatuksineni... Mutta Erik, lisäsi hän kiivaasti, sinä et puhu tästä kellekään, kaikkein vähimmin sisarellesi, kuuletko, hänelle ei missään tapauksessa. Sisarelleni! Niin, ell'ei hän jo tiedä kaikkea. Helena hypähti ylös kiivastuen: kuka, kuka sen olisi hänelle sanonut? Ehkä Martinov. Voi kataluutta, voi kataluutta!
Minä unohdin mainita, että äitini oli jo kesällä viety pois, eikä sen koommin palannut. Liekö myöty vai minne lie joutunut. Nuo vieraat miehet, herroilta ne vaatteista päättäen näyttivät, tulivat talliin, katselivat minua ja juttelivat keskenään, mitä lie jutelleet, minä en sitä ymmärtänyt, vaikka kyllä koetin heihin päin korviani höröstää. Tuli sitten Helena talliin.
Kaikki, mitä minä siitä löysin, kun palvelustyttöni antoi sen minulle, olet sinäkin siitä löytävä: rauhaa, toivoa ja siunausta, jota ei voi kuin sanella." "Voi, tuo tämä kirja minulle, jos sinulla on semmoinen", lausui Helena. "Elämäni ainoa tarkoitus ja toivo on saada hänestä jotain tietää."
Päivän Sana
Muut Etsivät