Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Kodin kuninkaat, oi, kuinka paljon iloa ja autuutta te saattaisitte ympärillenne levittää, kuinka äärettömästi kunnioitettuna ja rakastettuna te saattaisitte olla!" Sitten juttelimme Emiliasta. "Kumma minusta on", sanoi Helena, "että Emilia, joka tavallisesti on tyven-mielinen, ajatuksissaan ja päätöksissään selvä sekä kaikin puolin oikein kelvollinen, kuitenkin on yhdessä asiassa epäselvä.
"Minä rukoilen Jumalaa hänen puolestansa, Jumalaani ja Vapahtajaani ja siinä on syy, minä luulen, jota vasten hän paranee; eikä hän olisi parannut ensinkään, jollen olisi rukoillut eikö niin, äiti?" "Minä en tiedä, kultaseni", lausui Helena, jok'ei ymmärtänyt mitä oikein vastata. "Mutta minusta on vaikea rukoilla ilman häntä; se on, minusta tuntui siltä." "Kuinka?"
Iloisesti nauravan lapsen ääni kaikui pian ja Cineas katseli ylös huoaten. "Voi, Helena", lausui hän, "tässä olen kuullut jotain, joka on parempi kuin kaikki minun toteennäyttöni. Mistä Markus tuon on oppinut?" "Minä en tiedä, jollei imettäjältä." "Imettäjältäkö?" Cineas laski käsivartensa ristiin ja seisoi ajatuksiinsa kiintyneenä. Helena jätti hänen hiljalleen ja meni sisään.
Helena punastui korvia myöten. Niin, niin, pikku neiti, minä uskon, ja uskon ihan lapsen tavalla, uskon jokaiseen Pyhän Raamatun sanaan, enkä luota ollenkaan järkeeni. Helena joutui yhä enemmän hämilleen. Hän työnsi jalkateräänsä eteenpäin ja väänteli itseään nojatuolissa. Enhän minä, koetti hän sanoa. Niin, niin, kyllähän minä arvaan. Isältäsihän minä kuulin.
Kun heidän armeijansa taas ovat maahan ruhdotut, saavat he, toivon minä, muistomarjan, jota he eivät äkkiä unhota." "Heidän armeijansa ovat niin suuret ja he ovat niin tuimat ja urhoolliset!" lausui Helena. "Entä siten? Roman armeijat eivät milloinkaan katso vaan lukumäärää, kun he barbarilaisia vastaan taistelevat.
Hän yhä punastui, tuijotti Helenaan, painoi silmänsä alas ja taas tuijotti. Helena ei silloin voinutkaan ylläpitää vastahankittua neidillistä aikaihmisyyttänsä. Häntä nauratti ja ilo pulpahteli sydämmessä. Hän juoksi tyttömäisesti ovelle ja ovenraosta katsoi taaksensa.
"Nimeni on Helena Halvarsen", kuiskasi nainen, "minä olen vanhan kalanpunnitsijan Gudmund Baage'n tytär; isäni kuoli viime vuonna pastori kyllä hänen tunsi". Ja hän melkein kyyristyi kokoon sen katseen edessä, jonka pappi hämmästyneenä loi häneen. "Kyllä minä häntä tunsin", sanoi pappi hetken aikaa vaiti oltuansa. "Ja sinun myöskin tunsin.
Helena tuskaili hyvän aikaa hänen menoansa, vaikkei voinut sanojansa ottaa takasin. Yksi sana veti häntä vastustamatta anarkistin puoleen: urotyötä minä vaadin! Siinä täytyy, täytyy olla jokin suuri totuus.
Ja oikein, herra, yhtäkkiä pilkahtaa valon kajastus silmiini ja siellä seisoo hän, tuskin kolmen askeleen päässä.» Boleslav huokasi. »Tuo onnellinen, joka on nähnyt hänet omin silmin.» »Avaan nyt oven aivan hiljaa ja huudan; Helena! Neiti Helena! Kun hän minut huomaa, huudahtaa hän ja pudottaa kynttiläjalan kädestään... Helena, sanon minä, en tahdo tehdä sinulle mitään pahaa.
Mutta vaikka Cineas ja Helena olivat sangen yhden luontoiset, löytyi heissä kuitenkin erinkaltaisuutta. Cineas oli harras totuuden tutkija ja etsi sitä kaikilta aloilta. Hän oli kuullut Julion johonkin määrin selittävän Kristin uskoa, eikä hän kuitenkaan katsonut sitä hyväksi. Hänen mielensä talletti runsaampia tiedon lähteitä kuin Helenan. Hän mietti tyystemmin.
Päivän Sana
Muut Etsivät