Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. lokakuuta 2025
Krimin niemeltä matkusti Helena nyt, kuin vanha vapaaherra jo oli kuollut, suoraan Haapakoskelle. Siellä hän oleskeli pohjolan kauniin ja lyhyen kesän. Sinne veti hän myöskin Pietarista sukulaisensa Koshelskyt sekä muut ystävänsä ja seuralaisensa. Siellä viihdyttiin hyvästi siinä kauniissa paikassa.
Helena, sanoi hän ikään kuin ponnistaen, ja hänen sydämmensä värisi kuin kieli hänen lausuessaan hänen nimeänsä. Hän oli liikutettu, hellä, sydämmellinen kaikki hänen lapsuutensa ja nuoruutensa muistot syöksyivät hänelle vastaan, kuin hän nyt Helenan sivulla matkusti tätä tietä, jota ennen oli ajanut niin monesti.
Kyllä, se oli hän, hän käänsi lehden kirjassa, yhden silmänräpäyksen vaimo mietti asiaa, silloin torninkello löi puoli kaksitoista! Rohkeasti hän kolkutti ikkunaa vielä kerta kovemmin; sen pappi kuuli. Vaimo kuuli papin nousevan, häntä pyörrytti. Silloin ovi aukeni, ja seuraavassa hetkessä seisoi Helena papin huoneessa.
Tahdotko sillä sanoa, että ehdollasi, selvällä järjellä ollessasi murtausit isäni huoneesen ja veit hänen kaapistaan rahat? HELENA. Niin, aivan niin. NIILO. Ei, Helena, se on mahdotonta, sinä et ole sitä tehnyt. NIILO.
Kuin Petrov näki Helena Nikolajevnan, hänen katseensa vuorotellen kirkastui ja synkistyi; miltä poika paran mielessä tuntui, ei ollut mikään salaisuus.
Mutta ei suinkaan siinä paljon muuta ollutkaan kuin personakysymys. Kaksi niin voimakasta naista kuin Minna Cauer ja Helena Lange eivät sopineet samaan yhdistykseen, yhtä vähän kuin kaksi paavia Roomaan.
Hän ei tietänyt niitten syytä, mutta hänen oli sallittu kerta siitä selkoa saada; ja kun Helena puhui, tämä näytti kirkastetulta hänen silmissään ja hän katseli ja kuunteli, niinkuin enkeliä kuuntelisi ja halasi tunteaksensa tätä riemullista tunnetta ja puhua tällä taivaallisella tavalla.
Sitten Helena astui äitinsä huoneesen ja sanoi: "Jos te vielä hullutuksianne jatkatte, niin pääsette vapaakyydillä tästä talosta samoin kuiri leskikin". "Ole huoleti, lapseni; kohta minusta pääset", sanoi Lovisa ja kyyneleet tukehduttivat hänen äänensä, kun hän lisäsi: "näinkö eroat äidistäsi?" "Näin", virkkoi Helena ja astui katsomatta Lovisaan, ulos.
Sitä ei ymmärrä kukaan schrandenilainen tehdä, lukuunottamatta herra Merckeliä. Ja Felixiä luonnollisesti. Hän huokasi syvään. »Mutta hänkin enimmäkseen kantaa univormua», lisäsi hän aprikoiden. Ja ikäänkuin olisi vasta täten muistanut eilisen iltapäivän tapahtumat, huudahti hän äkkiä kimakasti, löi käsiään yhteen ja huusi »Oi, Boleslav, Boleslav!» »Mitä haluat, Helena?»
Mutta ne olivat juuri niitä ominaisuuksia, jotka tekivät Helenan mielestä ihmiset "mahdollisiksi". Eikö Helena olisi voinut muualta löytää mitä hän täältä turhaan haki? Eikö hän olisi voinut muuttaa seurapiiriä? Ei. Kun hän kerta oli kotiperheensä tuttavuuksien kautta tänne joutunut ja kotiutunut, niin ei hän mitään sopivampaa osannut itselleen ajatella.
Päivän Sana
Muut Etsivät