Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025


Ah, että voima sisäinen mun liikkuis rinnassani, ja että muoto täyteinen, mun virtais sormistani! Ma vielä etsin, haparoin, mut aina tuohon palaan: sun, luonto, tuntea jo voin, sua kuvata ma halaan. Kuin moni vuosi kulunut niin ilotonna koitti! Miss' oli nummi kuivunut nyt ilon lähde soitti! Sun luokses, luonto, halajan, sun luonas tahdon elää. Kuin vesi kaivon vilpoisan ylt' ympär suihkees helää.

Sydän tyhjä niinkuin huone köyhän miehen, jolta velkojat on kaiken vieneet tiehen. Joku orpo riimi siellä täällä helää voimatonna kuolla, voimatonna elää. Lienee ollut jotain. Lienee jotain mennyt. Mitä lienee ollut, muistaa jaksa en nyt. Pois pakoon, pakohon kaupungista, luo metsäin, seutuhun syrjäiseen. Siel' on kuin unessa hyvä olla taas mielen kivuista säikkyneen.

Kun suokulaisurosta kaksi noin naaraasta taistelee, voit päästä todistajaksi miten rakkaus villitsee. Voit astua kohti niitä ne eivät sinua nää. Vain hiukkasen siirtyvät siitä, taas alkavat temmeltää. Niin korvissa soipi ja helää. Niin hanget höyryävät. Niin jokainen mätäs elää. Puut tuulessa hymisevät.

Kun luot, lait luonnolle laadi! Idästä leimaus lyö jo läntehen hamaan. Katso, kaukaiset maat käy maalihin samaan, vyöryvi yössä, ympäri kansojen kuoro: »Kuollut on Jumala, Ihmisen Poian on vuoro!» Me uskoimme, että ihminen ei voi elää, jos latva sen leikattu on ja irti on juuret. Me elämme sentään! Laulut ja kantelet helää kuin ennen, käy kirkossa kansa ja soi sanat suuret. Sen tottumus tekee.

Nyt vain kaihon kannel helää; vaan ei taide kuole sentään, vaikka elon hetket lentää, vaikka murtuu mielikuvat, pilvilinnat, tuulentuvat, vaikka meidät jättäis aika, silti elää taiteen taika, elää parhain, minkä teimme, ilo nuoruus-ihanteimme.

Päivän Sana

määrälle

Muut Etsivät