Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Siinä se juuri oli Heikille koko vaikeus: ymmärtää, milloin Fanny tarkoitti, niinkuin olisi ollut vain kahden kesken Heikin kanssa, ja milloin hän vain siksi oli iloinen ja ystävällinen, että muita oli samassa seurassa. Toisinaan tuntui kuin olisi Fanny ihan selvään osoittanut hellyyttä, ihan kuin vain sen heidän salaisen ymmärryksensä perustuksella, vain heidän keskensä.
Kun meillä vain olisi aikaa antaa Rakin etsiä, niin saisitpa nähdä; mutta nyt se täytyy jättää siksi, kunnes saamme isän ja Heikin kanssamme. Kyllä tänne vielä löydämme vastedeskin. Noustaan nyt tuonne rinteelle ja ruvetaan yöpuulle. Luulen melkein yksin syöväni kokonaisen metson tänä iltana, niin olen nälissäni. Poikkea nyt viistoon Pekka! Nyt on sinun vuorosi aukaista latua.
Sitten hän loi seppään hartaan, kiitollisen katseen, jonka perästä hän, kohottaen silmänsä taivaan puoleen, otti Heikin vastustamattoman käden, jonka jänteviä sormia hän näkyi aikovan suudella syvän, sydämellisen kiitollisuuden sa osoitukseksi. Mutta matami Shoolbred ei sallinutkaan vieraan tällä lailla ilmoittaa tunteitansa.
Hanna oli kalvennut, ja hänestä tuntui kuin jalat vapisisivat. "Kaksi niistä katosi juuri silloin, kun Heikin lautta iski kallioon... Emme nähneet, mihin he joutuivat, kun tukit myllersivät sinne tänne... Juhani ja Antti ovat vielä jäljellä..." Taas nousi puna Hannan vaalenneille poskille, silmät loistivat kuin ennen, ja jalat seisoivat tanakasti.
Heikin pää oli käden varaan painunut, ja ikäänkuin tietämättä mitä teki, seurasi hän silmin Eevin piirustuksia hiekassa. »Kunpa tulisi kotimme todella valon pesäpaikaksi, majaksi monelle maailman matkalaiselle», jatkoi hän miettivästi. He vaipuivat kumpikin hetkeksi ajatuksiinsa.
Mutta nyt painoi uni Heikin silmiä enemmän kuin koskaan ennen. Hänen oli vaikea pysyä taka-istuimellaan. Hän oli, pysyäksensä valveella, asettaunut istumaan niin, että aina kuin hän nukahti, hänen päänsä kävi kääsien laitaan. Siinä erkausi tie valtatiestä Koivikkoon, kapteenin entiseen asumaan. Siinä, tien syrjässä, oli kanto, jonka päälle joku oli heittänyt valkoisen rievun.
Heikin ulkonäkö oli niin muuttunut, että hän hämmästyi peiliin katsahtaessaan.
Nyt hän sanoi: »Onko sekin poikani syy, että Anni on lukkarin Heikin morsian?» »Ei sentään niin pitkällä olla», vastasi Liisa. »Isä kyllä sitä aina on tahtonut, mutta Anni ei unohda rakkauttansa niin pian kuin Vilho. Se on poikanne syy, että hän on ottanut Mattilan rikkaan Hennan ja hyljännyt köyhän lapsuudenystävänsä.»
Sillä hän luuli Heikin huomenna kuolevan. Ja tyytyväisenä osottamaansa hyvyyteen hän, lihava lyllerö, pompahteli poispäin juoksevan ratsunsa selässä, ajatellen mielessään kuinka hänen takanaan kylän miehet ja naiset nyt toruivat toisiaan etteivät olleet kohta tunteneet ja lakinnostoilla tervehtineet mahtavata ja samalla niin hyvää herraansa.
»Heikki kyllä on kelpo mies, mutta minä en häntä rakasta», vastasi Anni. »Et sinä ymmärrä omaa hyötyäsi», lausui Matti ja läksi taas ulos töihinsä siinä päätöksessä, että Heikin vävyksensä ottaisi. Mutta eipä niistä tuumista tullut mitään. Tuo pieni pilvi, joka auringon hämmensi, oli pian pois haihtuva. Matin mentyä Anni rupesi katkerasti itkemään.
Päivän Sana
Muut Etsivät