Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Hart tiesi varsin hyvin, että ellei hän suostuisi Eksköldin pyyntöön, syntyisi siitä monenmoista hankaluutta. Hemmer, eläintieteen professori, tuskin hyväksyisi ketään muuta hoitamaan Eksköldin tointa zootomisella laboratoriolla ja vaikea olisi saada Yksityislyseoonkaan sijaista.
Hänen melkein teki mieli pyytää, ettei Anna virkkaisi mitään. Mutta hän ei saanut sanaa suustaan. "Niin se oli se vanha tarina. Minä rakastin ja petyin." Hart ei voinut vieläkään puhua. Vähän ajan perästä Anna jatkoi: "Kun hänet tapasin, en ymmärtänyt ollenkaan epäillä. Minä annoin itseni aivan ilman ehtoja, ilman rajoituksia.
Ja kevään salainen, kaihonsekainen riemu, joka houkuttelee pois arkitöistä ja vie vallan kylmältä järjeltä, hiipi hänen mieleensä taas. Joku tervehti häntä ohimennessä. Hart heräsi äkkiä unelmistaan ja alkoi astua kiivaasti ja pää pystyssä. Suun ympäri ilmestyi samassa päättävä, melkein suuttunut ilme. Oliko hän aivan pois suunniltaan antaessaan noin vallan mielialoilleen?
Päätettiin että lähdettäisi kello 6 iltapäivällä Haapasaaresta Hanhisaareen ja sitten saatettaisi Vilma Aarnio kotiin Koivuniemeen. Elsa läksi sokerileivospuuhiinsa ja Hart poistui professorin ja Eksköldin luo laboratorioon. Anna jäi rouva Huovisen ja Vilma Aarnion kanssa verannalle.
Päiväpaistetta, päiväpaistetta kaikkialla. "Kiitos että tulitte", sanoi Anna ja ojensi kätensä Hartille, joka puristi sitä. Ja sitten ne tulivat sanat vallan itsestään. Kaikki kävi yht'äkkiä niin luonnolliseksi. Hart kertoi olostaan Alppilassa ja kaikista raskaista mietteistä sen jälkeen.
Anna muisti kuinka hän oli silloin ensimäisenä iltana nauranut sille ajatukselle, että Olli Hart laskeutuisi hänen korkeista ilmapiireistään syvälle alas Vilma Aarnion matalille maille. Nyt hän ei nauranut enää. Mitä hänellä oli tarjottavaa Vilma Aarnion rinnalla? Hän oli köyhä, rakkautta janoova, särkynyt raukka, jonka luo Olli Hart kerran surumielisen tunnelman vallassa oli tullut.
Entä Hart, hänen ystävänsä, hänen rakkain "Jaa, jaa", keskeytti rouva Huovisen ääni Annan ajatuksia, "mene sinä vain Anna hiukan levähtämään. Kyllä nuoret täällä pitävät huolta teestä. Ja sitten huhuilemme teille kun tee on valmis." Anna astui Eksköldin kanssa ylös mäen törmää, jonka huipulta oli laaja näköala yli aavan meren.
Tuossa seisoi Vilma Aarniokin ylioppilaslakki päässä ja hänen seurassaan pari muuta naisylioppilasta. Hart ei millään ehdolla tahtonut tavata häntä nyt. Katsomatta sinne päin hän astui nopeasti ylös ylioppilastalon portaita. Talon sisässä oli melua ja hälinää, kun juuri oltiin lähdössä Alppilaan ja Kaisaniemeen.
"Saaristoon tapani mukaan" vastasi Hart, ja sitten hän hymyillen lisäsi: "Tietysti niin lähelle Haapasaarta kuin mahdollista." "Miksei itse Haapasaareen?" juolahti Annan mieleen ja samassa olivat nuo sanat jo sanotutkin. "Saisinko?" Hartin silmät välähtivät ilosta. Anna tuskin tiesi mitä hän vastasi. Hän tunsi vain, että heidän ei tarvinnut erota ja se tuotti iloa, niin ääretöntä iloa.
Tuskin he olivat ennättäneet kadulle kun Hart koomillisella kauhun ilmeellä huudahti: "Pettivätkö korvani, Eksköld, vai mitä ihmettä se merkitsi, että sinuttelit neiti Hemmeriä?" "Ei se merkinnyt sen kummempaa kuin että siellä koulussa on tapana, että kaikki opettajat heti jättävät pois tittelit. Sehän on yhteiskoulu ja tuo mahtaa kuulua systeemiin." "Taivas varjelkoon!
Päivän Sana
Muut Etsivät