Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. lokakuuta 2025
Harlow pyöritti päätään. "Maalaile sinä vaan! En usko minä teitä. Uskon te juuri minussa olette kuolettaneet. Kaikki olette kuolettaneet. Minä olin kotka ja te teitte minusta maan matosen... Ja nytkö matokin olisi rikki poljettava! Ei sentään! Minä rakastin sinua, sen tiedät; mutta nyt sinä et enää ole tytär minulle, enkä minä isä sinulle. Minä olen mennyttä miestä.
"Mutta nousehan sinä, Martin Petrovitsh, ja käy istumaan", toisti äitini toistamistaan. "Pois on minut ajettu, rouva kulta", voivotti vihdoin Harlow, heittäen päänsä taaksepäin ja ojentaen kädet eteen. "Pois on ajettu, Natalia Niholajewna! Omat tyttäret omasta kodistani..."
"Rouva hyvä!" vaikeroi Harlow ja löi rintaansa. "Minä en voi kestää tyttärieni kiittämättömyyttä! En voi! Minähän annoin heille kaikki, ihan kaikki tyyni. Ja omatunto se minusta ihan lopun tekee. Voi sentään, kuinka paljon minä olen ajatellut tuolla lammen rannalla, kaloja onkiessani! Jos edes olisit mitä hyötyä tehnyt maailmassa kellekään! niin minä mietiskelin.
Voiko kuolema säästää ketään tässä maailmassa!" "No mitäs sinä nyt taas olet saanut päähäsi, veikkonen? Kukas meistä on kuolematon? Kyll' olet syntynyt jättiläiseksi, mutta loppu se sinustakin tulee." "Tulee, tulee niin!" toisti Harlow ja painoi päänsä alas. "Tässä tuonoin näin unissani näyn", virkkoi hän viimein. "Mitä sinä sanoit?" "Näyn näin unissani", toisti Martin Petrovitsh.
Minä olin ymmällä. Minä en ymmärtänyt sitä, kuinka Harlow, joka nurisematta oli kantanut kotiväkensä loukkaukset, ei voinut hillitä itseänsä eikä sietänyt semmoisen mitättömän olennon kuin Souvenir'in pilkkaa ja pistosanoja.
"Tuo on hänen omia papereitansa", kuiskasi hymyillen, niinkuin ainakin, ispravnikka Kvitsinskille; "hän tahtoo lukea sen noin kaunistukseksi vain, mutta lailliset kirjat on tehty määrätyn mallin mukaan, ilman tuommoisia kukkasia." Souvenir oli jo ruveta tirskumaan. "Minun tahtoni mukaan!" puuttui Harlow puheesen, jolta ispravnikan muistutus ei jäänyt huomaamatta.
Tämä ilkeä mies tuli niin iloiseksi minun kertomuksestani, rupesi niin vingahdellen nauramaan ja oikein hypähtelemään ilosta, että olin vähällä lyödä häntä. "Hei!" sanoi hän, ollen pakahtua nauruun. "Tekisipä mieleni nähdä mitenkä tuo pöhkelö, tuo 'ruostalainen' Harlow, on kömpinyt lietteesen ja istuu siinä..." "Menkää lammelle hänen luokseen, jos niin haluttaa." "Niin, entäs jos hän tappaa?"
Kvitsinski selitti edelleen, kuinka Natalia Niholajewna on närkästynyt häneen eikä olisi häneltä odottanut tuollaista. "Hei-juu, junttanupoo!" lauleli vaan Harlow. Tällä välin oli Kvitsinski lähettänyt neljä kaikkein vahvinta ja rohkeinta tallirenkiä toiselle puolelle taloa, käskien heidän sieltä kautta kiivetä katolle. Tämä sotatuuma ei kumminkaan jäänyt Harlow'ilta huomaamatta.
"Kyllähän se niin on", vastasi Martin Petrovitsh. Ei hänen kasvoistaan sentään olisi osannut sanoa että hänestä todellakin tuntui helpolta. "Nyt sopii ajatella sielunkin asioita ja valmistautua kuolinhetkeen, niinkuin tulee ja sopii." "Vieläkös sitä kättä niin kummallisesti panee?" kysäsi äitini, Harlow pani vasemman kätensä nyrkkiin ja avasi jälleen, kahdesti perättäin.
"No niin, Gawrilo Fedulitsh! Te luotatte siis häneen?" "Luotan." "No niin, tehän sen ymmärrätte paremmin. Mutta Eulampialla, tietäkääs, on luonne aivan sama kuin minullakin. Kasakin verta ja sydän taas kuin hehkuva hiili." "Onkos sulla, veikkonen, sitten semmoinen sydän?" Harlow ei vastannut mitään. Oltiin kotvasen aikaa ääneti.
Päivän Sana
Muut Etsivät