Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. lokakuuta 2025
"Jos hän todellakin näyttää olevansa kiittämätöin tytär", virkkoi Harlow käheällä äänellä, "niin helpompi olisi minun tappaa hänet omalla kädelläni." "Herranen aika mitä sinä puhut! Ajattelehan toki!" huudahti äitini. "Mitäs puheita nuo tuollaiset ovat! Katsos siinäpä se nyt on. Olisit totellut minua tuonoin, kun kävit neuvoani kysymässä.
Mutta Harlow avasi vielä saman oikean silmänsä (vasen luomi oli hervotonna, niinkuin vainajalla) ja katsoa tuijottaen Eulampiaan, virkkoi tuskin kuuluvasti: "No niin, tytär: sinulle minä annan..." Kvitsinski viittasi kiivaasti papille, joka yhä vielä seisoi toisen rakennuksen portailla... Vanhus läheni, takertuen heikoilla polvillansa ahtaasen kaapuun.
Kärpäsiä hyrisi sadottain katossa, mutta yleensä oli huone vilpoinen; kovin vaan tuntui siinä tuo omituinen metsän haju, joka Martin Petrovitsh'illä aina oli mukanaan. "No, eikö tämä ole hyvä huone?" kysäsi Harlow minulta. "Hyvin on hyvä". "Katsopas millaiset minulla on hollantilaiset länget", jatkoi Harlow, jälleen ruveten sinuttelemaan minua. "Erinomaiset länget! Juutalaiselta sain vaihdetuksi.
"Tähän näin: kiitän ja otan vastaan, Anna! Kiitän ja otan vastaan, Eulampia!" Tyttäret nousivat ja kirjoittivat alle perätysten. Sletkin nousi myös ja yritti hänkin tarttua kynään, mutta Harlow esti hänet, tokaisten häntä keskisormella kaulaliinaan, niin että toinen liikahti.
"Mitäs sinä tässä rupeat meidän puolestamme isännöimään?" puuttui Sletkin puheesen. Eulampia rypisti entistä tiheämmiksi kulmakarvansa. "Minä annan sinulle takaisin oman osani, annan kaikki tyyni. Lakkaa, isä jo! Anna meille anteeksi. Anna minulle anteeksi." Harlow naurahteli vaan.
"Martin Harlow!" jatkoi Souvenir, vikinätään. "Semmoinen mahtava mies että pois tieltä!
"Pelastakaat te nyt minut!" Tämä rukous sai äitini melkein itkemään. "Mielelläni minä autan sinua, Martin Petrovitsh, minkä suinkin voin. Mutta sinun täytyy luvata minulle, ettäs tästä puolin aina tottelet minua ja panet pahat ajatukset mielestäsi pois." Harlow otti kädet kasvoiltaan. "Jos niin on tarvis", virkkoi hän, "olen minä valmis anteeksikin antamaan."
"En minä jaksa nauttia mitään. Hoh-hoo. Täytyy lähteä kotia." Hän peräytyi ja oli tapansa mukaan painumaisillaan alas kylki edellä. "Maltas nyt malta", jatkoi äitini, "oikeinko sinä annat kaikki tyyni tyttärille, etkä pidätä itsellesi yhtään mitään?" "Se on tietty, kaikki tyyni." "Entäs sinä itse ... missäs sinä itse aiot asua?" Harlow oikein käsillään huitomaan. "Missäkö?
"Ellei teillä ole ajokaluja, niin äitini lähettää teille omansa." "Mene pois!" "Kulkaahan Martin Petrovitsh!" Harlow painoi taaskin päänsä; ja minusta näytti kuin olisivat hänen tummenneet, ikäänkuin mullalla peitetyt, kasvonsa hiukan punehtuneet. "Tulkaa todellakin", jatkoin minä. "Mitäs te istutte ja itseänne rasitatte?" "Mitenkä: rasitatte?" kysyi hän, pannen painoa joka sanalle.
Synkkämielisyyden puuskaa lienee koko homma." "Hyvä rouva!" vastasi vähän närkästyneenä Harlow. "Kylläpä tuli teille tuosta synkkämielisyydestäkin koko keppihevonen. Tässä on kukaties korkeammat voimat vaikuttamassa, mutta te vaan sitä synkkämielisyyttä jankutatte.
Päivän Sana
Muut Etsivät