Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. lokakuuta 2025
Mutta suo anteeksi, Martin Petrovitsh, jos sanon suoraan: vanhin tyttäresi Anna on ylpeä rouva, se on tunnettu asia, ja sutenapa tuo katsoo nuorempikin..." "Natalia Niholajewna!" keskeytti Harlow. "Johan te nyt! Ettäkö he?... Minun tyttäreni?... Ja ettäkö minä... Ettäkö he eivät olisi kuuliaisia? Eiväthän he ole unissaankaan... Vastaan panna, niinkö?
Lähde nyt ylihuomenna sinne ja ota mukaasi Vikenti Osipovitsh ja Souvenir." Määrättynä päivänä ajoivat portaittemme eteen meidän suuret neljän-istuttavat perhevaunut, kuusi tummanruskeata hevosta edessä, ja harmaapartainen paksu "hovikuski" Alekseitsh ohjaksissa. Toimen tärkeys, johon Harlow nyt aikoi ryhtyä, ja hänen juhlalliset kutsunsa olivat vaikuttaneet äitiini.
"Ho-hoi-hoi!" vastasi Sletkin ja riensi pensastoon. Muistan vielä, kuinka minussa, yksikseni jäätyäni, asui ajatus: miksikähän se Harlow ei läimäyttänyt Sletkin'iä "niin ett'ei olisi märkää paikkaakaan hänestä jäänyt jäljelle", ja mitenkähän Sletkin ei peljännyt sellaista kohtaloa?
"Mitä, tytär?" vastasi Harlow ja tuli aivan seinän ääreen. Hänen kasvoillaan ilmaantui, mikäli minä osasin eroittaa outo nauru kirkas, iloton, ja juuri siitä syystä kummallisen kamala, paha nauru... Monta vuotta sen jälkeen näin samanlaisen naurun, erään kuolemaan tuomitun kasvoilla. "Herkeä jo, isä", lausui Eulampia. "Me olemme pahoin tehneet. Me annamme sinulle kaikki takaisin. Tule alas!"
Harlow nousi... Pehtori tahtoi auttaa häntä, mutta likasi vaan kätensä ja peräytyi ovelle, sormiaan puistellen. Horjahdellen sekä heiluen puoleen ja toiseen pääsi Harlow vihdoin tuolin ääreen ja istui siihen. Sisäpiiat tulivat jälleen hänen luoksensa pyyhkimineen, mutta hän poisti heidät luotaan käden viittauksella eikä huolinut peitteestäkään.
Siinähän oli kuin olikin vanha huononpäiväinen tamma, arpi olkapäässä, sama tamma, joka oli niin monta vuotta palvellut Martin Petrovitsh'ia. "Elääkö herra Harlow vielä?" kysäsin minä Prokofilta. Metsästys oli vallannut meidät kumpaisenkin mukanansa, niin ett'emme tähän saakka olleet muusta puhuneetkaan. "Elää kyllä. Kuinka niin?" "Hänenhän se on tämä hevonen. Onkos hän myönyt sen?"
Väsyneet hevoset korskahtelivat ja miehet hypähtelivät yksi toisensa perästä maahan. "Ho-hoo!" huusi Harlow täyttä kulkkua. "Armeija ... katsos armeijaa! Kokonaisen armeijan panevat minua vastaan. Hyvä juttu! Sen minä vaan sanon jo edeltäpäin: että ken vaan tykkää tulla tänne, sen minä samassa päästän sääret pystyssä alas. Minä olen ankara isäntä enkä suvaitse vieraita sopimattomaan aikaan!
Martin Petrovitsh oli pukenut päällensä vanhan kaiketikin 12:nen vuoden nostoväkeen kuuluvan, kasakinin, mustan pystykauluksen kanssa. Pronssi-metali oli hänen rinnassaan ja miekka kupeellaan. Vasen käsi lepäsi miekan kahvalla, oikeallaan hän nojautui pöytään, joka oli peitetty punaisella veralla. Kaksi täyteen kirjoitettua paperiarkkia oli tällä pöydällä. Harlow ei liikkunut, ei pukissutkaan.
Ylhäinen herra vimmastui, mutta Harlow se vaan päätänsä keikautti taakse päin, työnsi leukansa eteen, rykäsi ja meni pois. Kahden päivän perästä hän tuli uudestaan.
Suoraan vastapäätä porttia seisoi vanha vatturainen rakennus, olkikattoinen, ja edessä pylväillä seisova kuisti, sivulla seisoi toinen rakennus, vähän uudempi; varustettu pikkuruisella ullakkokamarilla, mutta kukon pyydyksillä sekin. "Otappas taas oppia ja ojennusta", virkkoi Harlow.
Päivän Sana
Muut Etsivät