Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. lokakuuta 2025
"Ja senkuin hän sanoi minulle, tuo teidän Wolodkan hyväkäs", jatkoi Harlow jälleen voimalla, "senkuin hän sanoi minulle, ett'ei minulla enää ole sijaa huoneessani ja siinä huoneessa on jok'ikinen hirsi omilla käsilläni pantu! senkuin hän sanoi minulle tuon, niin Jumala ties mitä minulle silloin tapahtui! Silmissäni pieneni kaikki tyyni ja sydämmeen pisti kuin puukolla!
Minä tulen vanhaksi, veikkonen, olen astunut syrjään. Lepoon, näethän... "Kyll' on lepo!" ajattelin minä, katsahtaen ympärilleni. "Martin Petrovitsh!" virkoin minä ääneen. "Teidän pitää välttämättömästi tulla meille." Harlow katseli minuun. "Mene veikkonen tiehes jo." "
"Valehtelet: meidän se on!" "Sinä sanot: meidän; minä sanon: hänen se on!" Sletkin kiekahti vimmoissaan ja julmasti katsahti Eulampia häntä suoraan silmiin. "Kas, terve, terve, tytär armas!" pauhasi Harlow katolta. "Terve, Eulampia Martinowna! Kuinkas sinä voit ja jaksat ystäväsi kanssa?... Makeastiko yhä suudellaan ja hyväillään?" "Isä!" lausui Eulampia heleällä äänellään.
Minä tiedän kuinka vävy kohtelee teitä, tietysti tyttärienne suostumuksella. Ja millaisessa tilassa te nyt olette? Mutta eihän ole syytä epätoivoon!" Harlow oli yhä vaiti. Vapa vaan oli kirvonnut hänen kädestään. Ja minä voi kuinka ymmärtäväinen, millainen filosofi olinkaan mielestäni! "Kyllähän se on totta", jatkoin minä, "että te teitte varomattomasti, kun annoitte tyttärillenne kaikki tyyni.
Merkillistä!" Lieneekö Harlow arvannut, mitä ajatuksia pyöri hänen "alamaistensa" päässä, vai lieneekö hän vielä kerran tahtonut näyttää heille mahtiansa, en tiedä, mutta hän avasi äkkiä ilmaruudun, pani suunsa aukolle ja kiljasi jyrisevällä äänellään: "kuuliaisuutta!" Samassa paiskasi hän akkunan kiinni. Talonpoikain ymmällä-olo ei tietysti tuosta yhtään haihtunut eikä vähentynyt.
Harlow nousi tuoliltansa, avasi suunsa, mutta kieli nähtävästi petti hänet. Yht'äkkiä löi hän nyrkkinsä pöytään, niin että kaikki kapineet, mitä huoneessa oli, hypähtivät ja tärähtivät. "Isä kulta", virkkoi Anna hätäisesti. "He eivät tunne meitä ja siksi ymmärtävät meidät väärin.
"No älähän nyt kiivastu hänestä, veikkonen", keskeytti hänet äiti; "muutoin saattaa se musta varsa todellakin tulla " "Voi voi, Natalia Niholajewna, älkää te puhuko minulle siitä varsasta!" huokasi Harlow. "Kuolema se minua kutsumassa kävi. Jääkää hyvästi! Teitä, nuori herra, on minulla kunnia odottaa meille ylihuomenna."
Ispravnikan pyynnöistä huolimatta ei Harlow tahtonut tulla kuistille tyttäriensä kanssa. "Alamaiseni antautuvat muutoinkin minun tahtoni alle", vastasi hän. Toimituksen päättämisen jälkeen sai jonkunlainen suru hänessä vallan. Hänen kasvonsa vaalenivat jälleen.
"Souvenir!" kiljasin minä, mutta Souvenir ei huolinut mistään. Harlow seisoi edelleen paikallaan. Näytti siltä kuin hän nyt vasta olisi ruvennut tuntemaan kuinka märkä hän oli kantapäästä kiireesen ja olisi odotellut milloinka muka hänen päältään riisutaan. Mutta pehtoria ei kuulunut. "Sotaherra vielä on olevinaan!" alkoi Souvenir jälleen. "Sotauroona näet oli isänmaata suojelemassa!
Armopaloilla pitä Martin Petrovitsh'kin rupeaa elämään. Ottavat tuosta leivän kuoren, jota koira on haistellut ja sitten siihen jättänyt, ottavat sen ja syö muka Martin Petrovitsh. Ha-ha-ha!" Harlow seisoi edelleen maahan tuijottaen ja jalat sekä kädet taarallaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät