Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. marraskuuta 2025
Kuultuansa sen Hemmi jätti hyvästi ja kiirehti heidän jälkeensä Aatun kanssa. Hanna ja Maaria olivat vähän matkaa joutuneet edelle. Jo kuului illan hiljaisuudessa haapain suhina Haapakalliolta. Tämä kallio oli muutaman askeleen päässä maantiestä ja melkein puolimatkassa pappilasta Koivumäelle. Siihen asti nuoret useasti saattoivat toisiansa, ja sinne nytkin Hanna ja Maaria poikkesivat.
Siinä on nyt teille, Kalle ja Hanna! Ettäkö että ? Juuri niin! Kun vain ripeästi liikutaan. Olisipa se! Se se olisi! Alatko älytä? Tuleeko Kalle toveriksi kaupunkiin? En tule, sanoi Kalle jyrkästi. Minä tulen! huudahti Hanna. Minä myös, sanoi ukki. Sehän sopii. Kyllä minä teidänkin kanssanne pärjään. Eikä sitten muuta kuin lähtöä laittamaan! Eukon touhu tempasi mukaansa kaikki, Söderlinginkin.
MAIJU. Minä suorastaan en osaisi näytellä, jos tietäisin teidän olevan katselemassa. Ajattelin sitä juuri äsken tuolla. JUSSI. No, nyt tuli kummat! MAIJU. Etkö muista, Hanna? Koulun tutkinnoissakin ennen en peljännyt ketään niin paljon kuin mammaa ja sinua. Samoin nyt. Ei saa ketään omia tulla teaatteriin, kun minä näyttelen, ei ketään. HANNA. Eikö milloinkaan?
Ei katsahtanut enää ainoastaan hänen päähänsä, vaan hänen ulkonaiseen olentoonsa kokonaisuudessaan. Hanna veti katseensa pois ja taas vähän punastui. Hän souti hiljaa, jalat ojennettuina ruuhen pohjakaarta vasten ja äskeisen punastumisensa vuoksi katseli poispäin vedelle.
Koko talvet oli hän lämmittänyt kasvihuonetta, hoidellut ja puhdistellut näitä kukkia ja nyt kuin hän kuten ennen vapaaherratar vainajan aikana yritti tuomaan näytteille suuria lilja- ja ruusukokoelmia ja asetella kaikki niin, että joka kukkalaji pääsi täyteen loistoonsa, nyt tuli neiti Hanna ja otti kaiken kunnian.
Hän syleili häntä, suuteli häntä ja huudahti: »Voi sinua kultaista, herttaista, armasta, tämä on ihmeellisintä, mitä minä koskaan olen kuullut! Voi, kuinka sanomattoman iloinen minä olen! Ja Pietari! Pietari! Hyvä Jumala, hän varmaankin menee sekasin ilosta! Minun täytyy juuri nyt mennä sisään !» Kornelia tarttui hänen käteensä. »Hanna oletko sinä et suinkaan sinä »
Hanna oli huolissaan oppinut aina Jumalaan turvaamaan, ja niin hän nytkin teki. Painoi otsansa ristissä oleviin käsiin ja rukoili hartaasti, ettei Jumala sallisi niin suurta onnettomuutta tapahtuvan, vaan säilyttäisi hänelle ikuisiksi ajoiksi Kallen uskollisuuden ja rakkauden. Olihan siinä hänen ainoa ilonsa elämässä, hänen ainoa toivonsa, ei hänelle mitään jäisi, jos se otettaisiin pois.
Hanna katsoi ihaillen häneen. »Kuinka te olette onnellinen», hän sanoi. »Minäkin rupeisin papiksi, jos olisin mies. Naisena ei voi mitään.» »Elkää sanoko, nainen vaikuttaa äärettömän paljon aviopuolisona ja äitinä. Se on hänen jaloin kutsumuksensa, pysyköön vaan siinä uskollisena.» Hanna vaikeni. Aviopuolisona, äitinä ? Mutta ellei hän naimiseen joutuisikaan, entäs sitten?
Ruunikko oli pitkällään piltossaan, kieli ulkona suusta, silmät pahasti väännyksissä ja tajuttoman näköiset. Maha oli kohistunut ja hirveästi tuskitellen pieksi hevonen jalkojaan ja päätään lattiaan ja kamalan voimakkaasti aivan mahan pohjasta asti puhalteli harvasteeseen korahtavia henkäyksiä ja sieramista roiskahti punanen veri jokaisella huokauksella. Tätä seisattui katsomaan Hanna.
ROUVA LINDH. Edvard, sinun täytyy olla varovainen tuommoisten vierasten suhteen, jotka eivät ilmaise edes nimeään. Minä menen häntä vastaan. LINDH. Tuo nyt on lapsellista. ROUVA LINDH kuitenkin lähtee menemään. Hilda, sinä saatat minut naurunalaiseksi. On kuitenkin noussut ja poistunut teepöydän luota työpöytänsä taa. HANNA tulee, mustiin puettuna ja musta harso silmillä.
Päivän Sana
Muut Etsivät