Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Ei se anna ... sanoi hän kuin torjuen, elä kuvittelekaan, ei pidä semmoista uskoa.... Jos oikein uskoisi? Ei sitä osaa semmoista uskoa, huoahti emäntä. Minä osaan ... minä koettelen. Joko ne nyt taas, humalaiset, nostivat veret sinunkin päähäsi. Olet ihan punainen.... Olette tekin. Mene jäähdytteleimään, lapsi raukka.... Hanna, mitä se siellä huitoo ihan naapurin nenän edessä!
Sinne päästyään hän heittäytyi pehmeälle nurmelle selälleen. Mutta hän ei ennättänyt mitään ajatella, sillä hän huomasi samassa että pojat olivat tallin luona. Vihtori oli kasvoiltaan kamalan näköinen ja ruoski hurjasti Liinua sitolkkahihnalla. »Mitäs nyt hulluttelet?» huusi Hanna, juosten avopäin poikain luo.
Hanna koppasi saksinsa, leikkasi kirjeen kuoren auki, tempasi sieltä kirjeen, katsahti ensin sen pituutta, mutta rupesi alusta lähtien lukemaan ja silmät olivat ahmivan näköiset. Luki parin tai kolme riviä, niin kasvoihin levisi syvästi uhkuva iloinen hymy.
Mutta kun sukulaisimmat seudut ja rakkaimmat muistot kerran olivat jälellä päin ja kun tien vieri alkoi tulla metsäisemmäksi ja vieraammaksi, aloit viihtyä, ja nyyhkytyksesi harvenivat. Kun taas hevosen hiljentäessä vauhtiaan uskalsin ojentaa sinulle käteni, päästit hansikkaasi ja annoit minulle käsipuuhkasi sisästä lämpimän tervehdyksen. Rakastatko minua, Hanna?
Niin ehkä ajattelivat pappilan Hanna ja kievarin Hely, kun kartanon haassa taittelivat nuoria vihdaksia. Haka kuului osaksi myöskin Seppälän kestikievariin, vaikka sitä nimitettiin kartanon haaksi, koska se ulottui sinne asti. »Pääseekö Marttikin Pälkäneelle huomenna?» kysyi Hanna. »Pääsee», vastasi Hely, »ja Kallu myöskin.
Hanna ei ollut näkevinään Anttia, mutta kuuli Antin ystävällisen sanan: »Tuoppas äiti puita ja laita lämpiämään se huone, kylmän kolakaksi on jäähtynyt näin tuulella.»
Te varmaan hyvin rakastatte luontoa; jos tahdotte minä näytän teille mainioita paikkoja, sanoi neiti Hanna. Tämä oli Henrikille kovin iloista ja lohduttavaa, sillä epäluulo, että kaikki tyyni oli vaan kohteliaisuutta ei ollenkaan sopinut neiti Hannaan, jonka ehdotus oli ystävyyttä; se tuntui erehtymättömän varmalta.
Menet hänen luokseen ja sanot, että teen sen vallan mielelläni, mutta en voi päästä sinne ennen kuin vähän myöhemmällä, tuossa kahdeksan seudussa. Te tietysti lähdette täältä kuuden aikaan niinkuin tavallisesti. MAIJU. Emmehän me tänä iltana voi lähteä ensinkään. PASTORI. Ette voi lähteä? Kuinka? ELISABETH. Jussi ja Hanna tulevat »Elias Lönnrotissa». Sinä et sitä vielä tiedäkään.
Ja kun Pekka sitten alkoi epäillä Signildsborgin kuskia siitä, että tämä muka mielisteli Hannaa, ajatteli hän: "Parempi estää kuin estyä", ja kosi eräänä sopivana iltana tyttöä seuraavalla tavalla: Kuuletko, Hanna, etköhän sinä ilostuisi, jos oikein vakavin tuumin sanoisin, että pidän sinusta ja tahdon sinua vaimokseni?
KANTTORI. Se oli vaan yleistä arvelua, mutta tässä tapauksessa luulen, että eräs nainen voisi suuresti vaikuttaa assessoriin, jos vaan viitsisi itseänsä vaivata. ROUVA. Niin luulen minäkin. KANTTORI. Erittäin hauskaa, että siinä olette kanssani yksimielinen. Siis koettakaa! ROUVA. Ketä tarkoitatte? KANTTORI. Teitä, hyvä rouva. ROUVA. Minua? Minä tarkoitan Hannaa. HANNA. Minua no mutta täti kulta!
Päivän Sana
Muut Etsivät