Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Maailma musteni hänen silmissään, tulikipinöitä hän näki lentelevän. Hän juoksi sängyn luokse, pudisteli Gunhildia kädestä ja kähisi: "Se on valhe! Se on valhe! sellaista ei tapahdu! Se on valhe!" Mutta Gunhild loi silmänsä ylös, ja ne olivat niin täynnä tuskaa ja kipua, kuin olisi hän jo ollut kadotuksessa.
Gunhild oli ylevä ja komea kuin ritarineito laulussa ja sen lisäksi vielä rakastettava ja lämmin; puku oli tehty hienoon malliin, pehmeästi ja sulavasti, se istui pyöreiden olkapäiden ja korkean rinnan yli; Signe oli vaalea ja hempeä, ilman tulta, ilman rohkeutta, hidas ja vitkasteleva koko olennossaan, ja tuolla kun hän istui kumartuneena virsikirjansa yli, näytti hän Bårdista melkein vieraalta.
Säysynä ja nöyränä kuten aina meni hän suoraan yliopettajan rouvan ohitse ja tarjosi neljälle muulle naiselle teetä ensiksi. Yliopettajan rouva punastui. Gunhild vei tarjottimen viidennelle. Yliopettajan rouva kalpeni. Sitten meni Gunhild asianajaja Simonsenin rouvan luo. Yliopettajan rouva ja asianajaja Simonsenin rouva vihasivat toisiansa erään hävinneen kermamakeisraudan vuoksi.
Bård ei ollut niinkuin muut talonpojat; heidän seassaan hän oli aivan kuin herra, mutta mitä se auttoi: talonpoika hän oli kuitenkin. Ja voudin suussa tuo sana sai semmoisen soinnun, että Gunhild lensi punaiseksi häpeästä. Talonpoika! Talonpoikaa hän siis oli rakastanut, rakastanut aivan rajattomasti... Gunhild kätki kasvonsa ja tunsi itsensä turvattomaksi.
Ovi sulkeutui hänen jälkeensä. Siihen jäi Gunhild seisomaan. Bårdin ajatukset olivat viime aikoina taaskin kääntyneet Signeen. Vanhukset olivat oikeassa: Signe hänelle sopi, vaan ei tuo toinen. Signeä hän oikeastaan olikin ensin rakastanut ja Signeen hän luotti.
Mutta heillä oli huono tuuli ja välistä puhalsi se vastaan. Gunhild alkoi vihdoin ajatella, että paholainen itse tahtoi estää heitä perille joutumasta; hän ehkä tiesi hänen aikomuksensa, tiesi mitä hän tahtoi... Nyt hän oli perillä; mutta poika, jota hän niin sydämellisesti oli kaivannut, ja jota hän tahtoi pelastaa, poikaa ei näkynyt.
Gunhildia peloitti aina enemmän; nyt hän oli jo lähellä, rykäisi pari kertaa karkeasti; Gunhildin kaula kuristui kokoon. Ovi aukeni ja tuossa seisoi vouti. Hän oli yhtä rauhallinen kuin ennenkin, eikä näyttänyt vähääkään kummastuvan, että Gunhild oli muuttanut mieltä. "Noo", sanoi hän, "sinä olet tullut toisiin ajatuksiin?
"Oo ensikerran kun taas ristiäisiä toimeenpanet", huusi hän alas vaimolle; sillä tunnettu oli seudulla että Gunhild kerran oli saanut lapsen, vaikka oli naimatoin. "Ha, ha" nauraa hohotti akka ja oikaisi itseänsä, "siinä tapauksessa armahasi saa jotensakin kauan odottaa". Näin sanoen meni hän tiehensä.
Hänen täytyi seurata, sillä hän luuli näkevänsä, kuinka Gunhild katsoi taakseen ja odotteli. Hidas hän olikin tuo vanha papin nahjus. Viivytteli suotta pienimmissäkin asioissa. Ei Bård kestänyt kauempaa; hän nousi hiljaa ja läksi, vaikka hänellä siitä oli paha omatunto, sillä hän luuli ihmisten selvään näkevän, että hän Gunhildia ajoi jäljestä.
Hän meni taaskin papin luokse, antoi hänelle rahoja ja pyysi rukoilemaan poikansa edestä joka ilta ja aamu. Pyysi myöskin, että pappi oikein kauniisti rukoili hyvää ilmaa seuraavana sunnuntaina kirkossa. Pappi rukoili. Ja hyvä ilma tulikin. Jo lau'antaina, ennenkuin kirkossa oli rukoiltukaan, kääntyi tuuli. Silloin sai Gunhild lujan luottamuksen pappiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät