United States or Turks and Caicos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuommoisista sairaista naisista minä en pidä, hän puhui itsekseen, mutta ajatteli samalla, että hän kenties oli puhunut enemmän kuin olisi pitänyt. Gunhild meni vielä uudestaan papin luokse. Poika täytyi pelastaa. Papin tuli keksiä joku neuvo. Hän puhui pojan puolesta; kertoi satuja ja juttuja henkilöistä, jotka olivat paholaista peijanneet, ja pappi myöskin tiesi semmoisia tapahtuneen.
Siihen aikaan ei kansalla ollut tahtoa eikä juhlia. Tohtorin rouvasta oli se merkillistä, että ihmiset alinomaa unhoittivat säätynsä. Hän oli itse unhoittanut, että hän oli jotenkin alhaista alkuperää, ja siksi luuli hän myöskin muidenkin unhoittaneen sen. Naiset silmäsivät toisiinsa. Sellaista he aina muistavat. Gunhild oli liitänyt sisään teetarjotin käsissä ja kuullut joka sanan.
Hän pelkäsi vanhuksia siellä alhaalla; tiesi ett'ei ne hänelle hyviä olleet, jos hän sinne karkulaisena tulisi; he varmaan lähettäisivät hänet takaisin. Kun hän pysähtyi sitä ajattelemaan, näki hän luukkua pantavan ikkunan eteen. Gunhild kiljaisi peljästyksestä, juoksi ovelle ja tahtoi ulos, mutta ovikin oli lukossa. Silloin hän oli vähällä pudota maahan. Vangittu!
Hän, joka oli ajanut voudin pakoon. Nyt Gunhild sen käsitti. Hän, joka oli voudin karkoittanut, karkoittaisi myöskin voudin tyttären. Bård ei tahtonut tulla hänen luokseen, hän oli kavala ja pelkuri, halusi vaan päästä hänestä. Bård halusi päästä hänestä. Gunhild veti henkeä. Hän kävi merkillisen tyhjäksi. Purot alkoivat kohista ja kuohua ylhäällä harjulla.
Gunhild sen näki ja puhkesi uuteen nauruun. "Niin, varo itseäsi vaan", sanoi hän. "Et tiedä asiastakaan, ennenkuin seisot minun kartanollani häijyjen noitien keskellä ja kun koitat päästä ulos, ovat portit suljetut... Nyt, poika!" Hän oli viehättävän suloinen, että Bårdin täytyi juosta hänen luokseen, mutta silloin tyttö nauroi ja juoksi tiehensä. Bård jäljestä.
Muuten hän oli jokseenkin hyvän näköinen, hiukset piki mustat, samoin viikset; kasvot olivat vieraat, mutta samalla myöskin hienot ja nenä oli suuri ja koukkuinen niinkuin kotkan tai haukan nokka. Gunhildin seuraa hän aina etsi ja viimein Gunhild alkoi ymmärtää että hän oli tullut kosijana taloon. "Mitä tuo mies täällä tekee?" hän kysyi isältään. Vanhus katsoi häneen kiikastavin silmin.
Vanhuksen täytyi häntä sääliä, kun hän siinä turvattomana ja peljästyneenä makasi, mutta eihän asia siitä parantunut. Vouti pysähtyi ja puhutteli niin häntä tyyneesti ja kylmästi että Gunhild heti tointui ja häpesi omaa pelkuruuttaan. "Olisit kai sinä kuoleman ansainnut", sanoi vouti, "mutta en minä sinua tapa. Minulla ei ole enää mitään sinun kanssasi tekemistä.
"Gunhild, sinäkö voisit, sinäkö tahtoisit lainata minulle nuo rahat?" "Minä, korkoa vastaan." "Pyydä kymmenen kaksikymmentä prosenttia jos tahdot." "Korkojen tulee olla isot, herra pormestari, rahat ovat vaivoin ansaitut. Tiedättekö kuinka monet yöt minä olen valvonut, kuinka monet raskaat askeleet minä olen astunut niiden vuoksi, ja tiedättekö minkä eteen ne olivat käytettävät?"
"Rouvan täytyy tosiaankin antaa anteeksi, että viivyin niin kauan; vaan ei ollut yhtään lakanaa kuivaa, jotta minun täytyi noutaa aina pesuhuoneesta saakka." Rouva oli vaiti ja masennuksissaan. Tohtori oli määrännyt kolmekymmentä ammekylpyä. Hän ajatteli kauhulla jäljellä olevia viittäkolmatta. Vihdoinkin oli hän vaatteissaan. Gunhild seurasi häntä ulos, säysynä ja nöyränä kuten aina.
"Oh, Gunhild se kerran jutteli jotakin semmoista", sanoi hän. Marit nousi ja meni poikansa luo. "Oletko siitä puhunut kenellekään?" kysyi hän laskien kätensä hänen olkapäällensä ja katsellen hänen silmiinsä. "En kellekään ihmishengelle", vastasi Vigleif. "Kuuleppas, Vigleif, ainoa poikani", sanoi Marit, ja hän ikäänkuin kasvoi puhuessansa: "tahdotko luvata minulle yhden asian".