United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Niin sairas olen, äiti, En enää kuule, nää; Ma Gretchen vainaata muistan, Se sydäntä kirveltää." "Tule! käykämme Kevlaariss, Ota kirja ja rukousvyös; Pyhä-Neitsyt sun tekee terveeks Ja sairaan sydämes myös." Sivu liehuvi kirkkolippu, Soi kirkkovirtten vuo; Ja Reinin Kölnin halki Käy juhlasaatto tuo. Ja äiti joukkoon lähtee, Vie poian kanssahan, He innolla yhtyvät kööriin: "Oi kiitos Maarian!"
"Kaksi pitkää vuotta!... Vaan ei auta, minä tiedän itsekin, että minun täytyy oppia olenhan jäänyt hirveän taitamattomaksi arolla!... Pikku Gretchen tuolla huvilassa tietää paljon enemmän kuin minä." Herra Claudius nauroi hiljaa.
Mutta ylpeätä katsetta sekä pilkallista hymyä, jolla hän kiitti minua hyvästä suojeluksesta, en milloinkaan voi unhottaa. Sen perästä ei hän enää ole käynyt luonamme." "Blanche haukkuu joku tulee, äiti", sanoi Gretchen. "Niin, Blanche se on sveitsiläisrakennuksen uusi asukas, jota ei vielä ole teille esitelty, Leonore", arveli rouva Helldorf hymyillen.
"Eihän sinun pitänyt saaman poimia kukkia, Gretchen kielsihän isä sinua!" kuului miehen ääni pylväskatoksesta. Tämän etäinen kulma oli niin tiheästi ympäröity metsäviiniköynnöksillä, ett'eivät auringon säteet voineet tunkeutua paistamaan keskellä pylväskatosta seisovaa ruokapöytää. Nuori herra Helldorf, herra Claudiuksen kirjanpitäjä, kumartui lehdistöstä; minä en ennen häntä huomannut.
Mutta minä näin myöskin salaisella riemulla, kuinka nuori äiti rakasti lapsiansa tuo kadehdittava! Kuinka suloista lieneekään, kun tuommoinen pieni lapsen käsi ojentuu odottaen ainoasti äidiltään lepoa ja menestystä! Gretchen palasi jälleen heinävaunuillensa ja jatkoi laverrellen leikkiänsä, sillä välin kun muut astuivat sisälle.
Hänen vieressänsä seisoi Gretchen halukkaasti syöden suurta voileipää, välistä loruellen pienen veljensä kanssa; mutta sisällä huoneessa näin äidin silittävän vaatteita ja alinomaa kurkistavan ovesta nähdäksensä, olivatko lapsukaiset lähellä. Kuka olisi voinut aavistaa senkaltaisen myrskyn, jonka minä sunnuntaiaamuna sain nähdä, taitavan lentää näitten suloisten naiskasvojen yli!
Sen kylmä silmä veren jähmettää; Kivettää ihmisen se miltei vois. Meduusan tunnethan? No riennä pois! FAUST. Ah totta! Nuo on silmät jotka Tuoni varjos, Joit' ei oo hellä käsi sulkenut! Tuo rinta on, jon Gretchen mulle tarjos, Ja tuossa helmass' oon ma uinaillut. MEFISTOFELES. Pyh! pelkkä taika vaan, mi lumoo silmät sulta! Jokaisen mielest' tuo on oma kulta. FAUST. Mi tuska, ah! ja mikä riemu!
Vanhan herran kivettyneet kasvot vavahtivat ja kädet vaipuivat syvemmälle alas. "Mikä sinun nimesi on?" kysyi hän. "Ah, etkö sitäkään tiedä, vaari?... Ja herra Schäfer sekä hänen Kaaronsakin sen tietävät ja meidän pikku kissammekin! Gretchen on nimeni. Mutta minulla on muitakin nimiä oikein kauniita nimiä minä kerron ne kaikki sinulle. Anna, Maria, Helena, Margareta Helldorf on nimeni."
Samassa hyräili hän itsekseen pientä laulua. "Minäkin taidan laulaa, Gretchen", lausuin hänelle. "Niinkö kauniita lauluja kuin minä? Sitä en usko Max setä on opettanut ne minulle mutta laulapas vähän!" Minun soitannollinen taipumukseni lienee hyvin varhain kehittynyt, sillä kaikki pienet lauluni oli neiti Streit jo pihakammarissa opettanut minulle.
Niin ottaa poika vahan, Käy pyhänkuvaan päin; Ja silmäst' entää kyynel Ja suusta sanat näin: "Sa ylhäinen ja puhdas, Sa Pyhä-Impynen, Sa kuninkaatar taivaan, Sull' avaan sydämen!" "Mun Kölniss' äidin luona On ollut asuntain, Niin, Kölniss' asun, jossa On kirkkoja sadottain." "Ja lähell' asui Gretchen, Vaan hän on kuollut nyt Tuoss' antimein tee terveeks Sydämmein särkynyt."