Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Harvoin heidän kesken oikeastaan sattui yhteentörmäyksiä; jos niitä olisi ollut, olisi Bengtin tahdonvoima ehkä hiukan tyhjentynyt, ja velttous, joka nyt Esterissä yhä vaan lisääntyi alituisista tappioista, ei olisi päässyt niin suureksi. Ei, taistelu heidän luonteittensa välillä tapahtui yhtä hiljaa, kuin juuret maan kätköissä leviävät ja tukahuttaen kiertyvät toisten ympärille. Eikä Bengt rakkauden puutteesta tehnyt Esteriä niin onnettomaksi; hänen ajatuksensa risteilivät tämän ympärillä yhtä hartaasti kuin kihlauksen ensi päivinä, hänen suurin ilonsa oli valmistaa Esterille hauskoja yllätyksiä, sulkea hänet hellyydenosotuksiinsa. Hän ei voinut matkustaa pois kotoa, niin, tuskin mennä ulos tuomatta kotiintullessaan joitain lahjoja Esterille, ell'ei muuta, niin pari kukkaa. Mutta hänen rakkautensa oli itsevaltiaan, joka vaatii rakastettunsa yksilöllisyyden ennemmin tai myöhemmin häviäväksi. Askel askelelta riisti hän Esteriltä kaiken erikoisleiman, vieläpä senkin, mistä nainen viimeksi luopuu: oikeuden pukeutua ja järjestää huoneensa oman persoonallisen aistinsa mukaan. Syvimmässä sydämessään arveli Bengt, ett'ei Esterillä entisen halvan asemansa vuoksi saattanut olla sitä hienostunutta aistia, jota rouva Falkensternin puku vaati, ja siksi hän mitään Esterille sanomatta, tekemättä sitä edes selväksi itselleen otti sen huolekseen, tilasi kankaita ja leninkejä Pariisista ja Tukholmasta ja hämmästytti Esteriä uusilla hatuilla, päällysvaatteilla, turkiksilla j.n.e. Ester kärsi tästä peitetystä, itsevaltaisesta sekaantumisesta persoonalliseen elämäänsä. Hänen hieno vaistonsa sanoi, mikä oli siihen syynä, yhtä selvästi, kuin jos Bengt olisi sen suorin sanoin lausunut; ja siksi hän ei viihtynyt komeissa puvuissa, joita Bengt hänelle tuhlasi, ja välistä hän suorastaan ikävöi pumpulipuseroa tai huopahattua, aivan kuin lapsi ikävöi päästä avojaloin juoksemaan metsiä ja maita. Hänen luonteessaan oli jotain kesyttömästä linnusta, joka nyt väristen ja ihmeellisen rohkeanuhkamielisesti pudisteli kahleitaan...
Esteri oli vielä ollut pieni, kun oli ollut kerran häneltä vähällä hengen ottaa. Oli ollut pidot, forstmestarin syntymäpäiväjuhlat. Esteriä oli jostakin syystä rangaistu, pistetty kyökineteisen konttoriin. Juho ei ollut tiennyt siitä mitään, kun hän ohi kulkiessaan kuuli jostakin kiihkeää itkunnyyhkytystä ja supatusta: Hyvä Jumala, lähetä Juho tänne.
Hän oli tuntenut ylpeyttä verratessaan Esteriä toisiin lapsiin, aivan kuin Esterin etevämmyys olisi ollut hänen ansionsa.
Mutta keväällä kerran tuo vääräsivuinen ystävällisen näköinen nainen sattuessaan vastaan, poikkesi toiselta puolen katua tullen tervehtimään ja puhuttelemaan Esteriä, hänen kavaljeeriensa pilaa tehdessä hassusta musikantista. Esteriä hävetti.
Ei liioin koti voinut Esteriä elähyttää; senkin hoitamisessa epäili Bengt hänen kykyjään.
Leeni ei oikein enään ymmärtänyt veljeään, ja hän päätti kysyä häneltä, mikä häntä oikein vaivasi. Kerran kun Väinö ikäänkuin sivumennen tiedusteli sisareltaan, oliko hän tavannut Esteriä, alkoi Leeni uskoa, että Väinöllä oli Arvia ja Esteriä ikävä, he kun niin paljon kesällä olivat olleet yhdessä, aivan niinkuin hän ja Laurikin.
Ja sitten ... sitten alkoi valloitus. Pelasta minut, Ester, pelasta... huokasi Arnold, ja hänen kasvonsa kirkastuivat. Talven kuluessa oli Arnold usein käynyt Esteriä tervehtimässä, lahjoittanut hänelle uusia pukuja, koruja ja kirjoja. Vihdoin he pääsivät lähemmin tutuiksi.
Aivan kuin olisi toivonut jotakin lohdutusta saavansa tähän onnettomuuteen, kiiruhti hän kulkuaan tavoittaakseen Juhon, joka kuljeksi ja seisoskeli kujalla. Juho oli asettunut odottamaan Esteriä. Lähelle tultua hän tervehti nostaen lakkia äänettömänä ja toisessa kädessä paperilappu.
Tapahtumat heidän ympärillään eivät häntä juuri huvittaneet: Ester oli hänelle kaikki; hän olisi mieluinten maannut koko päivän hänen jalkainsa juuressa, suudellut hänen käsiään ja katsonut hänen ihmeellisiin silmiinsä. Mutta Esteriä hän ei saanut temmatuksi mukaansa kiihkeisiin haaveiluihin.
Ja meillä oli suuri salaisuus. Juho oli opettanut teille kirjaimet, minun piti opettaa teitä tavaamaan ja 'kokosanalle', kun Juhon kieli ei siihen pystynyt.» Esteriä alkoi vieras huvittaa. »Kun minun sitten piti taas lähteä kouluun», jatkoi Rautiainen, »itkitte te ja suutelitte minua.
Päivän Sana
Muut Etsivät