Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. lokakuuta 2025
Elsan kertomus. Wittenbergissä, Toukokuulla 1530. Kaikista niistä onnellisista kodoista, jotka Jumala on antanut Saksalle T:ri Lutherin kautta, ei mikään ole, luullakseni, onnellisempi, kuin hänen oma kotonsa. Augustinin-luostarin seinät kajahtelevat nyt vähäisten lasten krapisevista jaloista ja helkkyvistä äänistä, ja joka yö enkelit vartioivat kodin pyhyyttä.
Kun Antti viedään iäksi päiväksi pois, niin ei ole pitkä aika siihen, ennenkun hän on Vaaralassa isäntänä. Ehkäpä ensi kesänä jo... No, ehkäpä ensi kesänä jo... Majataloonsa Tannilaan tuli nyt Jukke. Sisarensa Elsan laittoi sitä tohtorin todistusta viemään nimismiehelle ja ilmoittamaan asia. Nimismiehen virkavelvollisuus on sitten tulla sitomaan Anttia.
Mari oli käskenyt Elsan tahtoa Liisaa kumppanikseen, vaan tekemättä se jäi Elsalta, kunnes Liisa sen puheeksi otti kerran kahden kesken Elsan kanssa ollessaan. Silloin tehtiin päätös lähteä jo huomispäivänä. Elsa ei saanut oikeaa unta silmäänsä sinä yönä.
Siinä sitten yhtä ja toista juteltua sanoi mummo lisäksi: "Minä tulin täällä käymään melkein juuri kuin sanomaan, että minä voin maksaa ne Elsan rahat mikä hetki hyvänsä. Olen saanut saataviani. Kumminkin olkoon maksaminen siihen asti kun saan muutetuksi, että mä näen mitä minulla niissä puuhissa oikeastaan kuluu", sanoi mummo. "Kerkiäähän tuo nuot saada", sanoi rouva.
Jäntin emännän kertomuksesta lisääntyi pelko ja äidin surullinen muoto hävittivät viimeisenkin sulun Elsan itkumieleltä. Niin että Jäntin emäntä tuskin oli saanut oven jälkeensä suljetuksi, kun Elsa purskahti valtavaan itkuun juosten äidin kaulaan. »Herra Jumala, mikä sinulla on lapseni?» Elsa ei kyennyt pitkään aikaan saamaan sanaa suustaan.
Kuitenkin nousee mielessä epäilys: eikö Elsan uskollisuus tunteelleen Jorin-laista raukkaa kohtaan ole sairautta? eikö hän aseta itselleen vaatimuksia, joiden ei tarvitse kestää todellisessa elämässä?
Kerta syksymmällä kun hän taas meni Tammisaareen, tuli häntä vastaan kadulla nuori merimies, joka oli pitkä ja hoikka ikäänsä nähden, sillä hän oli vielä kovin nuoren näköinen. Poika tuo pysähtyi Elsan kohdalla ja tirkisti tarkasti tyttöä silmiin, sanoen vihdoin hyvän päivän. Elsa kääntyi myöskin katsomaan ja vastasi: "Matti se hiljankin on!" "Elsa sinä olet näenmä sittenkin", tuumi Matti.
Oli lauantai-ilta Heinäkuussa, aurinko läheni jo laskuaan, kylän karja palasi laitumelta, ilma oli lämmin ja tyven. Matti istui kivellä kujan vieremällä suitset kainalossa, hänen piti mennä hakemaan hevosta, jolla sitten Elsan kanssa huomen aamulla kirkolle ajaisivat, nauttimaan ensikerran Herran ehtoollista. Tuollahan se tuli Elsakin, karjaa ajaen, keveänä, viehättävänä.
»Ai Viion, nythän minä muistan, joka kutoo kangasta?» »Niin, Elsan äiti se kutoo.» »Joo, joo», jo nyt rouva muisti. »Joo, joo», vakuutti hän vielä. Ja nyt hän muisti Elsan, joka oli käynyt nauhaa kaupalla, että saisi riisiryynipuuroa keittää. Hän muisti nyt sen tapauksen tarkkaan, sillä siitä oli ollut puhetta rouvasväen seurassa.
Siitä surusta oli siis päästy ja tuntui kaikista keventyneelle mieli. Mutta huoleksi kävi taas Vimparin joukon sääliä ja surkua herättävä elämä. »Eikö voi se Aappo mitenkään auttaa ja huolehtia heitä?» sanoi Liisa kuultuaan Elsan kertovan heidän elämästään.
Päivän Sana
Muut Etsivät