Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. lokakuuta 2025
Mutta äiti oli Elsan tuumaa vastaan, että hän jo ensi syksynä menisi rippikouluun, sanoen että ei siitä hiljastu, jos myöhemminkin käy. Hän myönsi, että Elsa mahtanee osata ja ymmärtääkin sen, minkä useakin, mutta parempi oli käydä se hyvin ymmärtäen.
Koska Toivonen oli yksinänsä Elsan kanssa, sanoi hän: »Mikä onnettomuus täällä nyt on tapahtunut? ja mikä paha henki on tähän rauhan huoneeseen tunkeutunut? Te oletta kaikki kokonaan muuttuneet. Sano mulle, Elsa, mikä vaivaa?» Elsa vastasi vapisevalla äänellä: »Jumala nähköön! Toivonen, minun täytyy sen nyt sinulle sanoa. Jaa, minun täytyy.
Mutta Liisaakin huolestutti Elsan nolostuminen ja kuihtuminen, että hän ikävästä ihan kuolee. Hän nyt olisi aivan kuin huolensa huojentamiseksi puhellut Viion lesken kanssa siitä »Uskosta», josta oli ennenkin joskus maininnut. Näpäkkä oli Viion leski aina ollut tarttumaan siitä kiinni, vaan ei nyt kelvannut, kun Liisa uudestaan yritteli.
Oli toki hyvä, ettei hän ollut nyt niitten kanssa, joille oli väittänyt. Jos sattui niitä vastaan tulemaan, niin karttoi hän kohakkaa sattumasta, etteivät pilkkaisi. Liisa oli Viion Elsan ja Ojanniemen Marin kanssa. Heillä oli ollut jo aikoja puhe, että menevät yhdessä ja vievät Vimparin lapsetkin joulua katsomaan.
Elsa ja mummo pyörähtivät asuntoonsa ja paneusivat levolle, vaan kauvan kuului vielä korvissa rummutus ja soitto Söörnäästä päin. Että mökkinsä puretaan, onhan nekin terveisiä. Seuraavana päivänä alkoi mummo Elsan kanssa korjaelemaan vaatteita, sillä monta kohtaa oli epäkunnossa. Nyt kun oli jonkun verran hyvää aikaa, niin silloin täytyi omaa työtä tehdä.
Tämä on kohtuutta! Jalosti tehty!" "Mitenkä voisin toisin menetellä?" virkkoi Juhana. "Aivan oikein ja kainosti lausuttu!" ivasi Yrjö. "Oletpa sisareni jalo holhooja tietysti! Minä en muka saisi Elsan asioihin sekaantua ollenkaan! Mutta lopussa kiitos seisoo. Minun kauttani menee tie morsiuskammioon, muista se!"
Rouva lienee ehkä ollut suuresta suvusta, kuitenkin kun hän tuli pöytää Elsan kanssa laittamaan, huomasi Elsa hänen tehneen useita muodottomuuksia; kumminkaan ei hän siirrellyt rouvan töitä, vaan antoi olla kajoomatta, ja odotti että, jos rouva kaikki kesken jättää, niin kyllä sitten käskee hänen siirrellä kaikki paikoilleen.
»Voi jos tekin, äiti, olisitte niinkuin lapsi!» sanoi Elsa yht'äkkiä. »Niin, jospa minä olisin, jospa aina voisin olla», vastasi äiti heti aivan kuin sitä olisi miettinytkin. Elsan puhe olikin aivan kuin Viion lesken herkän omantunnon kuuluva ääni, jolle hän vavahti. Hänen silmänsä vettyivät eikä hän kyennyt, jos olisi tahtonutkin, hillitsemään enää itseään. Hän syleili Elsaa ja itki.
Luonnosta niinkuin ihmisestäkin Pakkala näkee vain sen, mikä jotenkin liikauttaa hänen mieltään. Siten luontokin siirtyy hänen ja hänen henkilöittensä sieluun, kuulaaksi heijastukseksi sen tiloista. Sellainen heijastus on luonnonkuva silloinkin, kun se näyttää syntyneen itsestään, ihmisen ulkopuolelta, kuten 'Elsan' V:ssä luvussa, Tuiran katsellessa merimaisemaa.
Nuoret ovat melkein väsymättömiä astumaan. Niinpä Matti ja Elsakin, mutta sitten kun lapselta voimat loppuu, ei hän tahdo päästä paikalta pois. Kun vihdoin viimeinkin pääsivät Kirkkonummelle, oli aurinko jo aikaa laskenut ja tuskin kumpikaan jaksoi liikkua. Oli mökki maantien vieressä, siinä oli vähän enemmän huoneita kuin Elsan kodissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät