Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
"Vaan jos suostut suosiolla, Taivut tahtooni halulla, Vien sun ilmojen ylitse, Tähtein välkkyväin välitse Maassa uudessa asua, Ihanammassa iloita!" Vanhuskukka kuiskauksen Kuuli vallan vasten mieltä: Viel' ei elosta erota, Manan maille matkaella Tahtonut ois ollenkana.
Kun ensimmäinen sänkipelto paljastakse tuolla ketojen välissä, niin kaiken ilon ohella korjuusen saadusta elosta nousee ihmisessä myös jonkinlainen mielihaikeus; toiveet ovat täyttyneet, ja missä kaikki kauniina rehoitti, siellä on nyt paljasta. Aika muuttuu. Kesä lähestyy loppuansa.
Kas yksin minä en, vaan kansa kaikki tää sinne katsoo, missä Päivän peität.» Ma hälle siis: »Jos mielees johdat, mitä elimme yhdessä ja haastelimme, sen muisto vieläi sua murhetuttaa. Elosta tuosta mun tää käänsi, joka käy eelläin, joku ilta sitten; silloin tuon sisar» ja ma näytin Aurinkoa »pyöreenä teille paistoi. Hän mun johti pimeyteen synkkään tosi kuollehien lihassa tässä, joka häntä seuraa.
MARCIA. Ole rauhassa, poikani. (Eriks.) Hän on mulle sovelias ase poistamaan elosta Claudion, jonka lujuutta nyt epäilen kovin koska näin voimakkaasti ponnistetaan. Mutta tuskinpa hän onnistuisi, jos näin tyhmänrohkeasti hän karkaisi esiin. (
Nyt niitä sade huuhtoo, tuuli viskoo rannalla Verden, maani ulkopuolia, ne jonne vietiin kynttilöitä ilman. Mut niin ei sentään kiro paavin sido, ijäinen ettei voisi päästää Rakkaus, kun vihryt vielä vain on toivon kukka. On totta: joka kirkon kirouksessa elosta, vaikka katuvaisna, eroo, saa seisoa tään vuoren ulkopuolia
Vaimoni elää, äitini elää ja molemmat tyttäreni käyvät kansakoulua. Ihminen, toivo hyvää lapsistasi! Aspela on vanhentunut, hänen päänsä on valkoinen. Hän sairastaa ja minä seison äitineni, vaimoneni hänen vuoteensa vieressä. Aspelan vaimo Katri itkee, sillä hän tulee kadottamaan miehen, jonka vertaisia harvoin tavataan. Meidän läsnä ollessa ummistaa tuo kunnon ukko silmänsä tästä elosta.
Nyt on näändynyt elosta mainittawa Mestarimme, niin kuin ruoko runnelduna. Oppi-isämme iloinen on jo jättänyt hywästi matkustajat maa-ilmassa, pois on mennyt Porthanimme!
MARTTI. Hyvät herrat, tepä tämän ihanan immen syöksitte kuolemaan. MARKUS. Ukko, mitä rohkenet sanoa? MARTTI. Sen rohkenen. Mua villittää tämän hyvän lapsen kuolema. Se tunturina teitä painakoon ja vielä raskaammin teitä, herra Niilo, joka rakensitte murhaleikin, jota hetken päästä tässä näemme harjoitettavan, ja tämäpä juuri peloittaa kauniin Elman elosta. Kirous päällenne, herra Niilo!
Kas yksin minä en, vaan kansa kaikki tää sinne katsoo, missä Päivän peität.» Ma hälle siis: »Jos mielees johdat, mitä elimme yhdessä ja haastelimme, sen muisto vieläi sua murhetuttaa. Elosta tuosta mun tää käänsi, joka käy eelläin, joku ilta sitten; silloin tuon sisar» ja ma näytin Aurinkoa »pyöreenä teille paistoi. Hän mun johti pimeyteen synkkään tosi kuollehien lihassa tässä, joka häntä seuraa.
Puitten ja yrttitarhain viehättävä tuoksu muistutti elosta ja kukoistuksesta tässä elämässä ja nuo meluavat, reuhaavat ihmisjoukot taasen, jotka karsain silmin katselivat meitä, siitä levottomuudesta, joka vallitsee tässä maailmassa. Tuntui tosiaan oikein suloiselta astua lähetyshuoneeseen, jonka yksikerroksisessa kivirakennuksessa täkäläisellä seurakunnalla on kirkkonsakin.
Päivän Sana
Muut Etsivät