Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ennenkun avaimet annan, Toisen käskyllä kävelen." Lähti hän Klaun puheille: "Ohoh, Klaus kultaseni! Vähän kyllä sinä tieät Uolevi emännän makasi." "Oh mun Kirsti piikaseni! Jospas tuottelet toeksi Minkä sattelit sanoiksi, Vielä sun verassa käytän; Elinan tulessa poltan Viisi verkaista hametta Annan sinun käyäksesi, Ennenkun Elina rouan; Annan kätehes avaimet Ennenkun Elina rouan."
ELINA. Toki tarkoin katsoo aina äitin silmä; Erhety ei nytkän, vaihk' noin korskeasti Yhä kohottelet poveasi kurjaa, Niinpä koetellet siellä peittää tulta, Tulta synkeätä, sydämmesi polttoo. Turhaan. Minä kaikki huomaan. Tyttäreni, Eiko ole ollut, eiko ole aina Himonani, onnes luoda, katsahdella Olennossas immen puhtahimpaa kuvaa? Himo taivaallinen!
Hän kävi aivan tulipunaseksi, kuin rupesin silmät rengallaan tarkastamaan häntä kiireestä kantapäähän. Hän ei ollut millänsäkään; mutta minun mieleeni johtui heti, että Elina muutamia päiviä ennen oli sanonut, ett'ei hänestä näyttänyt somalta, kuin ihmiset ovat puettuina niin vanhan tavan mukaan, että paistaa toisien silmiin.
Hän viittasi iloisesti: »Katsokaas, lapset, tässä on ystäväni, josta olen puhunut ja jota olen ikävöinyt ja surrut. Tulkaas tänne! Rakastakaa häntä kaikki, kaikki! Rakastakaa minuakin!» Lapset lähestyivät ja Elina jatkoi, hyväillen vetäessään heitä yksitellen luoksensa: »Nämä ovat olleet minun lohdutukseni ja minun tulevaisuuteni sill'aikaa, kun sinä olit poissa.
"Kuinka rohkenet noin tyhmästä jutusta Tahvoa ja Kalmun Elinaa syyttää?" kysyi metsänvartija. "Rakas isäni, minä en yhtään tyhjiä loruele. Eilen kun kirkosta tulin, seurasi Kalmun Elina, tuo kaunis nuori tyttö, minua kotimatkalla.
Elina, sano äidillesi kaikki! Ja te, Inger-rouva, olkoon tilimme unohdettu. Olkaa jalomielinen ja vaiti! Uskokaa minua: te olette minulle kiitollinen ennenkuin päivä nousee. Kas niin! Ymmärrän hänet! Nils Lykke ? No ? Hän kolkutti oveeni ja asetti tämän sormuksen sormeeni. Ja rakastaa sinua koko sydämestään? Niin hän sanoi, ja minä uskon häntä. Kauniisti tehty, Elina!
Hän työnsi paperit vähän etemmäksi luotansa ja vastasi: »*Mitenkä Jumalan armahtava rakkaus on lohduttava ystävä niille, jotka kaatuvat isänmaan puolesta taistellessaan*.» Elina katsoa tähysti kirjoituspakkaa ja sanoi epätietoisena: »Miten sydämesi vielä riippuu kiinni sodassa ja maallisissa toimissa! Minä en uskalla sinua neuvoa, mutta anna anteeksi taitamattoman pyyntö.
ELINA. Siinä olkoon hälle koetuksen myrsky; Senpä kaltahista hän nyt melkein tahtois, Niin hän, tulisesti innostuen, lausui Hetki sitten. Nyt hän ottakoon sen vastaan. KASPER. Mitä! Voiko Alman sydämmestä käydä Toivotus niin mieletön ja julkea? ELINA. Ei; vaan sielun korkeassa ihastukses Lensi tämä lause hänen huuliltansa. KASPER. Mutta huomaa: ellei hän nyt voisi kantaa Tuota koetuksen myrskyy?
»Jos velvollisuus pettää, luopuu onnikin», vastasi Miihkali. »Miten onnelliset te miehet olette», virkkoi Elina, »te voitte rakennella suuria aikeita ja toteuttaa ne. Me naiset voimme ainoastaan ikävöidä ja itseksemme toivoa olevamme teidän kaltaisia, mutta meidän täytyy samalla tukeuttaa ne ajatukset, jotka ovat meille liian korkealla.
Oli hänessä kumminkin jotakin, joka teki minulle mahdottomaksi lausua mitään siitä, mitä tunsin. Ei minun ollut koskaan onnistunut saada puhelua hänen kanssaan sujumaan eikä se nytkään onnistunut. Tuntui kuin olisin päässyt pahastakin pälkähästä, kuin Elina tuli sisään valmiina kirkkomatkaamme, ja luulenpa, että sama olin Holtinkin laita.