Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän rakasti sinua jo silloin, kun minä viimeksi kävin täällä, vaikka sinä olit vain tuollainen pikkuinen sinipiika. Kas niin, Elina, nyt sinun täytyy kaikki minulle suoraan ja rehellisesti tunnustaa: hän rakastaa sinua? ELINA: Rankonen! Kyllä hän pitää paljon minusta. OLAVI: Ja sinä? OLAVI: Todella? Kenties on hän jo kosinut sinua? ELINA: On. Isäni on puhunut minulle siitä.
Miten sinä teitkään, älykäs lapseni? Minä näin rakkauden oikein loistavan hänestä! Pidä häntä nyt kiinni! Vedä yhä tiukemmalle ansaan; ja sitten . Ah, Elina, jos voisimme raastaa hänen rinnastaan tuon valapaton sydämen. Voi minua mitä sanotte!
"Ja minä sanon Teille, että hän on melkein kuoleman tuskalla odottanut seuraavan päivän tulevan, jolloin Elina kävisi semmoiseen yhteyteen, että hänen tulisi jättää Holtin koti. Niin se on. Näyttääkö tämä kaikki Teistä omituiselta? Minusta se näyttää jalolta". En sanonut mitään siitä. "Patriootti" oli hetken vaiti, ja sitten rupesimme puhumaan toisista asioista.
Yksi kohta tuli, asiain näin ollessa, minulle päivä päivältä selvemmäksi: meidän täytyi, kuin Elina itse oli sanonut, muuttaa kauvas pois kotiseudusta ja niistä salaperäsistä suhteista, joissa hän oli.
Vieläkö parempaa tarvis? Vielä senverran parempaa, että Elina ottaisi uskoakseen senkin puolesta, joka ei itse sitä voi. Pyh, ei sitä ihminen tule toisen uskolla aikaan, ei näissä maallisissa enemmän kuin autuuden asioissakaan.
Ja Elina jäi. Tohtorinna oli hyvillään, kun edes oli saanut lähdön lykkäytymään. Hän koetti rauhoittaa itseään sillä, että ehkä se siitä lykkäytyy vieläkin edemmäksi. Mutta ei hän sitä itsekkään oikein tohtinut uskoa. Hän tiesi, että Elina kyllä pitää päänsä. Rajapyykiksi pantu päivä oli nyt tullut. Eero oli viikko takaperin saanut valkolakkinsa, ja nyt häntä odotettiin kotiin.
Paikat hän piti puhtaana, otti ajasta vaaria ja ymmärsi järjestää tehtävänsä, niin että jouti ajallaan joka kohtaan. Sellainen oli Elina. Salaisesta kateesta ja julkisista houkutuksista huolimatta pysyi Elina paikallaan tohtorin talossa, kunnes tuli tuo polttava Amerikan kuume hänelle niinkuin muillekin. Terveisiä tuli sukulaisilta ja tuttavilta meren tuolta puolen.
Anna anteeksi, Elina, anna anteeksi! minä en voi tehdä toisin.» Hän irtautui vaimostansa ja riensi pois, mutta kääntyi vielä kerran ja sanoi: »Jos me emme voita, jos onnettomuus lähestyy tänne päin, niin koeta päästä isäni luo. Ota arkkunen kanssasi; siinä on myöskin kirje Gezeliukselle; minä jätän siinä sinut hänen huomaansa ja hän on sinua suojeleva.»
Isä oli aikoja sitte kuollut, äiti asui erään tyttärensä luona. He olivat luulleet hänet kuolleeksi. Hän oli pysytellyt piilossa, ettei häntä toruttaisi siitä, mille hän ei mitään mahtanut, ja sitte senkin tähden, ettei heidän tarvitsisi hävetä. Minun kirjeeseeni tuli kumma vastaus: Hoida sinä, hyvä Elina. Ei meillä ole aikaa eikä varoja. Hän on itse jo kauan asettunut aivan vieraaksi.
"Noh, silloin en tahdo minä", hän sanoi, heitti äkkiä ompeluksensa pois ja kävi pari kertaa huoneessa edes takaisin. "En tiedä miksi hän" Elina ei koskaan sanonut Holtia sedäkseen "tahtoo sekaantua meidän asioihimme. Minä olen muka kovin kauvan hänen talossaan. Hän tahtoo ostaa itseänsä vapaaksi.