United States or Argentina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tavallisesti he silloin keskustelivat hengellisistä asioista, tai kertoi Heikki Eeville holhokeistaan pitäjällä, köyhistä ja sairaista. Hän teki nämä kaikki heidän yhteisiksi ystävikseen ja hän iloitsi nähdessään, miten lämpimästi Eevi otti osaa heidän vaiheisiinsa.
Eevi kalpeni, vaan meni vakaana, sanaakaan sanomatta jälleen äitinsä kammariin ja istahti äidin vuoteen ääreen. Tohtori läksi pois, mutta lupasi jälleen muutaman päivän päästä tulla katsomaan sairasta. Päiviä ja viikkoja kului, lääkäri tuli ja meni, Reeta nautti rohtoja, mutta voimat vähenivät yhä. Naapurit kävivät ystävällisesti häntä katsomassa, ehkä liiankin usein.
Taistelu oli hänelle elämää, ja hänen ilonsa oli sota pimeyden valtoja vastaan. Mutta hän ei enää ollut yksin elämässä. Se tieto tuotti hänelle huolta. Jok'ainoa yhteentörmäys hänen ja pitäjäläisten välillä tuotti Eeville surua, tuskaa ja kyyneleitä. Eevi kärsi siitä yöt, päivät, ja jota enemmän hän kohtaloaan mietti, sen raskaammaksi se hänelle kävi.
»Hän se sitten lie ollut. Näin vaimon, jonka katse ehdottomasti veti huomioni puoleensa. Se oli niin kaunis, aivan kuin kirkastunut.» »Juuri semmoinen kuin sinulla», ajatteli Eevi itsekseen, mutta ääneensä hän jatkoi: »Minä tuskin jaksoin kuunnella hänen kertomustaan, ja hän on tuon kaiken kokenut. Hänkin oli kerran nuori, iloinen tyttö, ja hänellä oli hyvä ystävä, nimeltä Sören.
»Luen äsken ilmestynyttä runokokoelmaa», vastasi Eevi laskien kirjan penkille. »Rakastatteko te runoutta?» »En, sillä minä en sitä tunne.» »Ettekö ensinkään?» Eevi näytti surkean pettyneeltä. »Tuskin ensinkään.» »Entä muuta kaunokirjallisuutta» Eevi ei uskaltanut sanoa romaaneja »tunnetteko sitä?» »En sitäkään. Näette, että olen auttamattoman tietämätön näissä asioissa.»
Eevin astuessa ulos vaunun naisosastosta saadakseen nähdä uuden matkatoverinsa, seisoi tämä selin Eeviin ottaen hattua päästään, mutta kun hän, laskettuaan sen hyllylle, äkkiä teki kokokäännöksen, tuli Eevi hämilleen ja kääntyi poispäin. Jos olisikin kaikki vain erehdystä? Se ajatus sai hänen ujouttaan muistamaan.
»No, vaikka niinkin», ja Heikki hyppäsi kivelle valmiina aukaisemaan kirjansa, kohta kun toiset olivat menneet. Erkki ja Eevi läksivät puutarhaan, tutkistelivat ensin paljonko oli kukkia mansikkamaassa, poimivat rannalta lemmikkejä ja asettuivat viimein suurelle kivelle aivan lähelle vedenrajaa.
Eevi nosti päätään ja loi tuijottavan katseen Heikkiin. »Levätä, kun lapseni kuolee? Haudassa saan levätä niinkuin hänkin.»
Mutta mitäpä niistä kaikista, kun kerran tarjoilut ja illallinen onnistuivat! Eevi ei ottanut osaa talouspuuhiin. Hän lepäili, nautti, seurusteli Elsan kanssa ja piti huolta puvustaan. Hän tahtoi tänä iltana esiintyä oikein sievänä, siksi saikin kuvastin kauan tehdä palvelusta. Kun hän vihdoin oli valmis, asettui hän vielä kerran työnsä tulosta tarkastamaan.
»Hyi sinua, aina sinä teet minulle kiusaa! Pitäähän minun pukeutua sieväksi, kun tulee vieraita.» »Ja vielä semmoisia vieraita!» härnäili Elsa. »Niin juuri, ajattele, Erkki tulee, kaunis, kaunis kasvinkumppalini.» »Mutta Eevi, kuules, oikein vakavasti puhuen, saisit sinä jättää nuo tuommoiset rakkaustuumat tuonnemmaksi.» »Oh, älä sano, etkö sinä tiedä, että 'nuorena on vitsa väännettävä'.»