Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. marraskuuta 2025
Tulevaisuudesta luisuivat Eevin ajatukset vähitellen menneisyyteen. Tuli mieleen kulunut vaikea talvi. Eevi mietti, mille kannalle asettua ystävien kysymyksiin nähden. Kaikki sielläpäin pitivät Heikistä, sen hän tiesi, ja se tuntui hyvältä. Ei kukaan tulisi aavistamaan, että kyyneleet ja mielipaha olivat tavallisia heidän kodissaan. Vastaisuudessa sitäpaitsi olot kenties parantuisivatkin.
Heikki vaikeni ja käänsi puheen toisaalle. Hetkisen Eevi kuunteli, sitten purskahti hän itkuun. »No, mutta, Eevi!» Heikki tarttui puoleksi hellästi, puoleksi leikillisesti hänen käteensä. »Mitä sinä nyt? Näethän, miten runsaasti me sadetta saamme. Ei sinun tarvitse hankkia lisää.» »Eikä sinun ivailla.» Eevi riuhtaisihe irti ja tarttui työhönsä. Sitten seurasi hetken äänettömyys.
»Kylläpä sinä!» Eevi ei voinut heretä. Hän oli kuin suunniltansa. »Etkö luule, että kukaan sinua pystyisi viehättämään?» »Kyllä kai.» Erkki oli käynyt hyvin vakavaksi. »Mutta omistaa ystävä, joka minua olisi käsittänyt, olisi ollut minulle onnea liiaksi. Sitä ei suotu.» Erkin katse oli kääntynyt auringon laskuun päin. Eevi ei sitä nähnyt, mutta hänestä oli kuin hehkua hänen kasvoillansa.
Kaikkialla pitäjällä hänestä hyvää puhuttiin, häntä melkein ihailtiin. Mutta kotona oli hän aina jäykkä ja kylmä. Ei ollut helppo lähelle päästä. Sitä enemmän mahtoi hänessä olla, jota hän itseensä sulki, ajatteli Eevi, ja tämä häntä kannusti voittamaan pastorin ystävyyttä.
»Niin, mutta Suomesta! Saa taas kerran kuulla puhetta, jota ymmärtää.» Vähitellen sai Maija innostuksensa Eeviinkin tartutetuksi, ja oikein uteliaana odotti hän Maijan palaamista, kun tämä puolisen aikaan oli mennyt silmälläpitämään ruokasaliin kokoontuvia herroja. Kauanpa Maija viipyikin. Eevi kävi jo ihan kärsimättömäksi.
Eevi oli nyt lopettanut rippikoulunsa. Isä oli hänet vannottanut kotona omassa huoneessansa. Rakkaus tyttäreen oli voimaa ja sydämellisyyttä sanoille antanut. Rovasti oli puhunut lämpimästi elämän kevätajasta, sen iloista ja toiveista, hän oli puhunut keskikesän työpäivästä ja syksystä, joka kerran saapuu.
Silloin vanha Maija läheni vuodetta hiljaa kuiskaten: »Hyvä rouva, rauhoittukaa toki, kyllä se vielä paranee, ei saa surra ennen aikaa! Tulisi rouva nyt ottamaan vähän kah » »Pois!» Eevi kääntyi häneen selin, eikä Maija enää uskaltanut lähestyäkään. Sillävälin oli Heikki levottomana kiirehtinyt kotiin rippikoulusta ja astui huoneeseen. »Miten on Viljon?»
Mutta ennenkuin hän uudelleen ehti kääntyä toveriinsa päin, tunsi hän kaksi tukevaa kättä hartioillaan, ja vankkaa pudistusta seurasi huudahdus: »Eevi, Eevi, mikä tuuli sinut tänne tuo?» »Sirkka», huudahti Eevi iloisesti tuntiessaan entisen luokkatoverinsa. »Mikä onnellinen sattuma!» »No, hyvä on alku hauskalle matkalle. Tulehan viereeni tänne!» »Ei, odota vähän, tule sinä tänne!»
Nämä molemmat kuuluivat aivan kuin perheeseen, sillä herran eläessä he jo monta vuotta olivat taloa palvelleet ja hänen kuoltuaan he hoitivat kaikki asiat melkein omin neuvoin, Eevi kun itse makasi kuukausmäärät sen jälkeen huonona sairaana. Ne olivat kovia aikoja ne. Suru oli hänet murtaa ja tulevaisuus oli synkkä kuin syys-yö hänen edessään.
Eevi katsoi ihmettelevästi Elsaan, mutta ei virkkanut mitään, siksi jatkoi Elsa: »Muistathan, miten opinhaluinen olin, ja tiedät, että olen sitä vieläkin, mutta nyt ymmärrän, että opiskeleminen ei yksin minua tyydytä. Tarvitsen muutakin. Tarvitsen toiminta-alaa ja tunnetta siitä, että olen hyödyksi. Opiskeleminen on ainoastaan tie siihen, mutta tie, jota ilolla kuljen.
Päivän Sana
Muut Etsivät