Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän seisoi siellä läähättäen, vetäen keuhkoihinsa tuota menneen ajan henkeä ja tuijottaen noihin kahteen tuoliin. Ja yht'äkkiä synnytti hänen aivoihinsa kiintynyt ajatus hänessä hetkellisen harhakuvan ja hän oli näkevinään, hän näki, aivan samoin kuin monta kertaa ennen oli nähnyt, isänsä ja äitinsä istuvan lämmittelemässä jalkojaan uunin edessä.
Joel seisoi yhä herransa edessä tuudittaen hiljaa ruumistaan ja halukkaasti kuunnellen tuota vihanpurkausta, jota hän huvikseen koetti kiihoittaa, "Ja mitä inhoittavia taikakeinoja nuo harjoittavatkaan!" jatkoi hän matalalla äänellä, samalla kun hän kumartui eteenpäin, laski sormensa nenälle ja katsoi ympäri huonetta, ikäänkuin peljäten jonkun sivullisen kuuntelevan hänen pakinaansa.
Pane kaksi sormea tämän ristinkuvan päälle ja lue perässäni se vala, jonka sinulle sanelen: minä vannon tämän ristin päällä ja kaikkein pyhimyksien nimessä täyttäväni sen lupauksen, minkä nyt olen tehnyt pyhän neitsyen kuvan edessä! Ja jos koskaan tämän valani rikon tulkoon siitä kirous minun ja minun jälkeentulevaisteni päälle aina seitsemänteen polveen.
"Minä pelkään, hyvä herra, että..." sanoin. Vaan en saanut puhutuksi loppuun asti. Hän räpsäytti molemmin käsin vasten kasvojani, niin kuin vihanen kissa, juoksi takaisin majaan ja paiskasi oven kiinni nenäni edessä. Nopeat liikkeensä ja vihainen käytöksensä olivat niin ristiriidassa hänen muotonsa kanssa, että minä seisoin siinä aivan hämilläni.
Kuinka tämä oli kauhean surullista! Silmäni kiintyivät kirjoitusmattoon, jota morsiamena olin ommellut. Viheriäitä lehtiä ruskealla pohjalla, pieniä teräshelmiä suonina. Silloin oli elämä ruusunpunainen ja tulevaisuus hohti edessä kuin kirkas päivä. En aavistanut, että kerran hyljättynä, onnettomana katselisin työtäni. Antti viipyi, tulisiko hän enää ollenkaan takaisin? Turha toivo!
Helena ei tiennyt vielä kartanon sisustusta. Hän astui ruokasaliin, sieltä saliin ja joutui jälleen ulos puutarhan puoliselle kuistille. Hän ei tahtonut kääntyä takaisin kysymään, missä yläkertaan vievät raput olivat. Miksipä hän häiritsi heitä, jotka monen vuoden kuluttua nyt tapasivat toisensa, heitä, joiden joukossa hän yksin oli vieras, joille hän oli taakkana ja esteenä. Suora, leveä käytävä johti kukka-istutusten keskitse halki puutarhan. Mieli katkerana ja alakuloisena astui hän käytävää pitkin ja kuuli äkisti mahtavan kohinan. Hän astui edelleen. Mitä etäämmäksi hän joutui kartanosta, sitä kovemmin kuului kohina. Nyt oli hän sen seasta kuulevinaan muutamia yksityisiä bassoääniä, jotka vierivät esiin kuin ukkonen. Hän laskeutui jyrkkiä rappusia, jotka olivat tehdyt karkeaksi hakatusta graniitista, ja kääntyessään viimeisellä rappuslattialla vasemmalle näki hän edessään Haapakosken kuohuen ja kohisten syleilevän pientä saarta, jossa kasvoi tiheä kuusikko. Ensin hän peljästyi; tuolla Venäjän tasangoilla hän ei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista, hän yritti pakenemaan. Mutta omituisen tenhovoiman lumouksesta kiintyi hän kohinaan, värin vivahtelemiseen, raivoiseen taisteluun tuolla syvällä hänen allansa, niin että hänellä ei ollut voimia liikahtaa paikastaan. Hänestä aivan tuntui, kuin jokin kummallinen, kammottava, magneetillinen voima olisi vetänyt häntä alas tuonne koskeen, ja kerran hän jo kiivaasti tarttui käsipuihin. Vasta sitte, kuin käsissä tuntui luja tuki, rauhoittui hän ja saattoi yhä enemmin mieltyen katsella veden hurjaa leikkiä. Sinivihreän pohjavärin näki hän joka silmänräpäys vaihtelelevan sinimustasta keltaruskeaan. Siinä kohden, jossa molemmat joen haarat raivoisina syöksyivät vastakkain, nousi korkealle ilmaan miljooneja vesipisaroita, joihin taivaankaari toisensa perästä kutoi sädetöyhtöjään, loistaen ja välkkyen; sen kudoksen värikomeutta ei ole kukaan kuolevainen, ei Salomo kaikessa kunniassaan eikä maan kauneimmat kukat kuvannut. Helena seisoi hetkisen ikään kuin kivettyneenä tämän luonnonvoimien hurjan taistelun edessä. Hän muisti muutamia säkeitä Pushkinin runoelmasta Vaskisesta ratsastajasta: Rajummin yhä myrsky riehuu Aalloissa Neva paisuu, kiehuu Ja ärjyy, pyrkii vapauteen Ja pedon lailla ärtyneen,
Minun kävi samoin kuin sen, joka irroittaa kiven muurista ja äkkiarvaamatta löytää salakäytävän minä seisoin äkkiä ystäväni salaisuuden ovella, tosin vasta laajan, pimeän avaruuden edessä, jonka läpi mielenkuvittelollani taisin kulkea, mutta jossa toden teolla en voinut eroittaa mit'ikinään, ennenkuin ystäväni itse lainasi minulle valoa.
Tuleeko papin, Herran palvelijan, joka seisoo kaikkivoivan Jumalan edessä, heittäytyä ihmisten vaikutusten, heidän kiitoksensa tai moitteensa alaiseksi? Ei, ei millään muotoa! Hän taivutti nöyrästi päänsä palavaan rukoukseen ja kun hän taasen antoi mustista silmistään lähteväin haaveksivain silmäysten harhailla hämärässä kirkossa, oli niissä rukousten alttarilla syttynyt tyyne kimallus.
Palvelukseksenne, armollinen nuori herra, vastasi hän, nöyrästi kumartaen pienen pojan edessä melkein maahan asti. Surkea vaan, minun täytyy sanoa, että kamelini on ollut sairas ja tämän onnettomuuden tähden en ole tilaisuudessa sopivalla tavalla teille eläimiä näyttää. Ei se mitään tee, Feliks vastasi. Jos vaan saisin niitä nähdä, etenkin karhua! Onko se suuri ja kesyttämätön?
Kun hän löntysteli läähättäen ja pihisten kamariin ... löyhkäten hieltä ja lialta: varsinkin löyhki hänen tukkansa, jota hän ei suostunut millään ehdolla lyhentämään ... eikä jaksanut aina sitä pitää puhtaana, vaikkapa olikin tuota kuontaloa peilin edessä kampaavinaan ... löyhki ilkeästi kuin minkä vahtikoiran karva ... niin, kun hän löntysteli kamariin, alkoi hän kohta, parhaiksi loikomaan ruvettuaan, kiusata Nelmaa pitkillä saarnoilla, ja opetuksilla.