Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
CANZIO. Ei; matkani on kulunut rauhallisesti, ilman yhtään vaaran tarjoumusta. Mutta tiedä, Claudio, että kotolinnani tuossa tuntuu nyt silmissäni ankaran kylmäksi. CLAUDIO. Kuinka taidat sanoa niin sun kehdostasi, lapsuutesi kultasista tienoista? CANZIO. Mitä sanon, sanon sydämmeni pohjasta. Mutta jättäkäämme tämä ja lähtekäämme eteenpäin. Sä tulet mun vieraakseni tänä iltana.
Niin uskoo hän, koska miellyttää häntä uskoa niin. VARRO. Jumalan rauha teille, hyvät ystävät! Eikös niin? CLAUDIO. Niin on. VARRO. Vallan niin! Kuinka on laitas nyt? Oletko jo saanut hieman lystiä? CANZIO. Minä en tahdo lystäillä. VARRO. Tahdo! Mitä tahdot sinä sitten? Ripustella huulta? CANZIO. Se ei ole tapani. VARRO. Kyllä minä sinulle tavat näytän, minä. CANZIO. Miksi ravistelette olkaani?
CLAUDIO. Kunniani nimessä sen lupaan; ja mitä kerran lupaan, siitä en poikkee vaihka katoisi tämä mailma. Mutta huomakaat toki: Te olette tottunut katsomaan ihmishenkeä kovin turhaksi, ja taitaisitte nyt, koska niin soveltuis, jollain keinolla temmasta mun povestani sen, jonka kerran annoitte mun pitää, nyt koska kohtalonne on mun vallassani.
CANZIO. Omaisuus, joka ei juuri puhu rakkaudesta ja sovinnosta isääni kohtaan. Se on asia, jonka historjallinen oikeus on kotosin aina munsieur Kainin päivistä. CLAUDIO. Te näette, herra Varro, että hänen verensä on kovin kiihoitettu. VARRO. Mikä peeveli vaivaa sinua? CANZIO. Yksi asia, joka on sitä luontoa, etten tarvitse kertoa sitä teille.
ANGELO. Hän tulee ja häntä seuraa mies, jonka kohtasin eilen Canzion linnassa. CLAUDIO. Giotti, meidän yhteinen ystävämme. CANZIO. Ystävät, me olemme saattaneet teitä vartomaan jonkun hetken; se suokaat meille anteeksi, hyvät ja iloset kumppanimme! CLAUDIO. Ilonen ei ole Claudio, koska kysymys on verenvuodatuksesta ja kuolemasta.
Kuitenkin täytyy minun myöntää että äänenne kerran, koska katkasi se rintani edestä surman keihään, kaikui sanomattoman ihanasti mun korvissain. Olipa suloista päästä kuoleman kidasta elämän valkeuteen takasin. MARCIA. Sitten kysyn teiltä vielä: tahdotteko sen kurjan lesken onnettomuutta, joka näin teidän pelasti kuolemasta? CLAUDIO. Sitä en tahdo. MARCIA. Minä kiitän.
Hän tempasi miehensä huotrasta välähtelevän miekan ja lävisti urhean veljeni rinnan. Mutta hän kaatui niinkuin sankari kaatuu, sylkien vasten naamaa vihaista kuolemata, joka katseli hänen päällensä tultaruiskuvilla silmillä. Hän kuoli, ja kirottu olkoon se käsi, joka hänen kuoletti. Mutta näinpä haastelen nuorasta hirtetyn miehen huoneessa. Mitä sanot, Claudio?
CLAUDIO. Nyt erehdyt. CANZIO. Niin aattelen kuitenkin minä. CLAUDIO. Sinun mailmankatselmas on tehnyt jyrkän käännöksen. CANZIO. Miehenjärjen voimallinen valkeus on poistanut näköni edestä kaikki haaveksemme tyhjät kangastukset. Mutta onhan tässä toki jotain muuta kuin paljas tämä näkyvä.
Angelo, tänäkin kauniina aamuna on Canzio nousnut vuoteeltansa hengittäen paljasta kostonhimoa, tämä Italialaisen perisynti. ANGELO. Minä pelkään pahinta. Pitääkö tämän aamun ja tämän kukkaskedon tahrauman vereen? CLAUDIO. Ole pelkäämättä.
CLAUDIO. Sieppoilla niitä kauniita kiharia: aattelkaas, mun Rachelini. RACHEL. Olkaat huoletonna, Claudio. Kohtapa ne kiharat silittelsin järjestykseen taas; sillä hän on mun lapseni. VARRO. Ja sinä olet mun kynäsein. MARIAMNE. Ellei hän olis mun sulhaseni äiti, niin tulisinpa kaiketi hänen päällensä mustakipeeksi. Ja onnipa ihana on se perintö, jonka saatat hänelle, tullessasi hänen vaimoksensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät