United States or Greece ? Vote for the TOP Country of the Week !
Samalla hän työnsi Brunon hiljaa luotaan, siirtyen istumaan ikkunan viereen. Hyvästi, Bruno! kuiskasi hän, katsoen mustalaisen jälkeen tämän poistuessa. Senjälkeen hän sulki akkunan ja alkoi tapansa mukaan kävellä lattialla edestakaisin.
Sinulla on hyvä sydän, Bruno, sanoi Anna, palkiten hänet mitä lempeimmällä katseellaan; kukaan muu ei voisikaan tyydyttää sellaista oikullista ihmistä kuin minä ... voi, mikä minusta tulisikaan, ellei minulla olisi sinua rinnallani! Bruno ei tiennyt oikein, pitikö hänen ihmetellä vai iloita. Hän kuuli nyt ensimmäisen kerran Annan huulilta niin lempeitä ja ystävällisiä sanoja.
Eikö minulla ole rahaa, minulla?... Sitä minulla on, kiitos isä-vainajani jälkeenjättämien aarteiden!... Voi, miksi hän ei kuollut vuotta aikaisemmin!... Miten toisin olisikaan kaikki silloin ollut... Silloin ei olisi tarvinnut... Anna! Anna! keskeytti hänet Bruno, ja hänen silmänsä säkenöivät.
Sääli kuollutta... Kurja on kosto, kun se kohdistuu vihollisen elottomaan ruumiiseen! huusi Anna, polvilleen vaipuneena. Kostavathan ruumiille itse laitkin!... Miksi mestattu teilataan?... Miksi hirtetyn annetaan riippua vuosikausia? Bruno! Bruno!
Mikä on saattanut sinut siihen luuloon, että minä muka halveksien polkisin isieni luita? Suo minulle anteeksi! Minä en tiedä, mitä sanon, vastasi Anna, vaipuen lipaston lähellä olevalle tuolille ja kätkien kasvot käsiinsä. Bruno lähestyi varpaillaan surevaa naista, jonka silmistä kyynel toisensa jälkeen pusertui esiin.
Tässä on rahat, Bruno, sanoi Anna muutaman silmänräpäyksen jälkeen, ottaen lompakosta setelit ja ojentaen ne miehelle. Kiitos, Anna!... Minä säilytän nämä meidän molempien varalle. Ei, ei siihen tarkoitukseen! huudahti nainen tulisesti; ne ovat varastettuja rahoja ja veren tahraamia ... minua pöyristyttää, kun sitä ajattelenkin. Hullutusta! Hävitä setelit!... Polta ne!... Minä tahdon niin, Bruno!
Kiiruhda nyt ... hän on täällä tunnin päästä... Ja kahden tunnin kuluttua.... Hän ei enää ole täällä, keskeytti hänet Bruno iloisesti; siis valmiit!... Vihollinen lähestyy. Lähestyy häviötään ... älä viivy, Bruno!... Riennä, lennä!... Lennä kuin tuuli! Mutta seitsemään on vielä aikaa ... neljännestunnin voit vielä omistaa minulle.
Leposohvan vieressä seisoi mustalainen Bruno kreivi Lejonborgin livreijassa. Minun ei sopinut pistäytyä tänne aamupäivällä, sanoi Bruno, koska sinä kerran olet kieltänyt minua saapumasta siihen aikaan päivästä ... mutta sinähän olet saanut kirjeeni ja tiedät kaikki... Koston isku on yhtä aikaa osunut sinun vihollisiisi, ja sinun pitäisi nyt olla tyytyväinen lapsuudenystävääsi.
Ei, hän tuli aina yksinään. Se minusta ensin tuntui merkilliseltä, ehätti Bruno, että kreivi aina käski minun ladata kiväärit, ennenkuin minä ripustin ne tänne kellariin, sillä lähettää sellainen määrä ladattuja aseita niinkin kauas kuin Skooneen, sellaista ei tee kukaan järkevä ihminen ... en ollut minäkään niin tyhmä, että olisin sitä uskonut. Etkö huomauttanut siitä isännällesi?
Lepäisipä edes hänen poikansa, hänen ainoa lapsensa, paareilla, niin silloin... Mitä siihenkin asiaan tulee, olen minä tehnyt kaiken voitavani, selitti Bruno; mutta toistaiseksi ovat yritykset epäonnistuneet. Ikävä kyllä ... koska se kuitenkin olisi ollut pääasia... Jota enemmän ajattelen, sitä vähemmäksi muuttuu tekemiesi palvelusten arvo.