Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Otatko sinä rahat? kysyi Bruno; ehkä sinä tarvitset ne? Sinä kai tahtoisit mieluummin pitää ne itse? sanoi Anna. Tietysti, ellet ehdota kristillistä tasanjakoa ... oikeus olkoon aina oikeus. En, minä en tahdo lanttiakaan niistä rahoista, parahin Brunoni! Miksi et? En halua ... kas tässä, ota rahat ja hävitä ne niin nopeaan kuin mahdollista ... se on minun suurin toivoni ... minä vakuutan sen.
Suo anteeksi, Anna, mutta se ei olisi viisaasti tehty... Jos poika nyt kuolisi päätäpahkaa äidin jälkeen, kääntyisi epäilys viimeisen kuolemantapauksen johdosta väärään suuntaan ... pojan kuolema voisi olla isän pelastus. Mutta ajattele isän epätoivoa ... se isku musertaisi hänet ... silloin olisi kostoni täydellinen ... silloin, mutta ei ennen, Bruno!
Hän palasi takaisin akkunan luo, avasi sen jälleen ja katsoi ulos kadulle. Hyvästi, Bruno, hyvästi! kuiskasi hän. Mies, jolle nämä sanat lausuttiin, oli jo kauan sitten kadonnut. Ne olivat siis jäähyväiset ilmaan. Mutta ilma näytti niistä synkistyvän. Ainakin tuntui niin mustalaisnaisesta, koska hän äkkiä riensi pois akkunan luota.
Mustalaisen tummat kasvot kirkastuivat kirkastumistaan ja loistivat lopulta kuin kevätaurinko, jonka edestä yön pimeys on kaikonnut. Anna nousi ja meni hienon lipaston luo, josta avasi salalaatikon. Bruno katseli hänen liikkeitään, ja hän näki, miten Anna otti laatikosta pienen kristallipullon, joka oli puolillaan tummaa nestettä, ja pisti pullon lompakkoon.
Kahdeksannellatoista vuosisadalla Buenos-Ayres'in monta kertaa täytyi suojella itseään portugalilaisten ja indiaanien hyökkäyksiä vastaan. V. 1724 esiintyi eräs portugalilainen laivasto Montevideon lahdekkeessa, mutta kenraali Bruno de Zabala pakoitti sen vetäytymään takaisin. Sama kenraali perusti v. 1726 Montevideo'n kaupungin.
Aioinko? sanoi Bruno; suuri erehdys, hyvät herrat!... Olin menossa ulos vain pieneksi hetkeksi ja todisteena siitä, ettei tarkoitukseni ollut lähteä tieheni suorittamatta laskuani, on hattuni tuolla tiskillä. Samalla osoitti hän päähinettään, joka olikin koreasti rihvelitaulun vieressä.
Eipä tietystikään. Mitä se kuuluu sivullisiin! Olisipa se hävytön vaatimus! Ja ajatelkaa, herrat, jatkoi Bruno, naimisissa olevia naisia ... rouvia, rouvia, hyvät herrat! Tunnetaan, tiedetään ... semmoisia juuttaitahan ne ovat ... kelpo enkeleitä! Mutta kaikessa tapauksessa... Niinpä niin, tietysti ... eihän voi senvuoksi... Ei, Jumala varjelkoon ... se on ihmisten oma asia.
Minä pidän ... vaikkakin tuskani ovat kuvaamattomat. Kuinka sinä olet heikko, Bruno!... Tiedäthän, että voit olla varma minusta.
Huomenna hämärissä minä odotan sinua ... silloin olet tervetullut, Bruno! Sano minulle, Anna ... katsotko, että minä nyt olen täyttänyt lupaukseni? Sinä olet täyttänyt! Ja että minä olen suorittanut loppuun sen tehtävän, jonka sinä minulle annoit? Niin. Entä sinun lupauksesi, Anna? Anna pitää sen, vastasi mustalaisnainen; mutta mene nyt ... mene ... huomenillalla näemme toisemme jälleen.
Ensin hän selitti, että hän aikoi lähettää ne Skoonessa olevalle maatilalleen. Bastholmaanko. Niin, Bastholmaan. Miksi ne piti lähettää juuri Bastholmaan? Metsästystä varten, sillä Skoonessa oli puute metsästyskivääreistä, vastasi Anna; niin muistelen kreivin sanoneen. Samoin kertoi kreivi minullekin, ehätti Bruno, aivan samoin.
Päivän Sana
Muut Etsivät