Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Parasta on antaa vanhan lompakon mennä samaa tietä! ehdotti Bruno, Annan sanoista ja katseesta lauhtuneena, jotka molemmat lupasivat lohdutusta ja hellyyttä. Ei, minä tahdon pitää sen muistona... Se on ollut mukana valmistamassa minun kostoani ... minä tahdon joka päivä omistaa sille kiitollisen katseen. Minä kadehdin lompakkoa siitä onnesta.
Lopuksi saadaan hänestä potilas, mutta hänelle ei tuoda lääkäriä ... ja hyvä niin, rakas Bruno! Kreivi V:n sitten viimein tultua ulos, kertoi mustalainen, näytti hän äkäiseltä ja vihaiselta kuin susi, taitettuaan hampaansa navetan seinään kuitenkaan pääsemättä sisään... Ja kun tuo korkea herra astui alas rappusia, jupisi hän itsekseen jotain, minkä ainoastaan minun kuuloni eroitti.
Bruno Stark oli tosin yksi »Kullatun Sarvikuonon» parhaita kävijöitä, sillä hän ei säästänyt rahoja, ja hänen nälkänsä ja janonsa menivät yli kaikkien muiden tarpeen; mutta hän oli sen ohella ilkein ivailija, joka koskaan oli asettanut Kristoffer Pungin nenän maalitaulukseen.
Palvelustyttö ei voi katua, hän ei voi kertoa mitään. Ei voi, sanot? Ei, sillä hän on kuollut! Kuollut?... Haa, Bruno! Hän nukkuu makeasti Norrströmin virran sinisellä, märällä patjalla. Oletko siis surmannut hänet? Hän oli, kuten tiedät, rakastunut minuun ... hänen täytyi olla sitä, voidakseen totella minua niin sokeasti ... mutta kaiken senhän sinä jo tiedät. Tiedän.
Muuten ei kukaan voi paremmin kuin tämä neiti todistaa, että olen puhunut totta, sanoi Bruno; neiti oli aina saapuvilla, kun minä tulin, ja hänen oma siivoojattarensa auttoi minua viemään kantamukseni kellariin.
Menet sinä tekemään suurimman uhrin, minkä kukaan kuolevainen on tehnyt ennen sinua... Sinä riennät kostamaan sen henkilön kuoleman, jota sinä elämässä kaikkein eniten vihasit... Haa, Bruno, sinusta täytyy tulla Annan silmissä suuri, sinusta täytyy tulla sankari! Ja sitten, Anna, sitten? huusi Bruno, samalla kun hänen silmäinsä palo tunkeusi läpi yön.
Sinä hourit, Anna! Nuo rahat voivat antaa meidät ilmi. Mahdotonta... Sitä, joka ne kokosi ja piiloitti, ei ole enää elossa ... eihän niistä tiennyt hänen miehensäkään, vielä vähemmän sitten kukaan muu. Ei, me emme voi pitää niitä ... meidän täytyy ne hävittää! Annammeko ne sille poika-raukalle, kysyi Bruno, hymyillen ivallisesti; hänhän on niiden oikea perillinen.
Pian sattui hänen käteensä ruusunpunainen kotelo. Tarkoitatte varmaankin tätä, sanoi poliisimestari näyttäen Annalle koteloa. Niin ... en, en! vastasi tämä, astuen kiivaasti askeleen eteenpäin, ikäänkuin hän olisi tahtonut temmata kirjeen poliisipäällikön kädestä. Ei niin kiirettä, pikku neiti! virkkoi Bruno, pidättäen häntä.
Tämä eukko, joka kertomuksessamme esiintyy sivuhenkilönä, kuuluu kuitenkin niihin, joiden nimi oli esillä oikeusjutussa mustalaista Bruno Starkia ja mustalaisnaista Anna Jolanta Bränneriä vastaan, mutta kävi silloin selville, että hän oli vain ollut kaikessa emäntänsä uskollinen palvelija, eikä hänellä ollut mitään osaa mustalaisnaisen tekemissä rikoksissa.
Mutta kuningatarkaan ei polta rahoja, joilla hän voi palkita uskollista alamaista, sanoi Bruno, katsellen otsa rypyssä tuhaksi muuttunutta aarretta. Hyi, Bruno!... Sellaista palkintoako sinä minulta pyydätkin? En, en! Sinä olet oikeassa, Anna ... minä olen koulupoika sinun rinnallasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät