Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Näät hänen puheensa ja Beatricen muistutti mulle tuota vertausta; ja hänen jälkeensä tää alkoi haastaa: »On ystävälläin tarve, vaikka sano hän sit' ei sanoin eikä aattehinkaan, totuuden toisen pohjaan saakka päästä. Siks virkkakaa: tää valo, josta välkkyy hahmonne, jääkö ijäisesti teille sellaisna niinkuin nyt se säteilevi?
Hän päätti; hiljeni jo liekkipiiri ja kanssa sen myös sulo-äänet, jotka pyhästä soivat tuosta kolmikosta; laill' airoin, jotka äsken vettä viilsi, nyt väsymystä, vaaraa välttääksensä kaikk' yhdess' seisahtaa, kun merkki kuuluu. Ah, kuinka sydämeni järkkyi, koska ma käännyin katsomaan Beatricen puoleen enk' enää nähnyt häntä, vaikka olin lähellä häntä, maassa autuaiden. Kuudeskolmatta laulu
Sill' aikaa minä, tuosta kaikest' irti, Beatricen kanssa taivahille nousten niin kunniakkaan voitin vastaan-oton. Palannut taas kun joka varjo oli pisteesen kehän äskeiseen, taas hiljaa kuin kynttilä se kantimessaan seisoi.
Sielt' tänne nosti sanoin valmistavin hän minut, vuorta kiiveten ja kiertäin, jok' oikaisee, min elo väänsi väärään. Niin kauas hän mua seuraavansa sanoo kuin pääsen sinne, missä nään Beatricen; mun siellä hänestä on erottava. Vergilius on se, mi moista sanoo ja toinen tää on varjo se, min vuoksi vapisi äsken kaikki vuoren äyräät, kun hänet luotaan nyt se kirvoittavi.» Neljäskolmatta laulu
Ja mitä useammat pyrkii ylös, sen suurempi on hyvyys ynnä rakkaus ja toinen toistansa ne heijastavat. Ja jos ei sanani sua tyydyttäne, Beatricen näät, mi sulle täysin tämän on toivees täyttävä kuin kaikki muutkin. Huolehdi vain, pois että otsaltasi nuo haihtuis haavaa viis kuin nyt jo kaksi; näät kärsimällä vain ne sulkeutuvat.»
Ja kun ma kohotin nyt kasvot, näin ma, nuo että ensimmäiset luodut Luojan lepäsi kukkiensa kylvännästä; ja silmäni, viel' epävarmat, huomas Beatricen kääntyneenä pedon puoleen, mi olio yks on kaksin luontoinensa. Hän alla hunnun tuollapuolen virran viherjän sentään kauniimp' entistänsä niin oli kuin ol' kauniimp' ennen muita.
Beatricen näin ma kääntyneenä käteen vasempaan, katsomassa kohti Päivää; niin sit' ei tähdännyt lie kotka koskaan. Ja niinkuin ensi sätehestä säde taas toinen lähtee, ylös läikähtäen, pilgrimin lailla kotiin palaavaisen; niin hänen asenteestaan, jonka silmä sieluuni heitti, syntyi omanikin: enempi kuin on tapa katsoin Päivään.
Tai kirja kun Paolon nuoren pauloi Francescan kaunokutrin kahleisiin, Beatricen sulho suuri siitä lauloi, sen kaiku että kantoi jumaliin: hän itse kultaa kuolotonta kauloi, ihaili lemmen ijäisyyttä niin, ett' astui kautta kuolon kauhun, vimman hän Tulitaivoon auvon korkeimman.
Sielt' tänne nosti sanoin valmistavin hän minut, vuorta kiiveten ja kiertäin, jok' oikaisee, min elo väänsi väärään. Niin kauas hän mua seuraavansa sanoo kuin pääsen sinne, missä nään Beatricen; mun siellä hänestä on erottava. Vergilius on se, mi moista sanoo ja toinen tää on varjo se, min vuoksi vapisi äsken kaikki vuoren äyräät, kun hänet luotaan nyt se kirvoittavi.» Neljäskolmatta laulu
Ma siitä, jonka kauneimmaksi katsoin, näin liekin liehuvan niin onnellisen, sen etten kirkkautta nähnyt kellään! Ja kolme kertaa ympäri Beatricen se kiersi, laulaen niin tenhoovasti, sit' ettei mielikuvitus voi todistaa. Siks sit' en kirjoita, ei sulka suihka, kun kuvat mielen, sanat kielen liian räikeit' on moiseen laskos-maalaukseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät