Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. marraskuuta 2025
Niin korkeat on kuningasten portit, Ett' aarnit niissä voisi rehennellen Kopeilla, korska käärelakki päässä, Kumartamatta auringolle. Terve, Ihana taivas! Vuoren asukkaina Me emme ynsistele, niinkuin rikkaat Palatsiherrat. GUIDERIUS. Terve, taivas! ARVIRAGUS. Terve, taivas! BELARIUS. Nyt riistan ajoon! Ylös vuoriin tuonne! On jalat teillä nuoret. Minä tänne Jään aukealle.
Oli vielä niin valoisa että voin mennä puutarhaan, samoin kuin ennen nuoruuteni päivinä väsyneenä kovasta työstä olin mennyt, ikäänkuin toivottamaan hyvää yötä laskeuvalle auringolle ja katselemaan lakeutta, joka kohosi kukkulan luona. Näin onnellista päivää en ollut koskaan viettänyt; lyhyt ja nopeasti kuluva se oli ollut, vaan kirkas aamusta iltaan.
niin oli se varmaankin heidän sydämensä ajatus, kun he samalla lauloivat, että Kuningast' ei parempaa ja kuinka Loiste hänen silmissänsä, väre hänen äänessään kertoi hänen hyvyyttänsä sekä suurta sydäntään. Jonka jälkeen tuli korupuheita nousevalle auringolle: Ellei KUSTAA armossansa verraksensa kelpoais. Ruotsi surupukuansa iät kaiket kantaa sais.
Kyytkin keittävät kähyjä. Ilmassa, vesissä soipi, Kieli on joka kukalla, Povi maan, sydämet kansan Auringolle aukenevat Suuri voima on tulossa. Kansa levottomasti kuulostaa ja tarkastaa ympärilleen.
Vaan luonnon työstä, elintoiminnoista Kohosi pilvet paksut taivahalle: Maan elimiin taas vuoti virvoitus, Maan jäsenet ja suonet sykki taas. Vireemmin lauloi lintu, liikkui lehto, Hymyili laakson kukka auringolle. Ja ruohot, lehdet kiilsi kiitoksen Elämän kaiken alkulähteellen.
Ei siellä ole etäisyyttä, sillä välittömästi missä Luoja ohjaa, myös merkityksetön on luonnon laki. Tuon taivasruusun kupuun keltaisehen, mi aukee asteettain ja tuoksuttavi kiitosta Auringolle ikikevään, kuin äänetöntä, joka haastaa tahtoo, Beatrice johti mua ja virkkoi: »Katso, kuin suur' on pyhäin valkoviitta-seura!
»Monet tehtiin muurit mulle, pantiin pakkopaidat, katkoin kaikki orjan kahleet, kaasin teljet, aidat, kuljin, vapaa niinkuin tuuli, missä kaikki kansa kuuli.» Lienet luotu lempo sitten, pahan periaate. Seis! On kaikkein pyhimmällä sentään esivaate, jok' ei aukee auringolle. Jos sen riistät ... roviolle!
Syynä siihen on tuo kadehdittu kuudenkymmenen ikä, Eevaseni. He, he, he, he!» Aurinko laski selkeästi ja loistavan kauniina. Gunilla rouva astui ikkunan luokse ja niiasi auringolle, joka myöskin tervehdykseksi lähetti häntä valaisemaan kimeltävän säteen kirkkopuiston puiden välitse.
Tyttö: Lauloin yölle, lauloin tähtösille, kyllin lauloin kuulle kalpealle. Miks en laulais kerran auringolle, sulle, sydämeni päivänkulta? Poika: Lauloin rakkautta onnetonta, kyllin lauloin lemmen kyyneleitä. Miks en laulais kerran onnellista osaa rakastavan onnen myyrän? Tyttö: Lauloin mieron linnun lehtipuita, kyllin lauloin vierahitten viitaa.
Näyttämö on pimeä ja kuvaelma ensi alussa niin heikosti valaistu, että esineet ainoastaan hämärästi erottuvat. Rukous auringolle. Oi taivahan laps, sa aurinko oi, joka linnassas korkeessa loistelet noin, säde kultainen suo, valo armahin luo yön helmahan, varrelle kuoleman vuon! Kas, Tuonelan ruhtinas rautahinen hän seisovi vahtina vuorien.
Päivän Sana
Muut Etsivät