Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Tännekin saakka säteili tuo nainen siis puhdasta, sympaattista ilmakehäänsä! Ollapa hän nyt tässä! Astuisipa Aura nyt tässä hänen vierellään, saisipa Johannes nyt aukaista hänelle sydämensä ja kuulla jälleen hänen tyyniä, järkeviä syitään ja vastasyitään!
Ne ovat olleet siis pelkkää tuulenpieksämistä? Aura ei vieläkään sanonut mitään. Hänen päänsä näytti vain raskaasti ja hyväksyvästi nyykähtävän. Se on ollut siis petosta, itsepetosta? jatkoi Johannes, vai kenties me kumpikin olemme pettäneet myös toisiamme. Et sinä, lausui Aura jyrkästi. Sinä olit sosialisti, sinä olit idealisti! Minä sitävastoin... Niin? Mikä sinä sitten olit ja olet?
Johannes oli tottunut aina katsomaan Auraan ylös. Ketään niin puhdasta, niin ihanteellista ja epäaistillista naista hän ei ollut tavannut elämässään. Juuri siksi hänen oli aina ollut niin vaikea käsittää, mitä Aura oli mahtanut keksiä Jaakossa rakastettavaa. Sillä eihän Jaakko missään suhteessa ollut sen naisen vertainen, joka viimeiset viisi vuotta oli kunnioittanut häntä yhdys-elämällään.
Jos minä olisin kuningas, sanoisin minä: pois miekka ja aura sijaan! Aura on Suomen vaakuna; jos meillä on leipää, on meillä miehiäkin, ja jos meillä on miehiä, ajamme vihollisen ulos ovesta. Mutta ilman leipää Larsson, mitä auttaa meitä teräs ja ruuti? Perttilä, sanoi Larsson epävarmasti, sinä olet kummallinen mies.
Ja molemmat tunsivat he sen kammottavan tyhjyyden tunnon povessaan, joka sanoo, että jotakin kallista, jotakin äärettömän tärkeätä on mennyt hukkaan eikä ole koskaan korjattavissa. Ei koskaan. Ei haudan tällä eikä tuollapuolen. Aura uskalsi kysyä vielä: Ja sinä? Oletko sinä nyt onnellinen?
Jo aura pelloll' odottaa ja hepo eessä soimen.» On sääli heitä herättää, ois hyvä maata heidän, mut säälittää myös kaunis sää ja pien' on mökki meidän. Ken nuorna tottui nukkumaan, ei vanhanakaan herää. Vain työttömyys se ruostuttaa, ei kyntö auran terää. Ja näin ma heitä rohkaisen, kun väsyvät he milloin: tuo aika uuden huomenen ja parempi on silloin.
Hän ei osannut aluksi sanoa sanaakaan. Tuijotti vain Auraan kuin odottaen selitystä. Mutta sitä ei tullut. Aura tuijotti yhtä äänettömästi ja yhtä itsepintaisesti häneen. Mikä sinä sitten olet ollut? pääsi vihdoin häneltä. En tiedä, vastasi Aura. Minulla ei ole koskaan ollut muuta aatetta kuin yksi. Eikä sillä ole mitään yhteiskunnan kanssa tekemistä. Siis rakkaus? ajatteli Johannes.
Kun muut väistyivät, Aura toimi. Kun muut katsoivat malkaa toisen silmässä, Aura otti sen pois omastaan. Kun puolueen parhaat ainekset menettivät intonsa ja tahtoivat vetäytyä syrjään julkisen elämän tanterelta, Aura rohkaisi. Ulospäin näkyi hänen toimintansa vähemmän.
Ei ketään ainakaan, mikäli Johannes muisti mielessään. Oli kenties yhtä. Auraa, hänen sosialistista aatetoveriaan, joka hänelle entis-aikaan oli ollut korkein esikuva luonteenlujuudesta ja vääjäämättömästä vakaumuksesta. Mutta sekin kuva oli särkynyt muiden mukana. Eikä Aura sitäpaitsi ollut koskaan ollutkaan älyllisesti hänen vertaisensa.
»Niin minäkin ajattelen», sanoi Witt, »kun vain *se* olisi pian ohitse!» »Mitä on elämä?» sanoi Swart vielä kerran. »Se on kuin aura ilman terää, harava ilman piitä, koira ilman häntää. Ja minä todistan sen sinulle: Tänään me voisimme olla ties miten kaukana, ja kuitenkin me istumme tässä rankkasateessa kuin kaksi ukulia.»
Päivän Sana
Muut Etsivät