Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Ylioppilaan hevonen oli vankempi; molemmat istuvat he sen selkään, ja vähän ajan kuluttua pysähtyvät he Auran rannalle. Paroonin vahinko on viivyttänyt heitä. Yhä kylmempi hiki valuu pitkin paroonin kasvoja, yhä enemmän kiiruhtaa hän; vaan Aura, vaikka se tyynikin on, nielasee kitaansa ylioppilaankin hevosen.
Ja kuitenkin hän tunsi povensa pohjasta ilmeisen katkeruuden tuota suhdetta vastaan kumpuavan. Onneksi hän ehti sen merkitä mielessään. Ja silloin hän oli sen herra ja saattoi estää sen ilmi purkautumasta. Kuitenkaan hän ei voinut olla tekemättä vielä pientä kysymystä, jonka alta se pilkisteli. Oletko nyt onnellinen? Onni! virkahti Aura katkerasti. Minä en tiedä, mitä se on.
Aivan oikein, Aura Kylmänen. Niin se oli. Sinä näet, että minun vaimoni on aivan rehellinen. Hän ei jätä mitään yksityiskohtaa mainitsematta. Johannes oli noussut ylös ja mittaili nyt pitkin askelin permantoa. Ystävän tuska oli häneltä toisen ja läheisemmän vuoksi unohtunut. Mutta sehän on mahdotonta, höpisi hän. Sehän on tuiki mahdotonta...
Ja valoisin aika Johanneksen mielestä oli aina ollut se, jolloin hän Auran innostamana ja tukemana oli puhtaimmin ja epä-itsekkäimmin sotinut Suomen yhteiskunnallisen vallankumouksen hyväksi. Aura ei sosialisti? Sehän oli mahdotonta, aivan mahdotonta! Ei ollut muka koskaan ollutkaan? Se oli suorastaan mielenvikaista! Meidän yhteiset pyrkimyksemme ja keskustelumme, alotti hän harvakseen.
Jaakko ja Muttila viipyivät kauan. Auralla ja Johanneksella oli kyllin aikaa keskustella. Onko teillä lasta? kysyi Johannes. Ei, vastasi Aura. En minä tahdo. Hänen kanssaan? ajatteli Johannes. Mutta hän oli kyllin hienotunteinen jättääkseen sen sanomatta. Kuitenkin oli kuin olisi Aura arvannut, mitä hän mietti tällä hetkellä. Sinä et pidä hänestä? hän kysyi. Kenestä? Muttilasta?
He olivat tervehtineet toisiaan, Aura ääneti ja hervottomalla kädenliikkeellä, Jyrkkä voimakkaasti ja meluisasti. Mekin olemme pistäytyneet vähän Parisiin tässä, selitti hän tyytyväisenä. Huvittelemme täällä pari päivää ja elämme oikein herraskaisesti. He olivat olleet Brysselissä, sosialistikongressissa, jonne puolue oli heidät edustajinaan lähettänyt.
Aura kohotti silmänsä ja upotti ne suoraan hänen aivoihinsa. Se ei siellä ole ikinä paistanutkaan, sanoi hän. Kuinka niin voit sanoa? kysyi Johannes. Tiedänhän, että olet sosialisti. Ja tiedänhän, että tuomitset salassa minua... Sinua? Tuomitset siitä minua, jatkoi Johannes tyynesti, että olen tullut uskottomaksi meidän yhteiselle elämäntehtävällemme. Mutta se oli nyt käynyt niin.
Täytyi olla hänen omassa olennossaan turmiota-tuottavia voimia, joita Johannes ei tuntenut ja jotka olivat hänet tuohon mieheen kiinnittäneet. Samalla muisti hän, että hänen lapsensa oli sairas. Hänelle tuli äkkiä ääretön halu nähdä Seidiä ja hän ehdotti poislähtöä. Aura heitti kiitollisen silmäyksen häneen. Mutta Jaakko kysyi heti vilkkaasti: Pois, mutta minne? Emmehän toki eroa vielä.
Siksi minä niistä innostuin. Kun sinä jätit ne, meni minunkin uskoni niihin. Minä olin heikko, vastasi Johannes vavahtavalla äänellä. Myöskin minä olin heikko, virkahti Aura samaan äänilajiin. Muuten sinä et olisi koskaan luopunut niistä. En minä olekaan luopunut niistä, väitti Johannes kiivaasti. En koskaan sydämeni syvimmällä. Sinä et olisi luopunut niistä edes ulkonaisesti.
Missä nurmi oli käännettynä, siellä oli aura viiltänyt nurin kyynärän paksulta pohjasoraa ja juuria. Missä suota oli perattuna, siellä ojat olivat sylen syvyisiksi luotu, siellä yksi ainoa kuokan irrottama kokkare olisi kokonaisen talvikuorman täyttänyt, siellä kannot ja juuret kohosivat talon korkuisiin läjiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät