Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
"So, so vähemmällä siinä, ei tässä laukkuuttaa saakkaan, tiedäppäs se, poika!" "Miks'ei kuin kyllä saapi!" "Vaihda hevosia, Härmänmäkeläinen, saat tuosta ruunan, jok'on nöyrä ja noukela kuin evankeeliumi, ja hyvä juoksulleen kuin lintu lennolleen." "Saattaapa hyvä olla, vaan ei se ole kehnoimpia mullakaan ... kyllä sen perässä aura kulkee ja pian sillä taival katkiaa..."
Väsyttää, mutta kaikki on liian kauheata, ei voi rauhassa olla väsyksissä. Me olemme turvattomina, yksin, isävanhus ja minä... Ja kuitenkin! Niin kauan kuin he ovat hengissä ja ase kädessä siellä kirkonmäellä, elää minussakin vielä heikko toivo... Sotajoukot, ne peräytyvät peräytymistään, ne voivat sen tehdä, sillä ei ole niitten aura näitä peltoja kyntänyt.
Minä olen nähnyt heidät lehteriltä, kun olen joskus ollut isää kuulemassa. Signe selitti olevansa aivan varma asiastaan. He olivat sosialisteja. Toisen nimi heistä oli Jaakko Jyrkkä. Toisen Aura ... Aura...? Minä tiedän, katkaisi Johannes lyhyesti. He ovat naimisissa. Eivät, hymyili Signe. No niin, sivili-avioliitossa siis, jatkoi Johannes hermostuneesti.
Toisen nimi heistä oli ollut muka Jaakko Jyrkkä, toisen Aura... Aura? Oliko se mahdollista? Nyt vasta tunsi Johannes, mitä Aura kuitenkin kerran oli merkinnyt hänelle. Kaikki veri syöksyi hänen kasvoihinsa. Aura! Hänen entinen sotatoverinsa! Hänen sosialistinen omatuntonsa ja aatteellinen mittapuunsa!
Hän oli taipuvainen ottamaan kaikki raskaalta ja vaivaloiselta kannalta. Hän joutui hyvin helposti kiistaan siskojen kanssa ja kiivas luontonsa johti hänet riitoihin, jotka usein olivat hyvinkin katkerat. Senvuoksi Leonore tunsi olevansa hyvin onneton. Mutta ei! Ei kukaan kärsi turhaan, vaikka välistä siltä näyttääkin. Tuska on kuin aura, joka muokkaa viljelyskuntoon sielun pellon.
Se erämaa, jossa Ruotsalaisten ja Suomalaisten aura ensiksi vakoa teki, on nyt kukoistavana maakuntana, jota luonnon ja ihmisen työt yhdessä kaunistaa.
Miksi se muka olisi hänestä niin mahdotonta, sitä ei Johannes ollut mies tällä hetkellä itselleen selittämään. Hänestä tuntui vain, että jos tuo oli totta, silloin katkesi hänen viimeinen siteensä siihen maailmaan, jossa Jaakko Jyrkkä nyt oli niin ehdoton hallitsija. Olihan Aura suorastaan hänen aatteellinen selkänojansa.
Ei vahinkoa, virkahti Johannes välinpitämättömästi. Ei se ollut Aura. Aura olisi kyllä jättänyt jonkun merkin itsestään. Eikähän se voinut Aura ollakaan, sillä olihan Aura valtiopäivillä ja istuihan Eduskunta juuri koolla Helsingissä. Ei suurta vahinkoa ainakaan, hymyili emäntä. Sillä hän lupasi tulla takaisin. Niinkö? Hän näytti yleensä kovin kiihkeästi tahtovan tavata tohtoria.
Johannes oli tehnyt hänelle tiettäväksi, että sitähän kaikki hänen suunnitelmansa juuri tarkoittivatkin, vaikka hän luuli sitä tällä hetkellä paremmin palvelevansa sulkeutumalla itseensä ja tyydyttämällä kauan salassa kytenyttä kirjoittamistarvettaan. Aura oli silloin tullut oikein iloiseksi, toivottanut hyvää onnea, mutta myöskin pikaista palajamista takaisin julkisuuden tanterelle.
Miksi tahdot siis asettaa minut toisten tuomariksi? Jälleen tuntui kuin toinen olisi arvannut hänen ajatuksensa. Lienee minullakin joskus ollut suurempia vaatimuksia elämän suhteen, sanoi Aura. Nyt en minä vaadi enää mitään. Ja minusta tuntuu kuin ei minulla olisi enää oikeuttakaan vaatia. Aina hiukan enemmän, ajatteli Johannes.
Päivän Sana
Muut Etsivät