Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
"Jumala siunatkoon teitä, rakkaat lapseni!" sanoi mummo kuumain kyynelten juostessa pitkin hänen kasvojansa. "Jumala siunatkoon teitä ja suokoon sinulle mielen tyyneyttä, tyttöseni! Tule hyväksi puolisoksi ja äitiksi!" "Niinkuin itse olette olleet, rakas mamma," lisäsi asessori, suudellen hänen kättänsä. "Minä tarvitsen olla yksinäni," sanoi Annette. "Hyvästi, mamma, hyvästi, herra asessori."
Isän ja pojan kasvot olivat melkein yhtä kalpeat kuin kuolleen. Minä huomaan sen... Sepä tapahtui äkisti, sanoi asessori, pidellen ruumiin toista kättä ja tarkastellen hänen kasvojaan. Niin, kovin äkisti! valitti leskimies; hänen tuskansa olivat kauheat. Vai niin, vai niin, mutta, jupisi asessori, lähestyen kivalteria, milloin hän kuoli? Täsmälleen tunti sitten, vastasi kivalteri.
Ensimäinen murhe vaikutti että hän samana iltana lähetti koko tukun kirjeitä, sisältäen että asia on jo niin selinnyt, ettei mitään muutosta ollut toivottavana, ja että asessori oli saanut tietoonsa että Sidenkronat silmukalla olivat oikeita perillisiä; asia ei siis ollut mitenkään autettavissa.
"Te tuomitsette lempeästi, hyvä asessori." "En, se on vaan oikeus: hän oli ihminen, jolle minä todella annoin luottamuksen." "Sitten valitan minä teitä." "Taitaa niin olla; mutta ihanata on kun uskoo kaikki ihmiset rehellisiksi ja jaloiksi. Kuitenkin..." "Mitä sitten?" "Kuitenkin on hän osannut pelata korttinsa aivan hyvästi." "Miten niin? Kuinka hän on pelannut korttinsa?"
Annette vaaleni ja rupesi vapisemaan. "Niin, rakkaani, sinä et voi ihmetellä että minä palan ikävyydestä sulkea sinun rinnoilleni." Annette astui takaperin ja kuiskasi: "Ei milloinkaan!" "Ei milloinkaan? Kuulinko minä oikein?" virkkoi asessori ja meni vuorostaan askeleen takaisin; "hän on siis Annette, joka rikkoo, se on hän, mamma, en minä... Ei milloinkaan."
Mutta toista juodessa esitti asessori Jalopeuransydän maljan isännälle, joka tänään täytti seitsemännenkuudetta vuotensa. Näin kului atria parhaimmassa sopusoinnussa, ja komisarius, vaanjunkkari sekä sihteeri Lundberg eivät suinkaan olleet vähimmän tyytyväiset.
Laamanni oli luvannut saattaa everstinrouvan kotiin, mutta seisoi nyt mykkänä ja kylmänä kuin jääpylväs «entisen lemmittynsä» vieressä, joka iloisesti laski leikkiä muutaman herran kanssa sillaikaa kuin palvelija veti hänelle päällyskengät jalkaan. Hovimarsalkanrouva ja asessori riitelivät viimeiseen asti.
Kääntyessämme kultakiharaisesta Gabriellesta Saaran puoleen «tuon Afrikan», joksi asessori häntä nimitti, siirrymme ikäänkuin päivänvalosta yön pimeyteen, sillä Saara oli kotona ikäänkuin kaunis, mutta salaperäinen arvoitus, kuin tähtikirkas talviyö, samalla viehättävä ja synkkä.
Annette meni uljaana, mutta pää eteen painuneena, ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua seisoivat he kamreerin rouvan edessä, joka Annetten pyynnöstä jätti he yksinänsä. "Minä olen onnellisin kuolevaisista," sanoi asessori. "Me rukoilemme teidän siunaustanne." "Ja minä," virkkoi Annette surullisesti nauraen, "rukoilen siunaustanne, hyvä mamma. Uhri on täytetty ... ja uhria on siunattava."
"Oi, olen niin onnellinen, niin onnellinen", kuiskasi Dora värisevällä äänellä. "Sinä siis rakastat minua", kuiskasi Eugen, puristaen Doran kättä, jota hän piteli omassaan, "minua ... minua itseäni ... ei asessori Blumia, ei edullista naimiskauppaa ... vaan minua ... vanhaa epäilijää..."
Päivän Sana
Muut Etsivät