United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minä olen puhunut kyllin liian paljo sille, joka ei tahdo tuhlata sanaakaan minulle vastaukseksi. Pois! ja muista, että jos olen tehnyt vääryyttä sinulle, olen kyllä saanut kärsiä siitä; sillä jos olen ollut onneton välikappale sinun alentamiseen kunniakkaasta tilasta, olen tämän keskustelun aikana unohtanut oman arvoni, ja halventanut itseäni sekä sinun silmissäsi että omissani."
Tuon miehen tulo yksin eikö kumoon mun elämääni syössyt tuokiossa? Hän eikö peruksia myöten maahan musertanut mun onnenmajaani? Oi, tänäänkö mun kokea se täytyy! Niin, kuten kaikki tulvi luokseni, nyt kaikki minut jättää; niinkuin kukin mun riistää tahtoi itseens' sitoakseen, nyt pois mun työntää kaikki, vieroo mua. Ja miksi niin? Hän enemmänkö painaa kuin arvoni ja kaikki rakkaus, jot' ennen omistin niin runsaat aarteet? Niin, kaikki jättää mun. Myös sinä, sinä! Pois väistyt multa, armas ruhtinatar! Ei ole näinä murheen hetkinä minulle suosionsa merkkiä hän suonut ainoaa. Tään ansaitsinko mä hältä? Sydänparka, jolle oli hiin luonnollista häntä jumaloida! Kun kuulin äänensä, kuin tunkikaan lävitse rinnan tunne sanomaton! Kun hänet näin, niin päivän kirkas valo jäi sumeaksi; väkevästi veti mua luokseen silmäns', suunsa; polvet tuskin mua kantoi; kaiken tahdonvoimani sain jännittää, jott' en jo jalkoihinsa ois syöksynyt; mä tuskin sain selkenemään huumauksen tuon. Nyt sydän, taltu!
Minusta näytti, että hän ei tarpeeksi puollustanut oikeuksiani. Minun arvoni, minun kaluni, minun oikeuteni! Kuinka itsekkäältä ja turhan-aikaiselta se kuuluu! Mikä olisi auttanut minua omaa itseäni voittamaan?
Muutamalta mieheltä, joka oli useiden muiden kanssa seurannut minua, minne vaan kuljin, kysyin, kuka tuossa niemekkeessä asui vasemman puolisen lahden rannalla. Mutta ennenkun hän vastasi minun kysymykseeni, tahtoi hän tietää mikä mies häntä puhutteli. Minä selitin säätyni ja arvoni. Vai ylioppilas... niin tuota työ ootta sitte semmoinen tutentti, niinkuin rovastin nuori herra...
Rinnassa oli vika, mutta vika sellainen, ettei tässä enää ollut puhetta pelastamisesta, vaan ainoastaan lopun viivyttämisestä; sillä toinen keuhko oli jo kokonansa poissa ja toinen oli kovin pahoin vioitettu. Loppupuolella iltaa tunsimme kumpainenkin itsemme aivan kuin uudestaan syntyneiksi entisiin oloihin. Minun arvoni lääkärinä antoi kuitenkin nyt minulle pienen ylipainon.
Mutta siitä päivästä pitäen minun arvoni kohosi, ja kun minä sen huomasin, niin en päiväkausiin metsissä muuta miettinytkään kuin tuommoisia pilkkalauluja. Ne muut lempeämmät laulut ne eivät nyt usein enää mieleeni muistuneet. Minä kysyin, eikö hän ehkä muistaisi tuota laulua, ja pyysin hänen sitä minulle laulamaan. Mutta hän ei tahtonut. Enkä minä häntä enää kaikkea muistakaan.
Onneksi emme tavanneet vihollisia, mutta kun retkemme ei vastannut sitä mitä toivottiin, olen tällä tavalla tahtonut korvata sitä loistoa, jota sotaonnestamme puuttuu. Mutta, sopersi Sagebaden. Jos arkut ovat tyhjiä niin Tyhjät tahi ei, se on syrjäasia. Arvoni on säilytettävä armeijassa ja koko kansassa.
Alussa en tahtonut jaksaa kantaa arvoni painoa oikein luontevasti. Toverit rohkenivat huomauttaa minua siitä muka »sopimattomasta tavasta», kun kadulla kävellessäni tuontuostakin koettelin sormellani, oliko lyyra tallella ja suoraan nenän yläpuolella. Useimmat tovereistani olivat kiiruhtaneet aamujunassa kotipuoleen näyttämään, mitä olivat Helsingistä saaneet päähänsä, nimittäin sen ulkopuolelle.
Nyt nähkääs, kuinka itseni ma tyhjään: Pois raskaan taakan annan päästäni, Pois kädestäni jäykän valtikan, Pois vallan kopeuden sydämmestä. Voiteeni huuhdon omin kyynelin, Pois kruununi ma omin käsin annan, Pyhän arvoni ma omin kielin kiellän, Lupaukset, valat omin suin ma päästän. Pois vannon kaiken majesteetin loiston, Maat, saatavat ja verot luovutan, Epuutan käskyt, säännöt, asetukset.