Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Aurinko jo laskehti, oli illallisen aika. Hän meni rantaan, valeli silmiään kylmällä vedellä ja otti lapset mukaansa ylös. Ruoka oli pöydässä, hän pyysi Arvin kutsumaan isää. »Ei pappa syökään», ilmoitti Arvi, palatessaan isän huoneesta. Alma hoiti lapsia puhumatta sanaakaan, laittoi heidät levolle ja meni itsekin. Mutta ei hän unta saanut. Tunti vierähti ja ympärillä hiljeni kaikki.
Lyyli. Se käy yhteen. Piiat vielä puhuivat siitä kyökissä, että »jestan kuin tuo Arvi herra nyt on ärtyisällä tuulella, kun on käynyt Helsingissä kosimassa, mutta saanut rukkaset.« Minä en silloin vielä tiennyt, mitä nuo »rukkaset« merkitsivät, ja ne selittivät sen minulle. Sinä olit siis kummikin antanut rukkaset, vaikka juuri Aina. En suinkaan. Ei hän kosinutkaan. Lyyli. Mitenkä ? Aina.
Päätettiin siis, että Arvi ja Ester jonakin päivänä seuraavalla viikolla tulisivat Väinön ja Leenin luo yhteistä kesäläiskokousta viettämään. Ja Lauri ja Leeni läksivät iloisella mielellä kotia, Leeni veljelleen kertomaan, että Ester oli ollut niin kovin ystävällinen eikä vähintäkään ylpeä. Tuomarilassa oli syksy kulunut ahkerassa työssä ja toimessa.
Silloin johtui yhtäkkiä hänen mieleensä kesäiset toverit, joita hän kaiken tämän uutuuden tähden melkein oli unohtanut. Arvi ja Ester ja Väinö ja Leeni sitte! Kuinkahan hänen matematiikkansa kanssa olikaan käynyt, ja hän kun oli luvannut Leeniä auttaa! Ja Lauri puki kiireesti päällensä ja läksi kauppias Borgströmin luo.
Sillä tavalla olen käsittänyt kansanopiston opettajan tehtävän. Ja se on varmaankin iloinen tehtävä, ettekö sitä usko? Sinä olet aina tyytynyt tuollaiseen hiljaiseen siunattuun työhön muiden hyväksi, vastasi Arvi. Minä taas olen kaiken aikani ajatellut suuria loistavia tehtäviä. Kun vain pääsen oikein selville elämäntyöstäni, niinkuin sinä.
Olin nimittäin, niinkuin hän sittemmin kertoi, katsonut häneen niin äkäisesti, kun sanoin tuon »mitä?« ettei hän uskaltanut jatkaa. Ja siitä syystä hänen kosioimistuumansa sillä kertaa raukesi. Lyyli. Arvi veljeni semmoinen raukka! Kuka olisi sen uskonut! Aina. Niin, tuossa tilassa onkin tuo luonnon herra mitä raukkamaisin ja koomillisin.
Siell' elää kansa niin sitkeä Kuin vaahteran latva nuori: Se kyllin saanut on itkeä, Mut vankkana on kuin vuori Se orjana ollut on ounaan herran, Se vaivaa nähnyt on toisen verran Kuin Suomi muu, mut murtumaton Ja hilpeä vielä se on. Mistä sinä olet saanut nuo mukavat värssyt? kysyi isä. Arvi Jänneksen tekemästä kirjasta, jonka kirjastosta lainasin tuonnoin.
Kaksi heistä oli kyllä poissa, vaan he voisivat sitte vaikka kirjoittaa näille yhteisen kirjeen, niin että sittekin tuntuisi ikäänkuin olisivat hekin olleet mukana. Arvi voisi sen tehdä, hän kun osasi niin kauniisti kirjoittaa. Ja Ester voisi siihen piirtää jotakin niinkuin ennen kesälläkin. Leenin ehdotus otettiin kohta vastaan suurella suostumuksella.
Vaan jos päätetäänkin, että ensi kesänä taas kokoonnutaan tänne, kaikki me, jotka olemme viettäneet kesää täällä yhdessä, ehdotti Elsa. Tullaan tänne tietysti käymään vaan ja vietetään yhteinen muistojuhla, eikö se olisi kovin hauska taas tulla yhteen näkemään, mitenkä olemme kehittyneet tämän vuoden kuluessa? Minä tiedän vieläkin paremman ehdotuksen, kuulkaa vaan, lausui nyt Arvi innokkaasti.
Arvi oli mennyt unenhortoon; siinä hän äkkiä vavahti ja parkaisi. Alma ryömi polvillaan hänen luokseen päänalustan kohdalle. »Mamma», sanoi Arvi, »päähän koskee ja kaulaan.» Hän huohotti ja katsoi äitiin. »Mamma, koettelisi otsaa ... kuinka se polttaa.» Alman kalpeat kasvot tulivat likemmäksi. »En voi, Arvi», kuului kuiske hänen huuliltaan. »Käteni ovat likaiset. Mutta elä sano sitä kellenkään.»
Päivän Sana
Muut Etsivät