United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin Arnold kuin minäkin halusimme olla yksinämme heinikköjen hiljaisuudessa, missä saisimme rauhassa puhella tiedoista, joita niin omituisella tavalla olimme saaneet. Mutta ennen matkalle lähtöämme menin Nomtebaa hakemaan, antaakseni hänelle kellon, jonka hän niin rehellisesti oli ansainnut.
Ei mikään muu, kuin Arnold Beidermann'in taito ja hänen tyttärensä hellä vaaliminen olisi voinut kirvoittaa minua tästä kamalasta sairaudesta; ja arvelenpa että varmaankin parantumiseni aikana, jolloin kiikkuilin kuistin käsipuihin kiinnitetyssä riippumatossa, jolloin ei mulla mitään muuta tointa ollut ja voinko parempaa halutakaan? kuin tarkastella ympärilläni hyörivän neidon hentoa olentoa sekä tuontuostakin nousta torumaan huoneen ympärillä kirmailevien Tsululais-nulikoiden vallattomia hassutuksia; silloinpa varmaankin, kun sairaus oli multa ryöstänyt voimat siihen määrään, ett'en jaksanut edes kirjaa pitää kädessäni ja minun oli niinmuodoin pakko hakea hauskuutta omista mietteistäni, silloin hämärästi alkoi valjeta minulle, että ihmeellisen ihanalta mahtaisi tuntua saada ainaiseksi pitää rinnallaan tuollaisia armaita kasvoja.
Olihan hänen miehensä kylläkin sanonut, ettei ainakaan muutamaan vuoteen saisi tulla, mutta Ester sittenkin toivoi. Miksi ei saisi tulla? oli Ester ihmeissään kysynyt. Se olisi niin kovin ikävää, oli Arnold lyhyesti vastannut. Ester rakasti noita pikku hommiaan. Hänellä oli erityinen piirongin laatikko toivotun pienokaisen vaatteita varten.
Lyhdyn valossa otti Arnold Beidermann tuon kalliin paperilippusen vapisevasta kädestäni, luki sen hitaasti ja sitten antoi sen minulle takaisin, sanoen: "Kelpo poika, tuo kasvinveljesi, Wille; mutta tämän tiesin jo ennen, älä huoli hukata lappua; ehkä siihen vielä huomenna tekisi mieleni vilkaista. Hyvästi. Mitä melua koirat äsken pitivät?" Hukata lappua! Tarpeetonta tätä mieleeni laskea.
Aatelismiehenä ja tehtaan hoitajana hän sai paljon ystäviä ja juomaveikkoja, pääsi tuttavuuteen varakasten kanssa, tuli kostoretkelle Valkaman kartanoon ja saikin ainoan perijättären pauloihinsa. Arnold keskeytti hetkiseksi ja katsoi epäillen ympärilleen, Ester huomasi hänen levottomuutensa. Verner, ellet tahdo kertoa ja jos se on ikävää...
Mutta tyhjältä oli tuntunut sittekin. Virantoimitus sujui huonosti, kartanoa sai hoitaa arentimies. Tuloja oli kylläkin kymmeniä tuhansia, mutta eivätpä ne sittekään jaksaneet tyydytystä tuottaa. Arnold ei ollenkaan pitänyt omasta elämästään. Hän tahtoi ja oli jo kauvan tahtonut elämänsä muuttaa. Ja vihdoin oli keinon keksinyt, mennyt kihloihin ja päättänyt ensi kesänä häänsä viettää.
Hän ei virkkanut tästä Esterille sanaakaan, hän tahtoi säästää häntä uudesta häpeästä. Vieraat remusivat kauvan, söivät hitaasti ja joivat vielä. Vihdoin alkoi väsyttää. He päättivät lähteä kaupunkiin. Hevoset olivat valmiit ja lähtijät pukeutuivat, Arnold myöskin. Rikberg oli heitä eteisessä auttamassa. Mitä te täällä roikalehtelette aina? tiuskasi Arnold hänelle.
Ja sitten ... sitten alkoi valloitus. Pelasta minut, Ester, pelasta... huokasi Arnold, ja hänen kasvonsa kirkastuivat. Talven kuluessa oli Arnold usein käynyt Esteriä tervehtimässä, lahjoittanut hänelle uusia pukuja, koruja ja kirjoja. Vihdoin he pääsivät lähemmin tutuiksi.
Selma virui sohvallaan silloin parastaikaa ja itki. Hän oli kuvitteluissaan tullut sille kohdalle, jossa Arnold toisen rouvansa kanssa kulkisi käsitysten hänen haudallaan. Hän näki selvästi, kuinka he nojautuivat toisiaan vasten, kuinka Aarnold puristi rouvan kättä ja katsoi häneen lempeästi. Ja tuo rouva oli kukoistavan kaunis, paljon kauniimpi Selmaa.
Näytti kuin Arnoldin sanat olisivat lieventäneet hänen olemustaan. Arnoldin kasvonpiirteet saivat omituisen jäykkyyden, eikä häntä enää naurattanut. Mutta Ester vähän aikaa vieraiden kanssa oltuaan huomasi itsensä tarpeettomaksi ja kenenkään näkemättä poistui ja lukitsi oven. Arnold joi kiihkeästi. Irma istui hänen polvillaan.