Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Juovuksissa ei Arnold Esterin luo päässyt, vaikka kuinka olisi halunnut. Sen esti voimakas mies. Selvänä pakeni Arnold aina Esteriä. Eräänä iltana keski talven aikaan kuului tieltä kovaa kulkusen kilinää. Valkaman pihaan porhalti puolikymmentä hevosta, pysähtyivät rappujen eteen ja iloisia ihmisiä alkoi tulvata päärakennuksen eteiseen.
Mutta sitten pääsiäisenä sai Arnold häneltä ensi suutelon. Ester antoi sen sen jälkeen, kun Arnold oli vakuuttanut häntä rakastavansa aina kuolemaan saakka... Arnold oli sittenkin voittanut, mutta tämä voitto oli tuottanut hänelle velvollisuuksia, hänen mielestään nyt hauskoja velvollisuuksia. Pursi oli kulkenut sillan alatse ja kaartoi niemen kärkeä, jonka takaa kaupunki pistäytyi näkyviin.
Hän ei muuta sanonut, vaan tölmäsi pyssynsä perää uhalla, joka puhui enemmän kuin sanat. Arnold Beidermann oli kyyristynyt hiilusten ääreen aivan tajutonna ja mutisten itsekseen katkonaisia lauseita, joista tuon tuostakin Lauran ja Minnan nimet kuuluivat.
Ilta-auringon viimeiset säteet punasivat kaupungin talojen ikkunoita, kun Arnold katsahti taaksensa. Samassa hän käänsi peräsimen koko saranaan, ja Asra teki kauniin kaaren kääntäen keulansa takaisin kaupunkia kohti. Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun Asra jälleen nähtiin Valkamaa kohti vilistävän. Mutta pienessä kammiossaan pormestarin talossa valvoi Ester yön ollessa puolessa.
Mutta kun Ester alkoi muuttoa hommata, ällistyi Arnold, katsoi häneen kysyvästi ja puhkesi valittaen puhumaan: Voisitpa nyt täälläkin sentään asua. Enhän sinua enää häiritse. Pidä sinä kyökin puoli rakennuksesta, minä asustan tässä päässä. Mutta minähän sanoin jo kirjeessäni, että minun on pakko muuttaa. Missä kirjeessä? Arnold ei ollut kirjettä lukenutkaan. Se löytyi hänen taskustaan.
Ja täytyy mun tässä mainita, että Nkungulun syytös suureksi osaksi perustui tosiasioihin. Arnold Beidermann oli ottanut minut kattonsa alle, kun tämän maan kurja kuumetauti oli saattanut minut vuoteen omaksi, oli tyttärensä keralla hellästi mua hoidellut sekä vihdoin seurannut Ulaa ja minua maa-alan etsintään, joka sitten päättyi niin että valitsin itselleni kaistaleen Eloya-vuoren läheisyydessä.
Arnold Beidermann'in muoto minua kauhistutti, sillä aivan itse huomaamattansa hän väänteli kasvojaan loitsija-akan mukaan; hänen silmänsä pyörivät julmasti kuopissaan ja koko katsantonsa oli niin outo, etten suinkaan olisi vähintäkään kummastunut, jos hän tuossa paikassa olisi alkanut loiskia yhtä tanssia Nyangojen keralla, etenkin syystä, että itse tunsin salaisen kutsumuksen samaan leikkiin; niin voimakkaasti vaikutti näytelmä minuun.
Arnold tosin ei ollut heitä häirinnyt, sillä hän eli vallan yksinäistä elämäänsä sairaanhoitajattarensa huolehtimana. Mutta hänen näkemisensä teki heille kummallekin ja varsinkin Esterille kovin surullisen vaikutuksen.
Illalla, kun Ester oli mennyt sänkykamariin, hän lukitsi oven peläten miehensä tulevan kotiin. Mutta Arnold ei tullutkaan, häntä ei ollut missään, vaikka Ester häntä aamulla haki joka huoneesta. Päivällä teki Ester asian Rikbergin huoneeseen, kun tämä oli poissa. Hän meni sinne kuin varkaisiin, katsellen joka taholle, ettei vain kukaan häntä huomaisi.
Naisen suhteen on asia toinen: hän on jo silloin nainen, mies on ainoastaan poika. Ja niin lähdin Arnold Beidermann'in ja Ulan keralla matkaan sekä valitsin maakaistaleen läheltä Eloya-vuorta.
Päivän Sana
Muut Etsivät