Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Neljä lasia on korkein määrä, mitä samana päivänä olen ottanut, ja sen olen juonut nyt isäntäni tähden, sanoi Rikberg kohteliaasti. Arnold hämmästyi. Hän laski lasinsa pöydälle eikä virkkanut mitään. Rikberg lähti ulos omille hommilleen. Neljä lasia korkein määrä, sopersi Arnold itsekseen Rikbergin mentyä. Ja kuitenkin oli hän niin iloisesti ilmaissut, ettei hän ollut raitis.
Se oli ollut Verner Arnoldin isä, Saksasta Suomeen saapunut karkulainen. Hän oli kertonut suuresta aatelissuvustaan ja näyttänyt joitain sineteillä varustettuja papereita, jotka muka olivat aateliskirjat. Suomalaiset niitä uskoivat, sillä olihan Arnold ulkomaalainen, ja se oli jotain. Verner Arnold tiesi hyvin noiden paperien sisällön.
Jäämme vielä talveksi, sanoi Ester lopuksi, mutta sitte täytyy meidän pitää päätöksemme. Olkoon niin, vastasi Rikberg. Ja niin he jäivät talveksi. Arnold oli päättänyt myydä metsänsä. Sitä varten oli se tarkastettu moneen kertaan. Salolta oli kuulunut huutoja viikkomääriä aamusta iltaan, sillä puolikymmentä ostajaa oli oikein halukkaasti kilpaillut kaupasta.
Päivämääriä hän itsekin ensimmäisenä kesänä kuleksi Rikbergin kanssa tiluksilla ja huomasi paljon sellaista mistä hän ennen oli ollut vallan tietämätön. Näytti kuin uusi ilma olisi puhdistanut Valkaman ummehtuneen kartanon. Esterkin kävi poskiltaan taas hiukan punakammaksi. Luuleeko Rikberg tämän tilan viljelyksien kannattavan? kysyi Arnold erään kerran heidän istuessaan Arnoldin huoneessa.
Ja siksi sinun on sulettava minulta ovi? Verner, anna minulle anteeksi, en sillä mitään pahaa tarkoittanut. Arnold katsoi kauvan vaimoonsa. Hänen silmissään oli taaskin tuo outo kiilto. Pyydätkö sinä anteeksi? Ester! Ja yhdellä nykäyksellä oli Ester Arnoldin sylissä. Hän vei hänet sänkyyn ja suuteli häntä tulisesti. Verner, minä olen niin kovin sairas, valitti Ester.
Mutta sillä välin oli tapahtunut jotain merkillistä. Vierasten joukossa oli ollut nainen, jonka Arnold näki ensi kerran eläessään. Se oli istunut erään sohvan vieressä tuolilla, noussut siitä niin solakasti ja kauniisti, kun hänet Arnoldille esitettiin. Neiti Ester Lilieroos... Arnold muisti sen niin selvään. Hän oli puristanut Esterin kättä niin lämpymästi, että lähelläolevat sen huomasivat.
Ankarat ja pitkät suostumahuudot tervehtivät tätä julistusta, ja kun naudat olivat tapetut, alkoi kansa ahkeraan puuhata pitkiä paistipitoja, jolla aikaa Arnold ja minä päätimme sopimuksemme kuninkaan kanssa; eikä paloviina-pulloa suinkaan unhoitettu.
Niinpä kerrotaan Gesslerin kerran ratsastaneen Werner Stauffacherin uuden talon ohitse, joka oli kaunistettu maalatuilla mietelauseilla ja monilla muilla koristuksilla, ja sanoen: "Kuinka voidaankaan kärsiä, että talonpoikaisilla on noin kauniit asunnot?" Arnold Melchthalilta ottivat vouti Landenbergin palvelijat kaksi härkää auran edestä, sanoen: "Voivathan talonpojat itsekin vetää auraansa."
Arnold oli kotoaan matkustanut kaupunkiin ja ajanut erään "naisystävänsä" kanssa. Kun nyt Verner Arnold tätä muisteli, hymähti hän. Sellaisia "naisystäviä" hänellä oli ollut paljon, paljon . Hupaisesti oli matka kulunut. Perillä, Valkaman isossa salissa tanssittiin ja remuttiin koko yö. Seuraavan päivän vieraat nukkuivat, söivät sitten vahvan päivällisen ja pimeän tullen poistuivat.
Leopold herttua otti sen kuolevan lipunkantajan kädestä, heilahutti sitä ilmassa ja töynäsi taistelun kihinään. Sen aukon kautta, joka oli syntynyt vihollisten riviin, töytäsivät Sveitsiläiset eteenpäin verisesti kostaakseen urhoollisen, jalon Arnold Winkelriediläisen kuolemaa. Ritarit pakenivat kohta ja Sveitsiläiset jäivät voittajiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät