Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Taivaan Jumala, isieni Jumala, näihinkö nyt on jouduttu? Miksi hän ei paennut? Miksi sai Abidan, tavallinen murhaaja, pelastaa ilkeän henkensä, ja tämä suuri mies, tämä vakava ja mahtava olento voi minua! minä olen elänyt kyllin. Jospa he olisivat menestyneet, jospa " "Herkeä, herkeä, Alroy! Minä rukoilen sinua, armaani, ole levollinen. Minä tulin tyynnyttämään sinua eikä intohimojasi sytyttämään.
"Voi, armaani! kuinka pahaa unta minä usein uneksin, kun pelkään, tokko tuletkaan turvakseni, ja mikä lieneekään täällä elämämme loppu tänä ankarana aikana," huokasi Leena alakuloisena Matille. "Turvasi olen tuonelaan asti, vaikka maailma kuinka kurjaa olisi, vastasi Matti ja vakuutti, ettei vihollinenkaan aina täällä ole, kyllähän vielä ajat lauhtuvatkin." "Niinpä kyllä," myönsi Leena.
Jostakin kainouden ja ilon sekaisesta tunteesta punehduin minä kuin mansikka ja koetin pienillä käsilläni estää yksitoista vuotisen sydämeni tykytystä kovin kauvas kuulumasta, silloin kuin armaani siksi oli sormisuukkonen hänet tehnyt kuin tuo viehättävä keltakiharainen sylfiidi hypähteli korkealle nuorasta ja aina hetkisen tyhjän päällä vipikoitti siroja tohveleitaan.
"Minä tahdon pitää sitä pyhänä; minä tahdon todellakin, kaikesta huolimatta, vaikka miten mieleni tekisi", hän vastasi. "Se on aivan kylliksi minun rauhoittamisekseni ja nyt, armaani, puhukaamme muusta. Noilla seinilläkin voi olla korvat, ja ehkä tuo suljettu ovikaan tuossa ei ole miksikään turvaksi". Hän katsoi siihen levottomasti puhuessaan.
Mutta hänen ruumiinsa voimat olivat nyt loppuneet. Anna katseli häntä ja huomasi, että hän nukkui. Anna seisoi kauvan hänen vieressänsä. Vihdoin tuli kyyneleitä hänen silmiinsä; hänen sydämensä oli siteensä katkaista. «Ole onnellinen, armaani, rakastettu!« sanoi hän tuskin kuuluvasti ja jätti nukkuvaisen. Mutta Maria! Hän oli iloinen. Hän nauroi Johannekselle.
Jatkakaa, jatkakaa! De Wardes'illa ei ole mitään kerskattavaa. Eikö? Sanoittehan itse että tuo sormus... Sormus, armaani, on minulla. Torstainen Wardes, joka teidän kirjeenne ja sormuksenne sai, samoin kuin kaksi edellistäkin kirjettä, ja joka vihdoin vastauksen teille kirjoitti, olen minä!
Ajopelien vieriessä, tomun pöllytessä ja voimavaunujen sinistä benzinisavua puksuttaessa olivat Johanneksen ajatukset äkkiä siirtyneet, keskeltä rahan orjien ja orjattarien valtaväylää, vallankumouksen veriseen, pelottavaan, rankaisevaan kaupunkiin. Armaani, sinä olet niin vähäpuheinen? kuuli Johannes samalla tutun, hiukan loukkautuneen nais-äänen vierellään virkahtavan.
"Kiitos, armaani", kuiskasi Eugen vastaukseksi, "silloin ehdotan, että antaisimme hänelle nimeksi Maria, eikä Märta..." Dora näytti hiukan pettyneeltä. "Hyvä Eugen, tokko sitä nimeä! Eihän hän ... tarkoitan, että ... eikö hän ollut nimeltään Maria..." Sen hän sanoi niin lapsellisen suloisesti, niin ilman vähintäkään mustasukkaisuutta, että Eugenin täytyi hymyillä.
Ei häntä enää rasita ikävä, ei pidätä kotirakkaus. Hyvästi maani, hyvästi Suomi! En tuskin milloinkaan sinua nähdä saa. Tämän myrskyisen meren takana mulle uusi kotimaa aukeaa. Siellä mun toivoni maa, Siellä armaani kohdata saan. Hyvästi nurmet ja laaksot, Joissa monesti leikkiä löin! Tää siintävä meri mun Kauaksi vie. Siell' ehkäpä Hautane mulle jo lie.
Eugen oli vähän ihmeissään päivällisestä, hän kun oli tottunut hienoon ruokaan, mutta ei virkkanut mitään, söi hyvällä ruokahalulla ja näytti hetken hurmiossa olevan yläpuolella kaiken maallisen. "Olitko tyytyväinen ruokaan, armaani?" kysyi Dora, kun he nousivat pöydästä.
Päivän Sana
Muut Etsivät