Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Anteron pöydältä karsinaikkunan alta paistoi valkeata paperia. Kaarina sytytti kynttilän. Pöydällä oli raamattu. Sen sisässä oli kannen ja viimeisen lehden välissä vihkonen. Kaarina istuutui tuolille, varovasti ja kunnioittavasti sen kulmalle. Hänen sydäntään kouristi ja hengitys hänen rinnassaan vapisi.
Tätä puhuessaan hän oli sulkenut vihon, laskenut sen rasiaan ja levittänyt sen päälle, kuin pappi alttarilla ehtoolliskalkin päälle, silkkiliinan, vienyt rasian kaappiin, sulkenut sen ja ripustanut avaimen entiselle paikalleen. Laamanni oli Anteron silmissä yht'äkkiä kasvanut ja suurennut.
Hänen tarvitsi vasta kello 10 olla eteläisessä tunnelissa, jolloin oli työmiesten vaihto, kuitenkin johdatti ikäänkuin lumoavainen voima häntä Jumalan raittiisen ilmaan. "Kah, näin varhain jo ylhäällä?" huusi hänelle isäntänsä, joka juuri palasi tallista eläimiä ruokkimasta ja kohtasi Anteron ovella. "Emäntä ei ole vielä noussut, eikä kahvi ole valmista."
Minä en ensinnä tahtonut sitä uskoa, mutta kuta enemmän olen sitä miettinyt, sitä paremmin ja selvemmin olen huomannut, että hän on oikeassa, josta syystä olen ruvennut samaa ohjenuoraa seuraamaan, ja se on ollut minulle erittäin suureksi hyödyksi". Heikki seisoi kauan aikaa suu auki ja kuunteli Anteron puhetta.
Lauria oli sillä aikaa, kun Heikki antausi patronin palvelukseen ja sitten jutteli Anteron kanssa, lääkäri käynyt katsomassa.
"Ei! kapteeni käski minun tiedustella oletteko valmiit lastia vastaanottamaan, sekä ilmoittaa että hän huomenna, ennen puolta päivää, laskee niin lähelle rantaa kuin voi. Mitä julkisemmasti tässä menetellään, sitä varmempi on, että kaikki käy hyvin". Anteron, kun tämän kuuli, täytyi myöntää, että kapteeni Kornman oli häntä etevämpi.
Tahdon niin mielelläni tehdä työtä hänen edestänsä, aikaisesta myöhään yöhön, hänen ja äitini edestä, ja minä tahdon jättää jäähyväiset kaikille huveille ja nautinnoille. Ainoastaan anna jälleen veljeni, Herra Jumala, armahda minua, älä minua kiroo." Hetkisen viipyi Ruppert polvillansa, sitten nousi hän ylös ja kiiruhti arkun luo, kumartuen Anteron hengettömän ruumiin yli.
Heikillä oli hyvä aika siinä miettiä viimeisiä tapauksia kaupungissa, sillä kapteeni ei puhunut sanaakaan. Ja Heikki miettikin. Hän ajatteli Anteron neuvoja. Hän ajatteli oliko kapteeni todellakin semmoinen mies kuin Antero oli sanonut. Yhä aina soi hänen korvissaan; "sinun isäntäsi on, samaten kuin minunkin, suurempia konnia maailmassa". Mistä tiesi Antero tuon?
Nyt en » Kynä oli kai pudonnut hänen kädestään. Isän viimeinen ajatus oli ollut hänen poikansa pelastus. Anteron sydän vapisi, ja vaivoin hän himmentyvin silmin sai luetuksi, mitä toiselle puolelle oli kirjoitettu: »Tämä on papan viimeinen kirjoitus, jonka tästä raamatun sisästä löysin ja johon sen jätän. Hän kuoli seuraavana päivänä.
Niin kauan kuin on teissä nuorissa tämä henki, niin ei ole Suomella hätäpäivää. Hän kääntyi sitten erityisesti Anteron ja Laurin puoleen, jotka astuivat takana: Olisi minulla häneltä teille vähän terveisiäkin. »Sano niille nuorille miehille, kun heidät luultavasti siellä tapaat, etteivät saa antaa hallan henkeänsä panna.
Päivän Sana
Muut Etsivät