Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Anteron tuli halu lähteä heidän mukaansa, hän nousi, löysi reppunsa vähän matkan päästä ja astui polulle. Siellä ei näkynyt ketään. Oliko hän nähnyt unta? Hän ei saanut selville, minne ne olivat menneet. Eikö siinä ehkä ollutkaan ketään? Hän lähti kuitenkin seuraamaan jotain polkua.
Ja kauppamies Karlgren oli oikeassa siinä, kun sanoi hänen kerjäläisenä tulleen K n kaupunkiin. Anteron äiti, jonka eduksi hän ensimäisen kerjuuretkensä oli tehnyt K n kaupunkiin, on kuollut; poika parka on nyt yksin maailmassa. Mutta hänessä on, jos saa uskoa kauppias Karlgrenin todistusta, oivaa kauppamies-alkua. Hän palveli juoksupoikana kauppamiehen luona ensinnä toista vuotta.
He lähestyivät kirkkoa, ja Anteron silmät sattuivat Kokkomäkeen. Sen lumisella laella kohosi musta palamatta jäänyt kokkoriuku. Se oli luultavasti sama, joka oli jäänyt siihen seisomaan sinä ikimuistettavana juhannusyönä. Sen jälkeen ei siinä liene kokkoa poltettu kukapa olisikaan. Kuinka se oli kaukana se aika! Kuinka toisenlaiset ovat nyt harrastuksemme!
Katsohan, mamma, on niin, että elämä pisinkin on lyhyt sille työlle, jonka se tahtoo suorittaa, silloin kun se tahtoo edes jotain suorittaa. Ja toisekseen, elämä itsessään ei mitään merkitse sen rinnalla, mikä on sen työn pieninkin tulos. Mutta kerro nyt jotain, mitä täällä kuinka on täällä kaikki? Kyllähän täällä on kaikki hyvin. Minua riemastutti se Laurin ja Anteron teko. Mikä niin?
Kaikki kääntyivät katsomaan portille päin, johon hevonen pysähtyi. Rattailla oli kaksi naista. Anteron äiti Iikka oli ajajana ja jäi vielä rattaille istumaan, jota vastoin nuori tyttö hypähti maahan ja katseli ympärilleen. Iikka viittasi häntä menemään asuinkartanoon, sanoen: »Mene vain tuonne, Alli, kyllä minä tulen perästä.» Alli lähestyi ja tervehti ensinnä sotamiehiä.
Kaarina jäi kulkemaan Anteron kanssa. He puhelivat jotain, mutta Antero ei saanut mielestään kysymystä, mitä varten Naimi oli mennyt ja mitä varten tytöt olivat hymähtäneet hänen jälkeensä. Kun Antero taas tuli kirkkoon, ihmetytti häntä, että kaikki siellä oli kuin muuttunut.
Ja jos pieninkään asia ei ole hänen mieltänsä myöten, niin käy hän kohta kiinni kuin takiainen ja ruoskii. Simokin kuoli hänen ruoskimisestaan; Anteron kiusasi kuoliaaksi kopissaan. Mitä me hänestä enää odotamme? Kun se nyt illalla ajaa tänne ja alkaa taas torata, kiskaistaan se hevosen seljästä alas, hotaistaan kerran kirveellä päähän, niin sillä siitä pääsee.
Hän ei tiennyt sinulle paikkaa, mutta kapteeni, Rytilän patroni, sanoi: 'käske poika huomenna minun luokseni ja jos hän on semmoinen kuin sinä olet kertonut, niin kentiesi saa hän paikan minun luonani'". "Rytilän patronin luona?" huusi Heikki. "Sepä olisi kummaa!" Anteron neuvot. Lukija on ehkä kummastellen lukenut, mitä olemme kertoneet kapteeni Kornmanista.
Seinällä oleva keisarin kuva oli vain jälkeenpäin hankittu. Meillä on täällä myöskin kuva keisari Nikolaista, olen juuri ostanut sen Pietarista äidilleni, joka sitä aina on toivonut saadaksensa todellinen taideteos eikö totta? Hän oli vienyt Anteron takaisin laamannittaren huoneeseen, jossa keisari Nikokin pientä medaljonkimuotoa oleva kuva seisoi piirongilla samettikehyksessä.
Näitä Anteron mietteitä keskeytti kauppiaan käsky: "Mene noutamaan lääkäri; minä kärsin helvetin tuskia". Kauppias oli vähän levottunut, kun näki ihmisen vieressään. Kuoleman pelko katosi; mutta kumminkin oli tämä pelko tahi muisto siitä hirmusta, minkä se oli kauppiaalle saanut, saanut hänen ensikerran pyytämään lääkäriä.
Päivän Sana
Muut Etsivät