Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
"Kenen hallussa on testamentti?" kysyi hän sitten. "Luullakseni antoi kauppias-vainaja sen maistraattiin, mutta en varmaan tiedä ", vastasi Antero. Tämä keskustelu kapteenin, viskaalin ja Anteron välillä oli tapahtunut puodissa. Ei ollut kukaan muistanut vainajaa. Antero oli juuri saanut viime sanansa sanotuksi, kun pakiseva ääni kuului kamarista, missä kuollut lepäsi.
Mutta kauppias oli käskenyt Anteron pettää, ja sitä uskalsi Antero tehdä isäntänsä nähden; siis piti hän kauppiasta tässä silmäinsä edessä. Tuota mietti Heikki ja hänen omatuntonsa sanoi, että molemmat, sekä kauppias että Antero, siinä tekivät väärin, ja hän ihmetteli itsessään kuinka hän oli saattanut olla kahdella päällä tästä. Kapteeni ajoi, min hevoinen juosta jaksoi.
Jo hän oli aukaissut majan oven ja pannut jalkansa kynnykselle, vaan ikäänkuin raivottarien vaivaamana hän taas pakeni erääsen hiljaiseen nurkkaan, jossa hän joka ikiseltä ihmiseltä oli rauhassa. Kylän kirkon kello alkoi ilmoittaa puolta päivää ja Ruppert tiesi äitinsä säännöllisesti tähän aikaan menevän kirkkoon, siellä hiljaisuudessa rukoillaksensa Anteron puolesta.
Kuitenkin koetti isä tukea ja lohduttaa rakastettua lastaan, vaikka ankara epäilys ja kauhu raivosi omassakin povessaan. Yhtäkkiä syökseytyi vihollisia tämäkin huone täyteen, ja he ottivat vangiksi kirkkoherran sekä hänen tyttärensä ja nuorimman pojan, Anteron, joka koetti tehdä vähän vastarintaan, mutta se oli mahdotonta ylivaltaa vastaan.
Herrat, Peldan ja Härkmanit, olivat tällä välin kuiskaillen neuvotelleet, ja nyt astui Peldan Anteron eteen, päästi miekkansa vyöstään ja ojensi sen Anterolle sanoen: »Ken on surmannut kolmekymmentä vihollista yht'aikaa, hänen ei tarvitse mennä aseetonna taisteluun. Kas, tästä saat hyvän miekan, vaan käytäkin sitä kunnialla.» Antero otti hitaasti aseen.
Ruppert ei kyennyt vastaamaan, hänen sydämmensä ikävöi muuttumattoman veljenrakkauden ilmoittamista, ja hän vaipui nyyhkien polvillensa pannen päänsä vuoteen reunalla lepäävälle Anteron kädelle. Anteron muisti palasi verkallensa ja kauhistus kävi läpi hänen ruumiinsa ajatellessansa hirviöitä päiviä ja öitä, joita hän elävänä oli viettänyt vuoren arkussa.
Anteron osanotto hellytti Karoliinan niin, että hän nyt puhkesi puhumaan kaikista kärsimyksistään ja kaikista tuskistaan ja ikävästään täällä erämaassa, missä hänellä ei ollut vuosikausiin ollut ainoatakaan ystävää eikä hengenheimolaista. Kun olisi ollut edes pianokaan, jota hän tätinsä luona Pohjanmaalla ollessaan oli oppinut rakastamaan.
Hän hämmästyi vähän, kun näki Anteron ja häneltä sai tietää miten oli lankonsa laita. Mutta eipä hän tuota pahaksi pannut; hän oli sitä jo kauan odottanut. Hän kiiruhti työtä. Hän ilmoitti Anterolle aikeen, joka sai puotipojan yhä enemmän kummastelemaan kapteenin rohkeutta. "Kello 5 aikana" sanoi kapteeni "lasken minä laivan taville.
"Tuo poloinen poika tarvitsee epäilemättä suurimman huolenpidon, ennenkuin voidaan ajatella parantumista, kuitenkin olen aivan varma, että omaisiensa puolelta kaikki on tapahtuva." Vanhan Refin, Nadlerin ja Ruppertin välillä nousi kilvoitus pelastetun Anteron huolenpidon suhteen, jota jokainen tahtoi.
Ja kun provasti tästä rakkaudesta puhui, niin loi Kaarle silmänsä äitinsä kuvaan ja hän ymmärsi, että viha saattaa rakkaudestakin syntyä. Provastin vielä puhuessa avattiin ovi ja sisälle astui mies, joka suoraa tietä tuli kaupungista. Hänellä oli asiaa provastille; hän tuli Anteron puolesta, nuoren kauppamiehen, joka kaksi kuukautta oli vuoteen omana ollut.
Päivän Sana
Muut Etsivät