United States or Grenada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän kirjoitti Kuopiosta, jonne lähetimme vaunut vastaan, että he aikoivat viipyä siellä muutamia päiviä tuttavien luona, ja kun Robertkin tahtoi tavata rehtori Snellmania ja tohtori Lönnrotia, jota sinne odotettiin Karjalasta päin ... heillä on ollut hauska matka Helsingistä, suuri iloinen seurue nuoria ja vanhoja sisareni ja hänen miehensä professori Hartman ja Anette ja Thure.
Kuka se on? kuiskattiin. Anette? Ei, tässähän se on. Täti? Ei, täti on tuolla... Sehän on Karoliina Handolin. Hän aina soittaa noin meillä käydessään, kun ei saa soittaa kotonaan. Miksei saa? Hänen miehensä on myynyt vallesmannin mamselille hänen klaverinsa, jonka hän sai lahjaksi enoltaan. Niin saikin, sanoi Antero. Ai, suokaa anteeksi. Ei se mitään. Kutsuttiin illalliselle.
Ja minä näin itse, ei kauan sitten, erään korkean herran silmistä... Lauri, elä nyt ... hss! Mutta me muserramme! Me muserramme! Kenenkä te muserratte? kysyi Anette viattomasti ja sointuvasti, saavutettuaan toiset. Hänen äänessään oli suloa ja halua ottaa osaa ja yhtyä, ja hän nojautui Laurin eteen, joka turhaan koetti vastustaa hänen viehättävän olentonsa vaikutusta.
On kulunut välistä päiviä, etten ole häntä muistanut ennenkuin taas yht'äkkiä Helsingissä, matkalla, kun Anette istui minua vastapäätä vaunuissa hän katsoo välistä minuun niin omituisesti en tiedä en ymmärrä ja täälläkin minä olen hänet unohtanut enkä ensin tuntenut mitään kaipuuta, kun en häntä nähnyt ja koko ajan kokolla, paitsi silloin, kun Lönnrot soitti. Silloin minä häntä muistin.
No, nyt veli sai nähdä sen Suomen kansan suuren profeetan, sanoi rovasti Snellmanille. Hän vaikutti, kuinka sanoisin, heikommin kuin olin odottanut. Naimi, Kaarina ja Anette olivat vain odottaneet sopivaa tilaisuutta päästäkseen puhumaan Snellmanin kanssa siitä, mistä he olivat eilen illalla vielä maata mentyäänkin sängyssä keskustelleet ja innostuneet.
Jaa, jos se minusta riippuisi, mutta nuoriso rakastaa kulkea omia teitään tätä nykyä. Muiden puhuessa istuivat siinä yhä äänettöminä Antero ja Lauri. Professori ja professorska olivat heitä kyllä tervehtineet, mutta sanaakaan sanomatta. Eikä heitä yhäkään näyttänyt olevan heille olemassa. Anette istui Laurin vieressä. Onko totta, Lauri, että aiot papiksi? Kuka on sinulle sen sanonut?
Eikö se ole kauheaa? Eikö ole kauheaa unohtaa hetkeksikään se, jota rakastaa? Sano, Antero! Mimmoinen minä olenkaan? Epäsikiö! Minä olen hänet monta kertaa pettänyt ja ajatellut, että esimerkiksi Anette olisi minun morsiameni. Minä olen rikkonut valat vannottuni!
Miksi Jumalan sanaa sillä tavalla häväistiin? Soittiko Kaarina, en minä ainakaan mitään kuullut? Se tapahtui erehdyksestä, riensi Anette. Rovasti oli ensin seisonut kuin tyrmetyksissään, osaamatta sitä tai tätä. Nyt hän astui Laurin luo, koettaen pysyä tyynenä. Mitä ilveilyä tämä on? Vieraat ovat hyvät ja antavat anteeksi. Mene nyt pois heti ja anna tanssia niiden, jotka tahtovat.
Setä, niin, että liika oppi herättää alemmassa kansassa vain tyytymättömyyttä sen asemaan ja että kaikissa maissa on nähty, että siitä seuraa ruumiillisen työn halveksiminen että nämäkin nyt ovat vain niitä Snellmanin epäkäytännöllisiä aatteita. Jaha, vai niin taas Snellmanin Thure ja Anette, te ette saa panna pahaksenne... Kyllä me jo ennenkin olemme sen kaiken kuulleet.
Lasket leikkiä! Anette on helkkarin hieno tyttö, kasvatettu Tukholmassa instituutissa ja puhuu ranskaa kuin ruotsia. Mutta ei sanaakaan suomea. Sinun tyttösi ovat maalaismamsseleita hänen rinnallaan, koko perhe on erittäin hieno ja ylhäinen. Mitä sinä niin hienolla tytöllä ja ylhäisellä perheellä, demokraatti?