Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Jos niin tahtoo. Tahi saa hän valita, mikä on täysin hänen omaistaan. Ehkä mieluumminkin sen. No, kaikessa tapauksessa annan minä oman työni jäädä. Vaan, Alfred rakas, etkö voi molempia, tehdä omaa työtäsi ja työskennellä Eyolfin hyväksi? En, sitä en voi. Mahdotonta. Minä en voi itseäni jakaa tässä. Ja sen vuoksi väistyn minä. Eyolfista on tuleva, täysikelpoinen suvussamme.
Alfred oli silloin kahdenkymmenen vuotias, kaksi vuotta nuorempi kuin sisarenpoikansa, joksi hän leikillisesti kutsui Alexandrea; toista pahempaa rosvon alkua ei ollut kuin Alfred, tämä kalpea, parraton lurjus, jolla oli tirkistelevät silmät ja vino suu, tuo rikkaruoho, joka oli saanut kasvaa villinä Pariisin liassa.
Kuka tietää, eikö suuret, avonaiset lapsen silmät katso meihin yöt päivät. Alfred, se on kauheaa ajatella! Rakkautemme on ollut kuin kuluttava tuli. Nyt se saa sammua Sammua! Se on sammunut, toisessa meistä. Ja sitä rohkenet sanoa minulle! Se rakkaus on kuollut, Rita.
"Kullat ja maat, mannut", niinkuin sinä sanot. Eikö niin, Alfred? Niin. Kuinka saatoit, miten voitkin, Alfred, sillä tavoin menetellä! Minun oli ajatteleminen Astaa. Astaa, niin! Siis Astan vuoksi me yhdyimme. Hän ei tiennyt siitä mitään. Ei hän aavista sitä vielä tänäkään päivänä. Vaan Asta kuitenkin kaikitenkin! Tahi ei Asta, vaan pikku Eyolfhan se oli. Pikku Eyolf, niin! Eyolf?
No mutta, jumalan kiitos, minä en usko, että hän tuntee sen niin syvästi. Kyllä, Rita. Niin, saat olla varma, että hän tuntee sen syvästi. Vaan, rakas Alfred, mitä voisit sinä enempää tehdä hänen hyväkseen? Minä koetan valaista kaikki ne monet mahdollisuudet, jotka hämärtyvät hänen lapsen sielussaan. Ja vielä sitäkin enemmän!
Arentimies Saunderson raapi päätänsä ja näytti enemmän hämmästyneeltä kun soveltui tanskalaisen jälkeläiselle, jonka Alfred kuningas oli asettanut Englannin pohjoisosaan asumaan. "Oh," sanoi hän vihdoin, "mutta minä luulen teidän olevan Yorkshiresta."
En sinä ilmoisna ikänä minä ole sitä toivonut! Vaan sitä minä toivoin, että Eyolf ei olisi meidän kahden välissä. No niin, ei hän enää olekaan. Oo, tuo kauhistava näky! Niin, nuo pahat lapsensilmät! Elä, elä, Alfred! Minä pelkään sinua! Tuollaisena en ole koskaan ennen sinua nähnyt. Suru tekee kiusalliseksi ja häijyksi. Siltä minustakin tuntuu. Rita istuu pöydän ääreen.
Kirjoitin ja kirjoitin suurta paksua kirjaa "*Ihmisen vastuunalaisuudesta*". Hm! Vaan, rakas Alfred se kirjahan on oleva sinun elämäntyösi. Niin, sitähän sinä olet useinkin sanonut. Minä ajattelin niin. Sitte sinä laitoit minulle tilaisuuden, jotta saatoin siihen ryhtyä, sinä rakas Rita Lorua! Virkahan vielä siitä, niin minä sinua lyön. Vaan kirjasi, Alfred?
Ja laivalla tapasit jonkun hyvän ystävän, vai mitä? Tarkoitan, että aivan sattumalta. Mutta, Rita mikä tuo on? Alfredin matkalaukku. Etkö tätä tunne? Mitä? Onko Alfred tullut kotia! On, ja ajatteleppas, hän tuli ihan odottamatta yöjunalla. Ahaa, se se olikin, jota minä tunsin! Se minua tänne vetikin! Mutta eikö hän ollut mitään kirjoittanut tulostaan? Edes kirjekorttia? Ei sanaakaan.
Sinähän pyysit minua järjestämään ne sinulle matkalla olosi aikana. Ja siihenkin sinulla on riittänyt aikaa! Olen järjestänyt ne osaksi täällä ja osaksi kotonani kaupungissa. Kiitos, Asta rakas . Oliko niissä mielestäsi mitään erinomaisempaa? Nuo tuossa salkussa, ovat kirjeitä äidille. No, ne sinä tietysti saat ottaa itsellesi. En ota. Vaan lue sinäkin, Alfred, ne.
Päivän Sana
Muut Etsivät