Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
Noin vanhus vakaa huusi, sen taivas kuullut on: Sa sortuneina muurit näät linnaraunion. Sen menneen loiston tietää vain yksi pylväs suo; pian salaa suistuu yöhön myös viime jäännös tuo. Miss' ennen puistot versoi, näät aavan nummimaan, puu siimestä ei tarjoo, ei lähde vilppauttaan; kuninkaan nimi lauluiss' ei kuulu kaikuvan, häviö, unho! siinä on kirous laulajan.
Kyllä minäkin nyt jo luen mielelläni, mutta onhan sentään paljon hauskempi olla ulkona, kuin ilma on kaunis. Luulisinpä sitä. Mihinkä päin nyt lähdemme? Te saatte määrätä! Lähdetään eteläsatamaan, siellä on niin paljo laivoja ja niitä minä kovin mielelläni katselisin. Ja sitten menisimme Kaivopuiston kallioille, siellä näemme meren, oikein aavan meren. Oi, kuinka siellä on kaunista!
Poika nuori kaupunkihin läksi myötätuulta, purtta pientä viima vinha saatti salmen suulta. Alkumatkan aavan seljän kulki joutuisasti. Vasta illan tullen pääsi kaupunkihin asti. Missä viipyi poika nuori vaikk' on myötätuuli? Rannalla on kullan koti, siellä simahuuli. YLI METS
Nään tuolta aavan ulapan ja aallot hyrskyharjat ja mielessäni vaihtelee niin kummat kuvasarjat: nään kuinka toiset riemuiten he laskee seljemmäksi ja kuinka kuolon kauhistus saa posken kelmeäksi.
Kaukana kamppailusta ne laivat näät liki aavan kuohuvan äärt' oli, sillä ne rannimmaks oli maalle kiskotut, muuripa taas kävi kauimmaisia kaartain. Laivoja mahduttaa ei voinut rantama pitkä kaikkia rinnan, jäi ala ahtaaks ihmisienkin; niinpä he kiskoivat rivitysten maalle ne, täyttäin kaiken nienten kainalomaan, meren kaartehen laajan.
Sen jyrkät, kallioiset rannat Vastarinta ijankaikkinen on myrskyss', Koska aavan meren vallattomat lapset, Kuin sotajoukko kransattuna, päällekarkaa, Anastaaksens Lintukodon kauniin saaren.
Ja täällä hetken' herttaimmat mä leikin elämästä, En tiennyt tuhon tuulista, en myrskyn mylvinnästä, Mut salmen suusta aukeevan mä seljän aavan luulin Ja kaukaa kumman kohinan mä houkuttavan kuulin. »Tuo tuoll' on meri, lapseni, ja vaarallinen sulle, Näin lausui kerran lapsena mun äityeni mulle Jos lähdet joskus laineillen ja loitommaksi rantaa, Niin katso, ett'ei venhoas saa virta tuonne kantaa.
Hän muisti, mitä äiti kerran hänen pienenä ollessaan oli hänelle kertonut aavan meren kauneudesta, kun aallot viimein laskeutuvat lepoon ja helmassaan kuvastavat taivaan ihanuutta ... tänä hetkenä, niin hänestä tuntui, näki hän tuon näyn. Hän tunsi itsensä niin lapsellisesti yli äyräittensä onnelliseksi.
Tuuli kävi aavan
Samaan aikaan niiden tapahtumien kanssa, joista edellisessä luvussa on kerrottu, siis keskipalkoilla elokuuta 1632, nähtiin Pohjanlahden aaltoja kyntämässä kuninkaallinen, ruotsalainen sotalaiva Maria Eleonora, joka oli osoitettu kulkemaan Tukholmasta Vaasaan, viedäkseen sieltä Pohjanmaalla otettuja sotamiehiä Saksan sotaan. Oli kaunis ja kirkas kesäaamu. Aavan meren ulapoilla oli tuo omituinen, sanomaton loistonsa, joka samalla on niin suurta ja niin viehättävän kaunista.
Päivän Sana
Muut Etsivät