United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
En kyynelt' itkenyt, en vastannutkaan, ma koko päivään, yöhön, kunnes toinen kohosi aurinko maanpiirin yli. Pistäytyi säde pieni vankilaamme tuskaisaan, ja kasvot neljät näytti kuvani oman mulle onnettoman. Surusta silloin kättä kahta purin, nää luullen, että minun nälkä oli, äkisti nousivat ja virkahtivat: 'Ah, isä meitä syö, se meille tuska vähempi on!
Jos sattui orava polun poikki juoksemaan, ei se ehtinyt kuin kuuseen kurahtamaan, jos koira talosta tielle syöksymään, ei se ehtinyt kuin kerran älähtämään, kun jo kaukana salon sisästä kuului meno hurjan häiritsijän. Mutta ne harvat ihmiset, jotka sen näkivät, pudistivat päätään ja virkahtivat kauhistuneina: Mielen myrsky ajaa Väinämöistä. Luoja laupias häntä armahtakoon!
Luo tultuaan he silmin suurin, kieroin mua kauan, vaiti katsoivat, ja sitten toisiinsa kääntyivät ja virkahtivat: »Tuon kurkku näyttää liikkuvan, hän elää; ja jos he kuolleit' on, mik' oikeus heillä on käydä lyijyviittaa kantamatta?» Minulle sitten: »Mies Toskanan, tullut suruisten teeskentelijöiden seuraan, äl' ylenkatso lausua, ken olet.»
Ja palasi takaisin köyhän kalastajan tupaan tuo kuvankaunis kuninkaantytär, hiipi hiljaa saranan narahtamatta, uksen ulvahtamatta. Mutta kaikki pienet, siniset lemmenkukat rannalla painoivat päänsä vienosti alas ja virkahtivat surumielin: Nuo kaksi eivät näe toisiaan enää milloinkaan.
Mutta he katsoivat vain minuun ja virkahtivat:
Lautaset kohauttivat paheksuen olkapäitään: kerma-astia ja sokeriastia olivat tunnetut kevytmielisistä puheistaan. Sitte oltiin hetkinen vaiti. »Ihmetyttää mitä ne oikein keskenään puhelevat?» virkahtivat taas lautaset. »Ei tänne voi mitään kuulla, ne kuiskailevat», vastasivat lusikat. Sitte kukin painautui omiin mietteisiinsä.
Luo tultuaan he silmin suurin, kieroin mua kauan, vaiti katsoivat, ja sitten toisiinsa kääntyivät ja virkahtivat: »Tuon kurkku näyttää liikkuvan, hän elää; ja jos he kuolleit' on, mik' oikeus heillä on käydä lyijyviittaa kantamatta?» Minulle sitten: »Mies Toskanan, tullut suruisten teeskentelijöiden seuraan, äl' ylenkatso lausua, ken olet.»
En kyynelt' itkenyt, en vastannutkaan, ma koko päivään, yöhön, kunnes toinen kohosi aurinko maanpiirin yli. Pistäytyi säde pieni vankilaamme tuskaisaan, ja kasvot neljät näytti kuvani oman mulle onnettoman. Surusta silloin kättä kahta purin, nää luullen, että minun nälkä oli, äkisti nousivat ja virkahtivat: 'Ah, isä meitä syö, se meille tuska vähempi on!