United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
He eivät olleet puhuneet keskenään sen päivän jälkeen, kuin Vik sanoi entiselle kumppanilleen: »Jos sinä petät hänet, niin minä surmaan sinut.» He olivat usein tavanneet toisensa vuosien kuluessa ja taistelleet vastatusten, mutta he eivät olleet sanaakaan vaihtaneet. Tuntiessaan Holtin Vikin toinen käsi putosi niin raskaasti kirjalle, että pöytä jysähteli.
Se oli sen vuoksi hämmästyttänyt häntä hyvin suuresti, kuin hän kerran tapasi hänet Vikin talon edustalla leikkimässä »pataa» heidän naapurinsa, sepän kevytmielisten tyttärien kanssa. Näky katosi kuitenkin heti. »Kornelia!» kuului ankara miehen ääni talosta ja samassa Kornelia riensi tiehensä, ja sepän tytönheitukat peljästyneinä pujahtivat lähimpään solaan.
Alhaalla satamassa lähellä tullihuonetta oli kauppias Vikin talo suurten puitten keskellä viheriän aitauksen ympäröimänä. Puutarhan edusta oli suurilla kivillä peitetty rantaan saakka. Aivan rannalle oli pystytetty lipputanko. Puutarhassa haravoi nuori neito. Hänellä oli hienot kalpeat vähän surumieliset kasvot.
Se »halpa, narrimainen nainen», joka neiti Vikin mielestä olisi »toimitettava pois», ei suinkaan saanut sisarellista kohtelua. Mutta kuin hän oli tyhjentänyt vihansa, sanoi hän: »Mutta, hyvä Jumala, että sinä kuitenkin saatoit niin tehdä, Kornelia!» Pieni vuonolaiva sai kokea jotain uutta, kuin se muutamia päiviä myöhemmin tuli kaupungin rantaan.
Helmi siristi silmiänsä, hymyili ja kainosteli: Mutta kunhan minä tulen niin isoksi kuin äiti ja Pinnasen Maija, niin sitte minä otan sulhasekseni Kinnusen Vikin... Sillä on väkkärä ja kirkolta löydetty vaskinappi ja niin hyvä jännepyssy, jotta! Vihdoin suostui kuitenkin Helmi ja niin alkoi pappasilla olo. Tämän leikin täydellinen kuvaus venyttäisi kertomuksemme kohtuuttoman pitkäksi.
Ne vievät kirkolta Vikin taloon. Siellä seisovat ruumisvaunut, valjaissa kaksi mustiin viittoihin verhottua hevosta. Silmät ammottavat ilkeästi kahdesta onkalosta kamalissa puvuissa. Tilattu ruumisvaunukuski seisoo korkeaan mustaan hattuun puettuna kummallakin puolella vaunua. Surutalossa lauletaan virttä.
Vikin talolla oli niin oivallinen asema kaikkien täytyi kulkea siitä sivu , neiti Vikin leivokset olivat niin mainioita ja Kornelia oli niin miellyttävä hän tuskin sanoi sanaakaan eikä koskaan levitellyt toisten puheita. He puhuivat nyt vain Knutista ja aina jotain uutta. Muuan nuorenpuoleinen kauppias oli »siveellisesti vakuutettu», että hän oli nähnyt häntä katukahakassa Parisissa.
Knut kulki Vikin talon ohi, sen pienen porstuahuoneen ohi, jonka ikkunassa hän niin usein oli nähnyt Kornelian lukevan käsi posken alla, ja pitkin puistoa, josta ruusut ja neilikat tuoksuivat. Tässä hän tiesi Kornelian tavallisesti illoilla kävelevän. Hän seurasi häntä ajatuksissaan. Hän luuli tietävänsä, mitä hän ajatteli näillä kävelyillään.
Hän tahtoi kävellä sitä tietä vastakin, kävellä usein, mutta yksin ja ainoastaan saadakseen voimia julistaa surun evangeliumia ihmisille. Samaan aikaan kuin Fonn käveli yksin vuorella aina etsien tuulisimpia paikkoja, kuljeskeli toinen pettynyt mies alhaalla puistossa, mutta tuulen suojassa. Se oli Björnholt. Knutin kihlaus Kornelia Vikin kanssa oli ollut kauhea isku hänelle.
Hän näytti etusijassa vähän suuttuneelta, kuin hän sikariaan pureskellen tervehti isäänsä ikäänkuin olisi ollut vain vähän soutelemassa. He astuivat ääneti laituria pitkin. Vikin talon kohdalla he kulkivat Kornelian sivu. Knut näki kaksi uteliasta silmää, jotka katselivat häntä ikäänkuin syvältä piilosta, kuin hän kasvot puoleksi heihin käännettyinä meni puutarhan portista.