United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minä luulin vaan niin," jatkoi Maiju, ikäänkuin syyksi kysymykseensä, "kun näin teidän armonne lukevan kirjettä, ja kun huomasin Margareetta neiden tietävän uutisia Ruotsista." "Margareetanko?" kysyi Katariina rouva kiivaammin, kuin hän ehkä olisi tahtonut.
Hän puhui armonjärjestyksestä ja käsitteli kysymystä siitä, kuinka ihminen voi autuaaksi tulla. Kaarina kohotti vähän päätään kirjastaan. Ruustinna ja Naimi tuijottivat itsepintaisesti kirjoihinsa, mutta eivät näyttäneet lukevan. Minusta näyttää siltä kuin olisi heränneitten luku yhä lisääntymässä, tuskin muita enää näkeekään kirkossa, sanoi Antero. Niin, valitettavasti, sanoi ruustinna.
Hän käyskenteli milloin sisään huoneesen, milloin siitä taasen ulos, sen kotiinsa vievälle tielle, sen taasen palasi hän takaisin. Johannes olikin täynnä levottomuutta ja näkyi lukevan ihan askeleita, joita Amrei teki. Nyt oli hän tuon pellon pientareella, nyt jo tuon, nyt taasen tuon pensaikon luona, nyt puheli hän jo vanhempien kanssa... Sitä hän ei voinut toki selvittää, miten se kävi.
"Hän ei ole sinua unhottanut, eikä tee sitä koskaan. Hän on tänä vuonna Ravdosjärvellä ja odottaa sinua. Hän tahtoisi niin mielellään nähdä sinut vielä kerran ennen kuolemaansa, ja kuulla sinun lukevan kirjaa, jota hän kantaa povessaan. Hänen silmänsä ovat niin heikot, jotta hän ei itse enää saata lukea.
"Kuka on pakoittanut teitä ottamaan sellaista kovaa askelta?" "Teidän korkeutenne! Se on kirjoitettu tässä kirjeessä, jonka mukana tahdoin Teidän Korkeudellenne lähettää takaisin nämät koristeet. Mutta sitten muistin, ett'ei Teidän Korkeuttanne huvittanut lukea kirjeitä ja että Teidän Korkeutenne on jo seitsemän-toista vuotta sallinut minun lukevan kirjeensä itsellensä.
Johannes on jo vuoden kolmannella kymmenellä. Jos olisimme eräänä kauniina talvis-iltana astuneet hänen kamariinsa, olisimme nähneet hänen istuvan pöytänsä edessä ja lukevan. Väliin luo hän suuret, siniset, ajattelevaiset silmänsä ylöspäin; väliin pyhkii hän pois kasvoiltaan kiheräiset hivuksensa, väliin vaipuu hän syviin ajatuksiin.
Minä en kuullut hänen enää lukevan kanssani iltarukousta: Jumala, lasten ystävä... Juoksiko hän pois sinun luotasi? Hän nukahti eräänä päivänä, ja silloin oli hän poissa. Ei kukaan ole pitänyt minusta niin, kuin hän minusta piti. Kyllä, minä, äiti. Luuletko sinä? Kun sinä tulet isoksi ja minä tulen pieneksi, unohdat sinä minut niinkuin sadun, jonka kuulit eilen. Oi, en!
Hän pyysi minua jälleen kohtaamaan itseään seuraavana päivänä eräässä noista entisistä paikoista, mutta minä en voinut, en tahtonut luvata. Ja milloin nyt näenkään hänet taas?» Paitsi virsiä oli Runebergilla nyt tekeillä toinen osa Vänrikki Stoolin tarinoita. Emilie Björkstén oli yksi niistä, jotka useimmiten ensimmäiseksi saivat kuulla hänen itsensä lukevan niitä.
Aivan kuin unessa kuuli hän siinä johtajattaren tasaisen ja levollisen äänen lukevan raamattua ja herran siunausta. Tuli sitten hetkinen hiljaisuus, jota seurasi yleinen hälinä ja liike. »Onko Hanna kipeä?» Johtajattaren käsi laskeutui hellästi hänen kaulansa ympäri. »Ei, en minä kipeä ole.» »Kyllä hän on.» »On, on», kuiskailivat tytöt ympärillä ja kerääntyivät niin likelle kuin mahdollista.
Hän kääntyi äkkiä toisaalle ja lähti pois. Minä seurasin häntä, sillä hän oli unhottanut avain-kimppunsa. Me menimme vierashuoneen lävitse. Eversti istui siellä, nojaten päätään kättänsä vastaan, hän oli selin meihin päin ja näytti lukevan. Armo hiipi hiljaa hänen taaksensa, suuteli hänen otsaansa ja koetti, mennen sänkykammariinsa, tukehuttaa itkun-nyyhkähystä.