United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ettekö te luvanneet, ett'ette koskaan kysyisi?... Hän on hyvässä, rehellisessä paikassa, kaupungin ulkopuolella ... vihannassa ruohossa, jonne ei kukaan tule eikä voi löytää pientä kukkaistani ... hä hä! Ei, minä en tahdo kysyä; siis hyvillä ihmisillä?
Merikin on käynyt vanhemman näköiseksi; hiljainen suru on kuin syksy vihannassa lehdossa; se ei murra, ei kuoleta, mutta se saapi vaalistumaan tuoreet lehdet elämän puussa. Merin katse on täynnä rauhaa ja nöyryyttä.
Nyt oli Veralla jälleen Paulinsa, nyt oli taas kaikki hyvin, nyt leikittelisivät he taas niinkuin ennenkin vihannassa puistossa, ja nyt siitä hän oli varma ei tuo häijy Bernhard enää tohtisi ampua hänen pieniä vuoniansa. Muutamien minuuttien kuluessa hän oli kertonut ja kysellyt tuhansia asioita, vastausta odottamatta, ja lopuksi tuli aina ilonhuudahdus äidin ilosta.
Se oli vihannassa niityssä, erään mutkistelevan virran rannalla, ja keskellä puutarhaa oli komea linna. Minä lensin sen lehtimajaan, levähtääkseni väsyttävästä lennostani. Vihannalla rannalla vähän alempana istui ihana prinsessa heloittavassa nuoruudessa ja kauneudessa.
Päivä oli ollut tavattoman kuuma; yö oli yksi noita ihanoita kuutamo-öitä, jotka kutsuvat eteläisten ilman-alain asukkaita ottamaan, vihannassa kävelemällä, vahinkonsa päivän helteestä ja työttömyydestä jälleen, ja vielä kotvan keski-yönkin jälkeen nauttimaan tuota raitistuttavaa viileyttä. Vedenostajia oli sentähden vielä ulkona.
Minä olen jo kolmekymmentä vuotta käynyt mykkänä odottamassa, isäsi oli liian heikko, hän ei voinut mitään tehdä. Veljesi olisi sen tehnyt, mutta hän otettiin minulta pois. Sun on nyt vuoro, Vigleif, etkä sinä ole kuiva oksa vihannassa puussa". "Mitä minun siis pitää tehdä?" kysyi Vigleif äkkiä, imettyään hetken aikaa huuliansa ja vastattuansa myönnyttävästi kaikkiin äidin sanoihin.
Lilli olikin oikein viehättävän näköinen, kun hän tuossa vihannassa luonnossa istui valkopukuisena ja vaaleat hiukset hajallansa. Arvonkin täytyi itsekseen myöntää, että Lilli näytti erittäin suloiselta. Kauan eivät katselijat joutuneet Lillin muotoa ja olentoa ihailemaan ja arvostelemaan, sillä nyt Ahto astui näyttämön eteen, ruveten lausumaan Runebergin runoelmasta seuraavaa kohtaa: »Neidoll' oli äidiltänsä muisto, helmilöillä sommiteltu solki, timanteilla kaunistettu kallis. Saipa kaksi kosijaa nyt hälle: uljas, rikas, mahdikas ol' toinen, vaan hän mieli neidon helmisolkee. Toinen taasen kaino ol' ja köyhä, vaan hän mieli neidon sydänkultaa.
Katsopas, mikä tässä enemmän asiaan kuuluu katso nuoruuden ja kauneuden kotoa katso jo vihdoinkin, prinssiseni, kauan etsityn prinsessasi asuntoa." Prinssi tirkisti sille suunnalle jota papukaija oli osoittanut, ja näki ihanassa, vihannassa niityssä Tajon rannalla komean hovilinnan, joka kohosi keskeltä lehtoja, uhkeassa puutarhassa.
Mi rukouksensa lienevi Vihannassa metsässä? Taivas sen kyllä kuulevi Yksinäisyydessä. Rannalla järven sinisen Hän nyt jo levähtää; Ei haudast' ääntä rukouksen Nyt kuulukaan enää. Tytön mutkattoman, syvälle pystyvän laulun ohella oli omituinen, ikäänkun salaista kipua osoittava ilmaus noussut rajun soturin kasvoihin.
Vai joko ennen oli taivas niin syväsinisenä viserryksenä yllä, ja helistivätkö linnut ennen niin kirkkaasti korkeiden puiden vihannassa heilunnassa? Suutelisiko hän kun kaikki herää niin raikasna ympärillänsä? Tai mitä hän suutelisi? Kättänsäkö, hiljaa painavaa kättänsä rinnallansa? Ilmaa, hyväilevää ilmaa ympärillänsä?